Ruotsista sanoisin neljännesvuosisadan omalla talviliikennekokemuksella, että se ei ole mallimaa talviliikenteessä. Suurin moka tehtiin jossain 2005-seutuvilla, kun yhden lämpimän talven perusteella kaikki aurauskalusto hävitettiin, koska se "oli turha kuluerä". Ainoa hyvä puoli mitä siitä seurasi oli, että valtionyhtiöiden johtajilta kiellettiin bonukset, koska päätökset todettiin tehtävän bonusten kasvattamiseksi eikä valtakunnan yleisen edun hyväksi.
Skånesta tosin voi todeta, että silloin harvoin kun lunta satoi, sitä saattoi tulla todella runsaasti. Malmössä asuessani ei ollut edes täysin poikkeuksellista, että moottorivaunujunat jäivät mahastaan kiinni hankeen. Pyörät kun eivät yltäneet kiskoille, niin mikään hiekoitus ei enää auttanut.
Koko Ruotsin länsirannikko on varsin altis lumiyllätyksille. Matalapaineet pääsevät melko esteettä Atlantilta ja kun ne osuvat ensi kertaa nousevaan maastoon, tavaraa saattaa tulla taivaalta enemmän kukn kotitarpeiksi. Lisäksi lumi on usein kosteaa ja jumittaa kaiken.
Suomeen ehtiessään nuo rintamat ovat yleensä laimentuneet sen verran, että lattapäät lehtien toimituksissa hehkuttavat lumi-infernosta, kun lunta tulee päivän mittaan kymmenen senttiä ja pikkukengissä sukat kastuvat toimitukseen kävellessä.
Noin yleensä, järjestelmien talvikelpoisuus viime kädessä on kansantalouden business case: Kuinka paljon halutasn kuluttaa rahaa siihen, että kaikki toimii 365 vuorokautta vuodessa, vai voisiko panostus esimerkiksi 360 vuorokauteen olla riittävä.
