Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: VR maksaa osinkoa 30 miljoonaa euroa  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Mikko Nyman
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1165


« : Toukokuu 15, 2014, 18:49:39 »

En muista yhtä ainutta vastaavaa tapausta taloushistoriasta parin viimeisen vuosikymmenen ajalta, jolloin lafkan hallitus olisi ensin esittänyt yhtiökokoukselle, ettei omistajalle/omistajille makseta osinkoa, mutta lopulta yhtiökokous haluaa hallituksen esityksestä poiketen maksaa omistajilleen osinkoa. Tänään kuitenkin VR:n yhtiökokouksessa näin tapahtui. Miksi näin? Talousoppineet voinevat tähän vastata:

"VR-Yhtymä Oy:n 15. toukokuuta pidetty yhtiökokous on vahvistanut yhtiön vuoden 2013 tilinpäätöksen. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksestä, että vuodelta 2013 jaetaan osinkoa valtio-omistajalle 30 miljoonaa euroa. Hallitus poikkeuksellisesti muutti tilinpäätöksen vahvistamisen yhteydessä tekemäänsä voitonjakoehdotusta, jonka mukaan osinkoa ei jaeta."

Lähde: http://www.vrgroup.fi/fi/vrgroup/uutishuone/uutiset-ja-tiedotteet/vr-groupin-yhtiokokous-vahvisti-osingon-ja-henkilomuutokset-150520141442/
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 15, 2014, 19:06:12 kirjoittanut Mikko Nyman » tallennettu
Timo Keski-Petäjä
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 331


« Vastaus #1 : Toukokuu 15, 2014, 19:08:56 »

Toisaalta tämä on hyvä muistutus yhtiölle, kuka sen omistaa: veronmaksajat - eli pieneltä osalta meistä jokainen. Osingon maksaminen omistajille lienee myös hyvä tapa virkistää herkkyyttä omistajaohjaukselle?

Toivottavasti tämä raha kanavoitaisiin radanpitoon. Tämähän voisi silloin olla yksi tapa kuitata se 2009 -vuoden sopimuksen mukainen, vuosittainen 20 miljoonan euron panostus. Tätä kautta se voisi siis mennä radanpitoon eikä liikennöintiin.
tallennettu
Petri Sallinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1185


« Vastaus #2 : Toukokuu 15, 2014, 19:31:57 »

En muista yhtä ainutta vastaavaa tapausta taloushistoriasta parin viimeisen vuosikymmenen ajalta, jolloin lafkan hallitus olisi ensin esittänyt yhtiökokoukselle, ettei omistajalle/omistajille makseta osinkoa, mutta lopulta yhtiökokous haluaa hallituksen esityksestä poiketen maksaa omistajilleen osinkoa. Tänään kuitenkin VR:n yhtiökokouksessa näin tapahtui. Miksi näin? Talousoppineet voinevat tähän vastata:

"VR-Yhtymä Oy:n 15. toukokuuta pidetty yhtiökokous on vahvistanut yhtiön vuoden 2013 tilinpäätöksen. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksestä, että vuodelta 2013 jaetaan osinkoa valtio-omistajalle 30 miljoonaa euroa. Hallitus poikkeuksellisesti muutti tilinpäätöksen vahvistamisen yhteydessä tekemäänsä voitonjakoehdotusta, jonka mukaan osinkoa ei jaeta."

Asiaa voi spekuloida vaikka seuraavasti:

Tämä voi olla merkki omistajapolitiikan terävöitymisestä. Taustalla siis lienee omistajan tahto, jonka mukaisesti hallitus on muuttanut aikaisempaa esitystään. Julkisuuden kannalta olisi ollut vähintään noloa, jos yhtiökokous olisi päättänyt vastoin hallituksen esitystä (johon sillä on toki valta) — se olisi voitu tulkita peräti epäluottamuksen osoitukseksi. Suuremmassa kuvassa lienee kyse valtiontalouden rahoitusongelmista: roposet kerätään kaikkialta, mistä kerättävissä on. Viime kuukausina on myös käyty keskustelua valtion omistuksista: mitä kannattaa omistaa ja mikä kannattaisi myydä ja jos myydään, käytetäänkö myyntituotot elvytykseen vai valtion velan lyhentämiseen.
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: VR maksaa osinkoa 30 miljoonaa euroa  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2025 Resiina