Aloittajan lähde
https://www.kouvolansanomat.fi/paikalliset/8836428 maksumuurin takainen juttu.
Referaatti:
UPM aloittaa uuden rautatieyhtiö Artic Railin kanssa raakapuukuljetukset Kuusankoskella sijaitsevalle UPM Kymin tehtaalle syyskuussa.
Artic Rail on vuonna 2023 perustettu yritys, jonka kotipaikka on Kokkola. Sen toimialana on kokosuomen rautatieverkon kattavat kuljetukset ja kalustovuokraus.
Yrityksen toimitusjohtaja Jari Niemelä kertoo UPM:n olevan ensimmäinen asiakas joka kanssa yhtiö aloittaa säännölliset kuljetukset.
Niemelä mainitsee, että kuluvat kaksi ensimmäistä vuotta ovat menneet viranomaislupien käsittelyssä, jolla yhtiö saa liikenne- ja kuljetusluvat.
Niemelän mukaan puuta kuljetetaan Kuusankoskelle useimmalta liikennepaikalta Etelä-Pohjanmaalta ja Keski-Suomesta.
Hänen mukaan kuljetuksia tullaan tekemään kahdesti viikossa. Junan kuljetuskapasiteetti on 2000 tonnia, mutta tilanteen vaatiessa asiakkaan tarpeiden mukaan.
Niemelä kertoo että kuljetusten olisi tarkoitus alkaa 30.9.
Artic Rail on kymmenen työntekijän yritys, jonka suunnitelmissa on lähitulevaisuudessa palkata lisää henkilökuntaa.
Sen kalusto koostuu kahdesta Dr16-dieeselveturista ja 15 tavaravaunusta. Lisäksi yhtiö käyttää vaihtotöissä Dr35-veturia.
Niemelän mukaan UPM:n kuljetukset saadaan toteutettua nyk. kalustolla.
Artic Rail on kolmas rautatieyhtiö, jonka kanssa UPM tekee yhteistyötä. Muut kaksi ovat VR ja Fennia Rai, kertoo UPM:n Metsän operaatiojohtaja Ville Parkkinen.
Keskustelut Artic Railin ja UPM:n välillä alkoivat tämän vuoden aikana.
Parkkisen mukaan rautatiekuljetusten osuus raakapuukuljetuksista on merkittävä, Kymin tehtaan osalta jopa lähes puolet. Minkä lisäksi tavoitteena on kaikkien operaattorien osalta kehittää sitä kuljetusten kustannus- ja päästötehokkaammaksi
UPM Kymin tehdasintegraation (Sellu, paperi, bioenergia ) toimitusjohtaja Vesa Volmarin mukaan tehtaalle kuljetetaan vuosittain raakapuuta n. neljä miljoonaa kuutiota. Tästä rautatiekuljetusten osuus on n. kaksi miljoonaa kuutiota.