![]() |
17.06.2007 13:42 | Mikko Ketolainen | ||
kuvan säiliöauto kuuluu kylläkin Harjunalustan vpk:lle, ei Lahden vpk:lle. | ||||
![]() |
29.12.2006 12:23 | Mikko Ketolainen | ||
tilasin kustantaja laaksoselta jari auvisen kirjoittaman kirjan helsingissä palaa. kirjassa käsitellään helsingissä sattuneita tulipaloja ja onnettomuuksia, mm tätä kyseisestä junaturmaa, kirjan mukaan surmansa saivat sähköjunan 45-vuotias kuljettaja ja sekä 44-vuotias, ensimmäisessä osastossa istunut matkustaja. lisäksi kirjasta löytyy selostukset metron koejunanvaunun palosta 26.2.1973, linnunlaulun junaturmasta 8.8.1979, ilmalan ratapihalla sattuneesta kahden peruuttavan junan törmäyksestä 6.1.1986 ja tavarajunan sisälle menosta helsingin rautatieasemalla 5.10.1990. | ||||
![]() |
16.12.2006 15:01 | Mikko Ketolainen | ||
myös Dr13 2328 esiintyi eilen tv:stä tulleessa kotimaisessa elokuvassa. | ||||
![]() |
16.12.2006 14:58 | Mikko Ketolainen | ||
Dr13 2316 vilahti eilen tv:stä tulleessa kotimaisessa elokuvassa | ||||
![]() |
26.11.2006 17:26 | Mikko Ketolainen | ||
kuvassa on kuhnamojärven ylittävä rautatiesilta, naarakosken ylittävä silta on tästä paikasta katsoen kuvaajan "selän takana". | ||||
![]() |
26.11.2006 17:14 | Mikko Ketolainen | ||
menikö ihan tuusan nuuskaksi? | ||||
![]() |
03.09.2006 20:04 | Mikko Ketolainen | ||
tykkivaunuja näkyi olevan 9 kappaletta ratapihan rantaväylän puoleisella raiteella. | ||||
![]() |
15.08.2006 16:16 | Mikko Ketolainen | ||
mikä tuon Fh 3304-3 vaunun käyttötarkoitus on? tuollainen vaunu oli aikoinaan 1980 luvulla haapajärven suunnasta äänekoskelle saapuneiden puutavarajunien "hännän huippuna" | ||||
![]() |
06.08.2006 17:32 | Mikko Ketolainen | ||
onko viimeisenä Nom vankivaunu? | ||||
![]() |
30.07.2006 14:57 | Mikko Ketolainen | ||
tämä Dv15+Po+Rau-Rto 11 letka taisi mennä n tunti sitten Äänekosken ohitse.Ehdin nähdä parvekkeelta,että veturin perässä oli joku vaunu ja viimeisenä joku pienempi ratakulkuneuvo. | ||||
![]() |
22.07.2006 01:50 | Mikko Ketolainen | ||
vaihteesta suoraan eteenpäin jatkuva rata vei ennen riihivuoren sahalle, nyt rata on osittain purettu. sahan toiminnan loputtua on vaihteen jälkeen olevaa radanpätkää käytetty tavaravaunujen välivarastona, kuten kuvan vasemmassa reunassa näkyy. | ||||
![]() |
11.07.2006 22:41 | Mikko Ketolainen | ||
tämä veturi taisi olla yhdessä niistä rautatieaiheisista postikorteista. | ||||
![]() |
07.06.2006 11:39 | Mikko Ketolainen | ||
sori, unohtu paikkakunta laittaa, eli kyseessä on äänekoski, missä noi mahdolliset baliisit on. | ||||
![]() |
07.06.2006 11:38 | Mikko Ketolainen | ||
ilmeisesti jyväskylä-haapajärvi rataosuudella ns. äänekoskentien suoralle on asennettu baliisit, ratapölkkyihin oli laitettu tollaisia oransseja levyjä ja radan varressa oli liikennemerkki jossa oli kirjain B, täytyy ottaa joskus siitä kuva ja laittaa tänne. | ||||
![]() |
31.05.2006 17:03 | Mikko Ketolainen | ||
Dv12 2703 veti tänään yhdessä Dv12 2556:n kanssa pöllijunan äänekosken tehtaille, vaunuja oli ainakin 20 kappaletta tai hiukan ylikin. | ||||
![]() |
20.05.2006 13:33 | Mikko Ketolainen | ||
hyvä, että sait kuvattua junan, itse olisin myös halunnut kuvata paluujunan, mutta eipä sitä näkynyt. | ||||
![]() |
12.05.2006 23:04 | Mikko Ketolainen | ||
ajettiin tänään hankasalmen sahan ohi ja raiteilla näytti olevan muutama Fat hakevaunu sekä Hbikk tai Hbin sarjan vaunuja näytti myös olevan sahan alueella. | ||||
![]() |
12.05.2006 22:57 | Mikko Ketolainen | ||
eipä tuota ole ainakaan näkynyt voimalaitoksen luona, tänään voimalan raiteella oli pitkä letka Fat hakevaunuja. | ||||
![]() |
03.05.2006 11:17 | Mikko Ketolainen | ||
todennäköisesti äänekoskelta saarijärvelle matkustava tyhjä pöllijuna lähtee matkaan n.8.30, ainakin tänään, sisältäen deeveriparin ja 21 kappaletta neljäakselisia puunkuljetusvaunuja sekä yhden yksinäisen kaksiakselisen vaunun. eilen juna ohitti työpaikkani n.8.45. rata kulkee työpaikan takaa. | ||||
![]() |
30.04.2006 17:05 | Mikko Ketolainen | ||
muistelinkin tässä, että paloiko se tourulan talo vuonna 1986, kaksi ihmistä menehtyi kyseisessä palossa. | ||||
![]() |
30.04.2006 16:56 | Mikko Ketolainen | ||
se junaonnettomuus tapahtui 1987. | ||||
![]() |
29.04.2006 01:30 | Mikko Ketolainen | ||
joku Dm12 sarjan junista tuli eilen ähtärin korkeudella vastaan. | ||||
![]() |
29.04.2006 01:26 | Mikko Ketolainen | ||
tämännäköinen "menopeli" näytti olevan erään talon pihassa pohjanmaalla, en muista tarkkaa paikkaa. | ||||
![]() |
29.04.2006 01:14 | Mikko Ketolainen | ||
kävimme eilen viemässä kaverin kanssa rekkalastillisen trukkilavoja kapernaumin teollisuusalueella sijaitsevaan metallifirmaan.odotellessamme kuorman purkua lähellä kulkevalla junaradalle meni ensin 2*Sr1 vetoinen tavarajuna, jossa oli pitkä letka avonaisia tavaravaunuja, ilmeisesti sisälsivät jotain metallituotteita.heti kun trukki oli purkanut osan lavoista pois kuormasta, vaihdoimme tien toiselle puolelle johon loput lavat purettiin, ollessamme toisella puolella odottamassa viimeisten lavojen purkamista, junaradalla meni deeverikaksikon vetämä umpinaisista tavaravaunuista koostunut tavarajuna, vaunuja oli reilusti yli 20 kappaletta,letkan häntäpäässä oli muutama venäläinen umpivaunu. | ||||
![]() |
28.04.2006 12:24 | Mikko Ketolainen | ||
olin tänään tulossa kannonkoskelta kohti saarijärveä, niin vastaan tuli n. 9.45 kahden deeverin vetämä tyhjä pöllijuna joka oli matkalla ilmeisesti keitelepohjaan tai pihtiputaalle. juna tuli sellaisessa paikassa vastaan, että en nähnyt veturien numeroita, enkä ehtinyt laskea vaunujen lukumäärää, mutta veikkaisin n.parikymmentä. | ||||
![]() |
26.04.2006 16:19 | Mikko Ketolainen | ||
äsken meni äänekosken tehtaille tavarajuna, jossa oli vetureina 2*Dv12 ja ainakin 16 raakapuuvaunua, joista ensimmäiset 11 olivat tyhjiä ja loput 5 vaunua olivat kuormattuna, suurin osa näytti olevan kaksi akselisia pöllivaunuja. pääsiäisen jälkeisenä maanantaina tehtaalle meni melkein peräkkäin kaksi pöllijunaa, joista ekassa oli 2 Dv12 veturia ja toisessa oli 1 Dv12 veturi.kotona ollessani kun kuulen junan äänen, yritän aina ehtiä laskemaan junan vaunujen lukumäärän, yleensä on ollut hiukan yli 20 raakapuuvaunua ja 2 veturia, joskus on ollut mukana myös kantovaunuja ja 3 veturia. | ||||
![]() |
07.04.2006 00:08 | Mikko Ketolainen | ||
muistaako kukaan Helsingissa 6.1.1986 tapahtunutta junaturmaa,siinä Ilmalan varikolle perä edellä siirretty Tampereen pikajuna ja Vaasan pikajuna, joka oli peruuttamassa rautatieasemalle joutuivat samalle raiteelle ja törmäsivät toisiinsa. Tampereen junan saattokonduktööri jäi puristuksiin ruhjoutuneeseen vaununpäähän ja hänet saatiin irroitettua puristuksista ja siirrettyä sairaalaan hiukan yli 7 tunnin kuluttua onnettomuudesta. Vaasan junan saattokonduktööri oli ehtinyt hypätä viimeisillä sekunneilla junasta ennen törmäystä. | ||||
![]() |
28.03.2006 18:55 | Mikko Ketolainen | ||
Dm7 4125 löytyy vuonna 1968 tehdystä Äänekoski kirjasta. | ||||
![]() |
25.03.2006 00:43 | Mikko Ketolainen | ||
paloiko toi 5105 täysin? muistaakseni toi hyvinkään onnettomuusjuna 5001 "poseerasi" yhden vuoden 1981 palontorjuntalehden kannessa, kyseisessä lehdessä oli onnettomuusselostus kyseisestä junaturmasta. | ||||
![]() |
24.03.2006 19:04 | Mikko Ketolainen | ||
jos tarkoitat tota linnunlaulun kylkikolaria, niin mulla on siitä onnettomuudesta kertova onnettomuusselostus silloisesta palontorjuntalehdestä, samoin löytyy onnettomuusselostus tuosta hyvinkään onnettomuudesta. milloin tuo 5105 on palanut taavetissa? | ||||
![]() |
22.03.2006 17:30 | Mikko Ketolainen | ||
yksi laivapikajunana toimineista porkkanoista sai kylkeensä paikallisjunan helsingin linnunlaulun kallioleikkauksessa 8 elokuuta 1979. paikallisjuna ajoi päin punaista ja törmäsi sivusuunnassa laivapikajunan keskimmäiseen vaunuun aiheuttaen kahden matkustajan menehtymisen ja 10 matkustajan loukkaantumisen. | ||||
![]() |
22.03.2006 17:06 | Mikko Ketolainen | ||
tolla junalla tuli matkustettua tampereen asuntomessuille, samalla reissulla kävin ostamassa paikallisesta pienoisrautatieliikkeestä uuden kaksiraiteisen rautatien ja siihen veturin ja kolme tavaravaunua. | ||||
![]() |
22.03.2006 16:41 | Mikko Ketolainen | ||
Dm8 5016 esiintyi matti kassilan vuonna 1969 ohjaamassa elokuvassa vodkaa komisario palmu. | ||||
![]() |
06.03.2006 18:27 | Mikko Ketolainen | ||
minne päin nuo radat vievät? | ||||
![]() |
27.02.2006 12:42 | Mikko Ketolainen | ||
jos tarkoitat tuota rakennusta missä näkyy teksti metsä-serla ja hirvenpää, niin se on ollut metsä-serlan tehtaita.kyseinen tehdas tuottaa cmc erikoisselluloosaa ja firman nimi on vaihtunut useasti.1.metsä-serla chemicals.2.metsa specialty chemicals.3.noviant ja viimeisin nimi on cp kelco. | ||||
![]() |
24.02.2006 18:12 | Mikko Ketolainen | ||
otin aikoinaan talteen keskisuomalaisesta onnettomuudesta kertoneen lehtileikkeen, siinä oli kuva Sr1:sen vaurioituneesta keulasta, todennäköisesti numero oli 3033. | ||||
![]() |
22.02.2006 14:14 | Mikko Ketolainen | ||
ilmeisesti kyseessä on sama radanpätkä joka menee kaukokiidon terminaalin takaa ja ylittää kangasvuorentien ja toisessa suunnassa suluntien, molemmissa on puomilla varustetut tasoristeykset, mutta kummassakin lukee, etteivät varoituslaitteet ole käytössä, ainakin tän kuun alkupuolella ja tän viikon maanantaina kyseinen rataosuus oli lumen alla. | ||||
![]() |
22.02.2006 14:07 | Mikko Ketolainen | ||
näkyy olevan nippunosturikin vielä paikoillaan | ||||
![]() |
18.02.2006 14:18 | Mikko Ketolainen | ||
mihin näiden siltojen kautta kulkevat raiteet johtavat? kuvatekstin mukaan yksi raide vie ilmalaan. | ||||
![]() |
17.02.2006 21:37 | Mikko Ketolainen | ||
onko tosta onnettomuudesta mitään kuvia tai tarkempia tietoja? mieluummin molempia. | ||||
![]() |
10.02.2006 00:31 | Mikko Ketolainen | ||
eräässä pelastustiedossa oli juttu tästä junaturmasta, arvioiden mukaan päin punaista opastinta etelästä tulleen henkilöjunan vauhti törmäyshetkellä oli noin 60-80 km/h, tavarajunan 20 km/h. nyt sähköveturi törmäsi suoraan päin ensimmäistä tavaravaunuja vetäneestä kolmesta dieselveturista. dieselvetureista ensimmäinen "kuoriutui" törmäyksen voimasta romukasaksi ja kaksi muutakin veturia kärsivät pahoin. veturireiden perässä olleet neljä suojavaunua putosivat kiskoilta, mutta perässä seuranneet 13 neuvostoliittolaista butaanivaunua pysyivät raiteilla. henkilöjunan veturi ja kolme ensimmäistä vaunua putosivat kiskoilta. | ||||
![]() |
10.02.2006 00:16 | Mikko Ketolainen | ||
Dv 12:set suorittavat vetohomman, mutta mihin ovat Dr13:set matkalla? aika erikoinen näky | ||||
![]() |
24.01.2006 20:45 | Mikko Ketolainen | ||
voihan sitä puuta mennä myös finnforestin suolahden vaneritehtaalle, ainakin koivua. yleensä äänekoskelta eteenpäin jatkava juna on tyhjä tavarajuna jossa on vetäjänä 1-2 dv12 sarjan veturia ja pitkä letka 2-4 akselisia puuvaunuja, ainakin viime viikolla äänekoskelta meni pohjoiseen päin kaksi tyhjää puutavarajunaa, joissa ainakin toisessa oli 2 dv12 sarjan veturia, numeroita en ehtinyt nähdä kun olin matkalla töihin, puujunia tuli viime viikolla saarijärven suunnalta ainakin kaksi kappaletta, joista yksi seisoi äänekoskentien "suoralla" odottaen valojen vaihtumista. | ||||
![]() |
04.01.2006 23:42 | Mikko Ketolainen | ||
minkälainen se toinen kuva oli? laittakaas linkki siihen. eikös tää tapahtunut vuonna 1989? | ||||
![]() |
01.01.2006 19:04 | Mikko Ketolainen | ||
joo, tässä se on oikealla paikallaan, näköjään on puut hävinny kärrystä. tuolloin 13.9.2003 oli äänekosken tehtailla avoimet ovet. | ||||
![]() |
01.01.2006 16:32 | Mikko Ketolainen | ||
siellä se seisoo tehdasmuseon edessä, ainakin kärryssä olevat puut ovat hiukan lahonneet, muuten ei pitäisi olla päällisin puolin näkyviä ongelmia. kuva on otettu vuonna 1980, jolloin veturi oli toisessa paikassa, eli nykyisen pääportin lähellä, se on siirretty siitä myöhemmin tehdasmuseon edustalle joskus 1980 luvun loppupuolella, saa nähdä onko äänekosken tehtailla tänä vuonna avoimet ovet kun tehtaat täyttää 110 vuotta, silloin ainakin on mahdollisuus vilkaista veturia ja sen kuntoa. | ||||
![]() |
09.12.2005 21:03 | Mikko Ketolainen | ||
mikä aiheutti 2220:n tippumisen kiskoilta siellä keljonkankaan tunnelissa? | ||||
![]() |
12.11.2005 18:56 | Mikko Ketolainen | ||
mulla on tästä onnettomuudesta kertova lehtileike joka oli paikallislehdessä. Jyväskylästä Äänekoskelle matkalla olleessa tavarajunassa oli yhteensä 27 vaunua joista 14 tyhjää tavaravaunua ja kaksi kloorivaunua suistuivat kiskoilta, veturi ja siihen kiinnitetty vaunu sekä kymmenen viimeistä vaunua pysyivät kiskoilla. Onneksi kloorivaunut eivät vaurioituneet onnettomuudessa. | ||||
![]() |
06.11.2005 21:53 | Mikko Ketolainen | ||
mikähän virka tolla harjakoneella on, putsaako ne junanvaunuja sillä? | ||||
![]() |
02.11.2005 23:06 | Mikko Ketolainen | ||
Äänekoskella asuvana voisin sanoa, että kuva ei ole Äänekoskelta. Äänekoskella on kaksi satamaa, Mustaniemen ja Kuhnamon, kumpaankaan satamaan ei mene rautatietä ainoastaan Suolahden satamaan menee rautatie. Tuo betonihökötys näyttää nippunosturilta ja sellaista ei löydy ainakaan Äänekoskelta, räjäytetty nurin 1999, eikä myöskään Suolahdesta. | ||||
![]() |
29.10.2005 11:52 | Mikko Ketolainen | ||
aika suurella varmuudella tämä Dv12 2708 törmäsi rekka-autoon vartioimattomassa tasoristeyksessa Laukaan Vihtavuoressa joskus 1990 luvun alkupuolella. Suolahden suunnasta tulossa ollut veturi törmäsi rekan ohjaamon taakse, jonka seurauksena ohjaamo irtosi ja lensi radan oikealle puolelle, täysin ruttaantunut runko vasemmalle ja perävaunu pysähtyi kiskoille. Jonkin verran vaurioitunut vaunuton veturi pyörähti raiteelle poikittain. |