Saikos Valmetin M-veturi myös tunnuksensa ajatuksesta hoitaa sillä liikennettä suur-Martinlaaksoon, onko Johtajalla tästä tietoa?
M-veturi suunniteltiin alun perin Valtion Lentokonetehtaalla siksi, että sen ensisijainen käyttökohde olisi ollut suur-Martinlaakson alueen asukkaiden palvelu ja toissijaisesti pienmyyrmäkeläisten rahvaiden kuljettaminen keskustaajaman ja Myyrmannin välillä 4 minuutin vuorovälillä 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä.
Koska Kekkonen oli syntyperältään pielavetinen ja Brežnev Kamenskojesta, eivät nämä valtioidensa toiseksi suurimmat valtionpäämiehet ymmärtäneet meidän martinlaaksolaisten erityisasemaa Suomen Demokraattisessa Kansantasavallassa. Näin M-veturi sijoitettiin lopulta Pohjois-Suomeen palvelemaan paikallisia metrolinjoja välillä Oulu-Kolari, Oulu-Kemijärvi, Oulu-Vartius ja Oulu-Iisalmi. M-vetureita ei saanut Kekkosen ja Brežnevin päätöksen mukaan käyttää imagosyistä esimerkiksi suurkaupunkien välisissä InterCity-luokan erityispikajunissa.
Yhtä kaikki, Martinlaaksoon rakennettiin metrolinja, joka tarjoaa suurmartinlaaksolaisille lähes metromaisen palvelutason. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että liikenne päättyy noin kello 23.30, myös viikonloppuisin. Suurmartinlaaksolaiset valtionpäämiehet eivät kuitenkaan lannistuneet tästä, sillä suurilla Martinlaakson jättiläisillä oli hyvät suhteet myös YTV:n keskuskomiteaan. Lyhyeksi jääneiden unien ja pitkäksi venyneiden neuvotteluiden jälkeen Pyhän Martinlaakson johtaja... ...korjaan, johtajat, pääsivät YTV:n keskuskomitean pääsihteerin kanssa neuvottelutulokseen siitä, että suurmartinlaaksolaisilla on oikeus käyttää YTV:n palvelulinjaa numeroltaan 453. Neuvotteluiden reunaehdoiksi kirjattiin, että pienet myyrmäkeläiset ja mikroskooppisen pienet eliöt Louhelasta tulevat jatkossa käyttämään linjaa numero 452 lähes metromaisen junatarjonnan palveluaikojen ulkopuolella.
Sopimukseen kirjattiin myös pykälä, että suur-Martinlaaksoon etäisesti kuuluvat pikkujätkät, eli kivimäkeläiset, voivat käyttää linjan 453 palveluita rajoitetusti. Tästä päätetään kuitenkin suur-Martinlaakson turpakäräjillä tapauskohtaisesti. Luukkoselta pääsy 453:een on pysyvästi evätty. Samoin Jykä Kivimäestä saa matkustaa 453:lla vain valvotuissa olosuhteissa.
Vaikka Petri P. (Pertti) Pentikäinen ei kysynytkään, vastaan silti: N-veturi on niin ikään alun perin suunniteltu palvelemaan erästä suurta martinlaaksolaista johtajaa. Veturia valmistettiin vain yksi kappale ja siksi se on nimetty erään suuren martinlaaksolaisjohtajan sukunimen alkukirjaimen mukaan.