|
|
26.07.2005 23:55 | Jorma Rauhala | ||
| Puoli vuotta niin on Tapaninpäivä - ja puoli vuotta siihen lisää, niin ollaan taas tässä, onneksi! Mukavaa kun tulee näkyviin arkistokuviakin uutisten lisäksi. Ja tietysti ne uutiset on 0K! | ||||
|
|
26.07.2005 22:05 | Jorma Rauhala | ||
| Maailman ainoa jäljellejäännyt kaapeliraitiotieverkosto toimii Yhdysvalloissa statuksella "National Historic Landmark". SF:n kaapeliratikkamuseo http://www.cablecarmuseum.org/ kertoo lisää tästä moottorittomilla raitiovaunuilla liikennöimisestä. Tämäkin systeemi oli alunperin höyryvetoinen (siis voima-asema, jonka kautta kaikki lukuisten linjojen kaapelit kulkevat). Aamulla kun liikennöinti alkaa, laitetaan maanalla kulkeva päättymätön kaapeli liikkeelle ja vaunut tarrautuvat aikataulujensa mukaan vaunuhallilla siihen. Pysäkeillä kuljettajan tehtävä on irroittaa ote kaapelista ja pysäyttää vaunu. Sitten kun lähdetään, tarrataan taas jouhevasti kiinni kilometrien mittaiseen kaapeliin. Very interesting! Sikäläisen museon puheenjohtaja ja viimeksi sihteeri ovat muuten käyneet harrastamassa Helsingissä "oikeita" ratikoita. | ||||
|
|
26.07.2005 21:20 | Jorma Rauhala | ||
| Eilen SRS:n Manne-ajelulla Helsingissä ilman solmio-rakennetta! | ||||
|
|
22.07.2005 00:31 | Jorma Rauhala | ||
| Näitä kuvia, ja monia muitakin, piirsi eräs itseoppinut rautatieläistaiteilija Vaasan konepajalla. Niistä saisi varmasti ainakin meitä v-orgilaisia sykähdyttävän taidenäyttelyn aikaiseksi. Tyyli on kaikissa hänelle tyypillinen, nautittava ja kalustoteknisesti mukavasti oikeanlainen. Höyryveturit ja deeverit ovat mukavasti pulskia, mutta kaikki detaljit on kuitenkin mukana. Minulla on jokin hänen iso julisteensa esim. Vaasan konepajasta, jossa esitetään hauskoin henkilökuvin ja tapahtumin mitä talossa tapahtuu. Katsojaa lähin seinä on siinä poissa, jolloin kaikki talon sisäiset touhut tavallaan paljastuvat: kahvia keitetään, kattilaa taotaan jne. Tosi hauska ja jossain määrin sarjakuvamainenkin. Kun hän jäi eläkkeelle, tällaiset kuvat loppuivat kuin seinään. | ||||
|
|
21.07.2005 23:15 | Jorma Rauhala | ||
| Arpajaiskuvaksi osui Rissasen auto. Sattuipa sopivasti, sillä juuri tällä kirjoitushetkellä auto seilaa Itämerellä kohti pohjoista ja sen lastina on neljäs "Manne". Tässäpä Suomen "virallisella" kiskokalustosiirtojen rekkamiehellä onkin kyydissä noin viisi vuotta "mannea" vanhempi vehje ja määränpää on myös kohtalokkaampi. | ||||
|
|
21.07.2005 22:44 | Jorma Rauhala | ||
| Onkos kuvia Elijärveltä? | ||||
|
|
21.07.2005 22:41 | Jorma Rauhala | ||
| Vielä 1960-70 -luvuilla julistetaide oli voimissaan. Nämä ovat suunnilleen niiltä ajoilta. Oikealla alhaalla on hauska juliste, jossa "rautatieläis-enkelit" soittelevat harppua ja puhelevat mukavia pilven hattaralla. Tällaiset jutut eivät mene muuten enää nykyään läpi :( Joistakin näistä julisteista oli myös tulitikkuetikettejäkin. Ennen vanhaanhan (tai vielä 70-luvulla) VR:llä oli omat "virkakäyttötikkuaskitkin". Niitä jaettiin henkilökunnalle punteittain tai ainakin sai askikaupalla omaan ja työkäyttöön. Silloinhan joka konttorin jokaisessa huoneessa oli myös tuhkakupit ja röyhytys oli hyve. Menipä kenen huoneeseen tahansa ja sattui olemaan tupakkimiehiä, eikun Boston palamaan ja vasta sen jälkeen katseltiin, että missä on tuhkis. Keltään ei tarvinnut kysyä mitään röökilupia. Tuota aikaa ei nykyään voi kyllä kuvitella mitenkään. Se oli niin luonnollista kuin hengittäminen. | ||||
|
|
21.07.2005 22:25 | Jorma Rauhala | ||
| Näkymä Larin olohuoneen ikkunasta :^) | ||||
|
|
21.07.2005 20:53 | Jorma Rauhala | ||
| Tulee kyllä vaunuja, vetureita ja junia. Ehkäpä joku ratikkakin. M/V:tä ja färillisiä. Kunhan tämän "puutarhaelämän" saisi kohta päätökseen :) On toisaalta kiva katsella täällä nyt vain toisten ottamia hienoja mestaritöitä, ihan Jussin kuvakauden alusta lähtien nykyajan taitureihin saakka... | ||||
|
|
20.07.2005 21:58 | Jorma Rauhala | ||
| Ettei vain olisi Virtain asemalla muinoin majaillut Pg https://vaunut.org/kuvasivu.php/12135.html?kuvaus=&paikka=&tyyppi=0&kuvaaja=515&x=120 Tässä vaunun väri ei ole kylläkään sen kuvan sävyinen. Silloin se oli vaaleampi, ehkä paahtuneempi. Saattaa olla niinkin, että tämä muuttuu aikojen kuluessa sellaiseksi. | ||||
|
|
19.07.2005 23:47 | Jorma Rauhala | ||
| Viitaten kuvaan https://vaunut.org/kuvasivu.php/15284.html?pvm=19.07.2005&kuvaaja=14&x= eikö rauhansopimus koskekaan venäläisiä? 60 km kun kuuluu puuttuvan rataa Kelloselän ja Alakurtin välistä. Mitähän siinä sopimuksessa oikeastaan vaaditaan osapuolilta, jos noin voi iivana toimia ja repiä kiskot pois omalta puoleltaan: luulisi että rauta tulisi sielläkin varmuuden vuoksi lähemmäksi maailman suurinta elintasorajaa (joka muuten voittaa mennen tullen Yhdysvaltain ja Meksikon välisen vastaavan ja jossain määrin verkkoaidatunkin rajan). No hyvä kyllä näin, että ovat loitompana. | ||||
|
|
19.07.2005 23:32 | Jorma Rauhala | ||
| HKL Roihupelto varikko? | ||||
|
|
17.07.2005 23:44 | Jorma Rauhala | ||
| Hiekkaharjukin on hiljainen. Kun on nykyään laiturinäytöt! | ||||
|
|
17.07.2005 23:41 | Jorma Rauhala | ||
| Tämä "jalusta" on jokin vanha lastaustoimintaan liittynyt systeemi. Tuosta vasemmalla olevasta vanerilaatikosta saa satunnainen matkailija ottaa mukaansa ilmaisia matkamuistoja: kauniita rikkikiisu-kairauspötkylän halkaistuja kappaleita, jotka hohtavat ja kimaltelevat jalojen mineraalien sävyissä! Kotona (takanreunalla) kun siskoni näki sellaisen, niin hänkin olisi ehdottomasti halunnut sellaisen! Sähköveturin ja kolmen kuuppavaunun perässä on keltainen lastauskone. Se "heittää" kivilastin itsensä yli perässä olevaan malmivaunuun. | ||||
|
|
17.07.2005 23:28 | Jorma Rauhala | ||
| Joitakin vuosia takaperin tehtiin Resiinan lukijoiden "ratapenkkaretki" mm. Kuurilan kartanon metsärautatielle. Kävimme silloin myös Pirttikoskella. Siellä oli silloin (ja on tietysti vieläkin) jäljellä kivireunainen puutavaravaunujen lastauslaituri. Muinaista ratalinjaa hyödyntävät paikkapaikoin nykyiset maantiet. Loputkin löytyvät varmasti maastosta. Kun nykykartasta katsoo Kuurilan ja Pirttikosken suht'suoran rautatiemäisen linjauksen ja sille osuvat maantiet, ollaan aika lailla "oikealla raiteella". Retkellä jaettiin osallistujille Kuurilan Metsärautatien infopaketti karttoineen, mutta valitettavasti tämä rata on Suuri Tuntematon lähes kaikille harrastajille. Liikenne Pirttikoskelle taisi loppua jo 30-luvulla. Kuurilan kartanon radasta erkani sivurata myös Niemen kartanolle. Se lienee ollut maatalouskäytössä, toisin kuin Pirttikosken päälinja. Tämän "oikean" Kuurilan asema-alueen tunnistaa edelleenkin radan länsipuolella olevasta teollisuusrakennuksesta, jolla on ns. pitkä piippu. | ||||
|
|
14.07.2005 23:58 | Jorma Rauhala | ||
| Vanhan ja oikean (Kalvolan kunnan) Kuurilan aseman paraatiovesta on kuva täällä https://vaunut.org/kuvasivu.php/11352.html?kuvaus=&paikka=&tyyppi=0&kuvaaja=515&x=190 Nykyinen Kuurila on naapurikunnassa reilusti pohjoisempana. Tämä kyseinen maantie oli aikoinaan A-kantatie 56 Hämeenlinna-Tampere. | ||||
|
|
14.07.2005 08:53 | Jorma Rauhala | ||
| Kolo sijaitsi siinä kohtaa missä on radat ylittävä maantiesilta. Sillasta aavistus rajalle päin. Siis aivan erkaantumispaikan tuntumassa ja maisemaltaan kuin olisi ollut kaksoisraide. | ||||
|
|
14.07.2005 08:48 | Jorma Rauhala | ||
| Tallinnan raitioteiden raideleveys ei ole "normaali" vaan 1067 mm, "Kap-spuur". Liikennemerkki pitäisi olla "kielletty ajosuunta" niin lisäkilpikin toimisi. | ||||
|
|
13.07.2005 08:23 | Jorma Rauhala | ||
| Täältäkin löytyy lisää erilaisia kuvia http://jlf.cc/viewtopic.php?t=127 aiheesta. | ||||
|
|
12.07.2005 23:26 | Jorma Rauhala | ||
| Se on totta. Työsulun aikana Mäntän ratapihalle oli muuten ahdettuna 23 täydessä hakekuormassa ollutta (Vilppulan) Fat:ia ja 37 tyhjää Gbln/Gbln-t paperivaunua. Eli 60 vaunua! Fat:it olivat yhtenä ruotona raiteella 2 eli tukkivat kaikkien muiden raiteiden vaihteet. Umpivaunut oli jaettu "Jämsäntielle" r. 11 ja r.5. Vaunujahan olisi mahtunut paljon enemmänkin, jos nuo Fat:it olisi jaettu vaikka raiteille 3 ja 4. Ainakin toinen mokoma vielä lisää. | ||||
|
|
12.07.2005 23:13 | Jorma Rauhala | ||
| Ja oikeastaan hienompi kuin jokin aika sitten: https://vaunut.org/kuvasivu.php/13193.html?kuvaus=&paikka=&tyyppi=0&kuvaaja=515&x=40 Mutta olisikos se hienoin kelta-vihreänä? Tällaisena se on jo selvä haastaja Valmetin nivelille, vaikka onkin vanhempi. Mutta vanhempiushan ei ole nytkään kuin vain parantava tekijä. | ||||
|
|
12.07.2005 21:19 | Jorma Rauhala | ||
| HKL 151 eli ex MVV 453, vuosimalliltaan 1970, on nyt konkreettinen osoitus todella hienosti valmistetusta raitiovaunusta. Ikää on jo 35 v., mutta pärjää hyvin uusimmille - saati vanhemmillekin - helsinkiläisille nivelvaunuille. Vaunun valmistajat olivat aikoinaan DüWAG/BBC ja nyt toisen elämän antoi HKL:n Vallilan varikko. Lisää kuvia löytyy ainakin täältä: http://www.nettilinja.fi/~ahellman/news/uutiset.htm ja http://jno.1g.fi/Rvuuti8.htm | ||||
|
|
12.07.2005 21:06 | Jorma Rauhala | ||
| Onkos kyseessä "paperinkuljetus" Kajaani-yhtiölle. | ||||
|
|
12.07.2005 18:26 | Jorma Rauhala | ||
| Jo noo... Kuntohan on kaikilla kohdallaan. Omasta mielestäni on joskus mukava arvuutella ja arvailla jotain jonka ei pitäisi olla yleisesti itsestäänselvää. Siksi siis tämä. Mutta koska rautatieharrastajat ovat aikamoisia ammattilaisia näissä tietämysasioissa, eivät "oudotkaan" paikat jää tunnistamatta. Tietämystä on kaikilla; ei välttämättä kaikesta, mutta yhdessä harkiten ja pohtien kaikki ratkeaa - ja yleensä älyttömän nopeasti. Siinä on takana mielestäni myös sellainen positiivinen juttu, että näissä arvuutteluissa toteutuu myös arvokas kasvatuksellinen yhdessätoimimisen idea. | ||||
|
|
12.07.2005 11:57 | Jorma Rauhala | ||
| Vikinglinen laivassa olet ollut. Tämä ei ole oikea metrojuna, vaan "Suolajärvenradan" sähköjuna. Siis Saltsjöbananin juna reitillä Slussen-Saltsjöbaden/Solsidan. Nykyiset moottorivaunut ovat tosin sisaria metrojunille. Ennen näitä täällä ajettiin hienoilla puumoottorijunilla. | ||||
|
|
12.07.2005 10:13 | Jorma Rauhala | ||
| Teppo ja heti perään Yppis tiesivät! Maisema on Isonnevantien tasoristeyksen luota Vilppulan ja Mäntän väliltä K-raudan vierestä idän suuntaan. Metsä-Tissuen junat ovat olleet poissa liikenteestä noin kuukauden päivät ja luonto on ottamassa vallan. Sanoisin vielä, että aika hyvin tiedetty, mutta onhan täällä tietäjiä paikalla! | ||||
|
|
11.07.2005 00:06 | Jorma Rauhala | ||
| Hyvin valaistu kuva! Tällaisen höyryveturin miehitys on muuten aika erikoinen: kuljettajan paikkahan on aivan keulassa ulkona kylmässä, jossa hän ohjailee veturin suksien suuntaa ja siis junan yleistä kulkua, mutta lämmittäjä saa olla kopissa lämpimässä lataamassa puuta pesään ja hoitelemassa vesiä. | ||||
|
|
03.07.2005 22:38 | Jorma Rauhala | ||
| Kiitos opastuksesta calmille ja tässä loputkin nyt onnistuneesti: https://vaunut.org/kuvasivu.php/11269.html?kuvaus=&paikka=&tyyppi=0&kuvaaja=515&x=200 ja https://vaunut.org/kuvasivu.php/11266.html?kuvaus=&paikka=&tyyppi=0&kuvaaja=515&x=200 Taisi onnistua... | ||||
|
|
03.07.2005 21:32 | Jorma Rauhala | ||
| No nuo kaksi jälkimmäistä nyt eivät tulleet vieläkään, mutta siitä maalaalammalla pääsette varmasti kuviin! Sorry hankaluuksiani. | ||||
|
|
03.07.2005 21:29 | Jorma Rauhala | ||
| Menipäs yhteen pötköön kolmen tiedot (aina oppii kun kokeilee). Uusi yritys on https://vaunut.org/kuvasivu.php/11272.html?kuvaus=&paikka=&tyyppi=0&kuvaaja=515&x=200 ja https://vaunut.org/kuvasivu.php/11269.html?kuvaus=&paikka=&tyyppi=0&kuvaaja=515&x=200 ja https://vaunut.org/kuvasivu.php/11266.html?kuvaus=&paikka=&tyyppi=0&kuvaaja=515&x=200 että jos onnistuisi. |
||||
|
|
03.07.2005 21:27 | Jorma Rauhala | ||
| Kolme kuvaa lisää v-orgin kätköistä, joissa on ihan oikea kommunistinen neuvostodiesel ja meidän kapitalistinen versio: https://vaunut.org/kuvasivu.php/11272.html?kuvaus=&paikka=&tyyppi=0&kuvaaja=515&x=200 https://vaunut.org/kuvasivu.php/11269.html?kuvaus=&paikka=&tyyppi=0&kuvaaja=515&x=200 https://vaunut.org/kuvasivu.php/11266.html?kuvaus=&paikka=&tyyppi=0&kuvaaja=515&x=200 . |
||||
|
|
26.06.2005 21:26 | Jorma Rauhala | ||
| Tämä on hieno! Itse pidän, nykyään, oikein paljon näistä kuvista, jotka mahtuvat omalle näytölleni kerralla kokonaan katsottaviksi. Hieman ärsyttää (teknisessä mielessä täällä päässä), se että kuva ei ole kokonaan laakista katsottavissa, vaan pitäisi liuttaa oikealle ja alhaalle ja sitten taas sinne-tänne. Useimmiten itsekin filmiltä kuvia skannatessani näillä käytettävissä olevilla amatöörilaitteillani, kuvatkin ovat satakertaa parempia tässä kompaktimmassa koossa. Kuvaan siis edelleen diafilmille, vaikka esimerkiksi Latviassa ei sellaista saa (enää) mistään fotoliikkeestä. Tämä resoluutio siis kolahtaa täällä :) | ||||
|
|
03.06.2005 21:45 | Jorma Rauhala | ||
| Suomen keskikesän pitkät valoisat päivät ja auringonvalon ylenpalttisuus on todella hieno asia. Kannattaa hyödyntää kuvauksissa! Tässäkin aurinko paistaa suunnilleen luoteesta, hetken kuluttua laskee lähes pohjoiseen ja kohta taas nousee koillisesta. Suurimman osan vuodesta ja päivästä tämäkin kuvakulma olisi vastavaloon ja tuomittu epäonnistumaan. | ||||
|
|
03.06.2005 20:36 | Jorma Rauhala | ||
| Vain perjantaisin "ylös" ja sunnuntaisin "alas". Pysähdyspaikkoja oli alunperin myös Ylöjärvi ja Peräseinäjoki nykyisen Jalasjärven (ja tietysti Parkanon) lisäksi. Jalasjärvellä on pysähtynyt muuten yhdessä maailmanvaiheessa myös jokapäiväisiä pikajunia! | ||||
|
|
02.06.2005 22:25 | Jorma Rauhala | ||
| Kuljetetaanhan HKL:n metrovaunutkin Rissasen rekan lavetilla Helsingistä Otanmäelle ja takaisin Talgolla tehtävään korikunnostukseen. VR Cargon tarjous oli HKL-Metroliikenteelle sen verran hulppea kokemus, että sillä summalla saattoi tehdä metrohalliin rakennemuutoksiakin, jotta rakennuksen sisälle pääsee myös kuormatulla autolla ja ajoväylämuutoksia myös varikon tontille ja vielä on paaaljoon edullisempaa kuin yksinkertainen Dv-hinaus muun liikenteen ehdoin omaan tahtiin... | ||||
|
|
02.06.2005 22:07 | Jorma Rauhala | ||
| Onpa hieno kuva - täyttää kaikki toiveet! Järjestyyköhän 16.6. illalla vastaavaa PMR:n lätän kanssa? | ||||
|
|
01.06.2005 23:15 | Jorma Rauhala | ||
| Nom:han on teräsvaunu, jossa on muista plootuista poiketen vain hieman kaposammat turvalasi-ikkunat. Eikä sinne pääse v-orgilaiset :) | ||||
|
|
01.06.2005 23:10 | Jorma Rauhala | ||
| Kyllä on ennenkin ollut hyviä kuvia! Esimerkiksi https://vaunut.org/kuvasivu.php/11451.html?kuvaus=&paikka=&tyyppi=0&kuvaaja=437&x=140 pitää vielä kerta kiellon päälle kehua. Ja nämä varsin harvinaiset Mankin puulaiturit ovat tulleet kuvissa tutuiksi. Jossain vaiheessa tämäkin notko varmasti tulee muuttumaan? Missäpä muualla on pääraiteella lankkukäytävät. | ||||
|
|
01.06.2005 23:00 | Jorma Rauhala | ||
| Takana Kellosaaren voimala ja sen töpöt piiput. | ||||
|
|
01.06.2005 22:59 | Jorma Rauhala | ||
| Taidokas kuvakulma! Asiasta toiseen: pienoisrautatietunneleiden valmistajien (Faller, Kibri tms.) valmismallien suuthan ovat ihan yhtä "muovisia" kuin tämä oikeakin. Ei mitään tietoakaan peruskallion rosoisuudesta jne. Olen niitä lyhyitä mallitunneleita aina kauhulla katsonut, mutta nehän ovatkin siis mallitarkkoja! Ja tässä zoomikuvassa näkyy myös hyvin ajojohdon zig-zag-asennus, jotta virroitinhiili ei kulu vain yhdestä kohtaa, vaan ajonaikana tasaisesti pitkin leveyttään. Tarkkaanmitoitettua epäjärjestystä! | ||||
|
|
01.06.2005 22:45 | Jorma Rauhala | ||
| Sopii vähäliikenteisille sähköistetyille radoille kuin nenä päähän. Tässä näkyy myös selkeästi aiemmin toisaalla mainittu määränpäätekstirulla, joka on vaunun kattokaaressa ja jota veivataan matkustamosta käsin. | ||||
|
|
01.06.2005 22:39 | Jorma Rauhala | ||
| Jos ei lomat painaisi päälle, niin etsisin tähän Vv11:n kuvan tuolta kuvien laatikosta... Hauska kaksiakselinen kankikone vuodelta 1942 - Klöckner-Humboldt-Deutz AG. | ||||
|
|
01.06.2005 22:34 | Jorma Rauhala | ||
| Ei | ||||
|
|
01.06.2005 22:08 | Jorma Rauhala | ||
| Ja jos en n e ä väärin, niin perässä on jälleen tyypillisesti harrastajien oma vaunu. | ||||
|
|
01.06.2005 21:47 | Jorma Rauhala | ||
| "Toisaalta": Kesäloma alkaa ja toivottavasti ei silloin olisi ihan näin kylmää, vaikka huonolta nyt vaikuttaakin. Tulee siis väkisinkin kuvanlisäystaukoa. Jatketaan sitten taas joskus heinäkuun puolivälissä tätä hommaa, jos ei vastusteta ;^) | ||||
|
|
31.05.2005 23:48 | Jorma Rauhala | ||
| Jospa Suomen rautateiden sähköistyksen aloitus olisikin tapahtunut jo kymmenen vuotta aikaisemmin kuin tapahtui eli vuonna 1958. Ensimmäiset Sm1:t valmistuivat 1968. Olisivatkohan Valmet ja Strömberg tehneet tällaisen paikallisjunan 50-luvulla (tuo kahden ikkunan mittainen 1.lk olisi tietysti poissa)? | ||||
|
|
31.05.2005 22:44 | Jorma Rauhala | ||
| Kun vertaa Hilding Carlssonin ja Svenska Järnvägsverkstädernan lättiä ja sitten meidän omia kotoisia "sinikkoja", niin kyllä heti tietää kuka on mikä! Asiasta toiseen: panin nyt tällaisen lättäkimaran näytille, kun kesälomatkin lähestyvät. Ruotsi on sentään meidän naapureistamme mielenkiintoisin, monipuolisin, järkevin ja ystävällisin harrastusmaa. Siellä maakunnassa on tosi ystävällistä sakkia ja ns. kouluruotsilla saa elämästä hyvin selvän. Jos sitä vielä hieman käyttää, niin ovat paikalliset myytyjä. Kun näet hoksivat, että joku oikeasti ulkomaalainen osaa jotain heidänkin kielestään. No, näitä lättiä ei nykyään siellä tosiliikenteessä tietenkään näe, mutta siellä on muuten käsittämättömän paljon koettavaa! | ||||
|
|
31.05.2005 15:06 | Jorma Rauhala | ||
| Se oli se yksinäiseksi jäänyt M2, josta tuli tunneliprofiilin tarkastusvaunu. Ulottuman kokoinen levy oli kiinnitetty umpipäähän. | ||||
|
|
31.05.2005 06:48 | Jorma Rauhala | ||
| Ei ole linjalla ollenkaan. | ||||
|
|
30.05.2005 21:21 | Jorma Rauhala | ||
| Tuosta veturinkuljettajan virkalakista vielä: siinä on koneosaston kokardi (olikos värit valko-viher-valko), veturimiehen messinkipeltinen tunnus eli höyryveturi edestäpäin ja vaalea punos. Lämmittäjillä punos oli musta. | ||||
|
|
30.05.2005 21:17 | Jorma Rauhala | ||
| Kysymykset ei ole koskaan tyhmiä, mutta vastaus voi olla. Konejakso on sama kuin myöhemmin konepiiri, eli "veturiosaston" alueellisen osan nimitys. Jaksoon/piiriin kuului useita varikoita. Koneosastoon kuului useita jaksoja/piirejä. Vastaavia on esim. liikennejakso/piiri, ratajakso/piiri jne. Virkamiehen, siis myös veturinkuljettajan, piti käyttää virantoimituksessa määrättyä virka-asua ja lakki oli siinä yksi hyvin näkyvä symboli. Kokardin väristä, siipipyörämerkistä ja punoksen väristä pystyi jo kauempaa määrittelemään "arvon". Liikennepuolen virkamiehillä oli vielä hihamerkit. Oli siis syytä pitää lakista huolta, että se oli sitten ainakin ajon aikana päässä, ainakin asemien kohdalla :) Uuden JT:n mukaan ei junasuorittajan tarvitse enää pitää punaista lakkiakaan, saati "virkapukua". Kuljettajat ja konduktöörit pitävät kuitenkin pukuja erityisistä syistä. | ||||