En muista yhtä ainutta vastaavaa tapausta taloushistoriasta parin viimeisen vuosikymmenen ajalta, jolloin lafkan hallitus olisi ensin esittänyt yhtiökokoukselle, ettei omistajalle/omistajille makseta osinkoa, mutta lopulta yhtiökokous haluaa hallituksen esityksestä poiketen maksaa omistajilleen osinkoa. Tänään kuitenkin VR:n yhtiökokouksessa näin tapahtui. Miksi näin? Talousoppineet voinevat tähän vastata:
"VR-Yhtymä Oy:n 15. toukokuuta pidetty yhtiökokous on vahvistanut yhtiön vuoden 2013 tilinpäätöksen. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksestä, että vuodelta 2013 jaetaan osinkoa valtio-omistajalle 30 miljoonaa euroa. Hallitus poikkeuksellisesti muutti tilinpäätöksen vahvistamisen yhteydessä tekemäänsä voitonjakoehdotusta, jonka mukaan osinkoa ei jaeta."
Asiaa voi spekuloida vaikka seuraavasti:
Tämä voi olla merkki omistajapolitiikan terävöitymisestä. Taustalla siis lienee omistajan tahto, jonka mukaisesti hallitus on muuttanut aikaisempaa esitystään. Julkisuuden kannalta olisi ollut vähintään noloa, jos yhtiökokous olisi päättänyt vastoin hallituksen esitystä (johon sillä on toki valta) — se olisi voitu tulkita peräti epäluottamuksen osoitukseksi. Suuremmassa kuvassa lienee kyse valtiontalouden rahoitusongelmista: roposet kerätään kaikkialta, mistä kerättävissä on. Viime kuukausina on myös käyty keskustelua valtion omistuksista: mitä kannattaa omistaa ja mikä kannattaisi myydä ja jos myydään, käytetäänkö myyntituotot elvytykseen vai valtion velan lyhentämiseen.