En ole kyllä vähään aikaan Kaliningradissa käynyt, mutta ellei verkostoa ole aivan merkittävästi saatu uusittua kymmenessä vuodessa, epäilisin, että Variotramit hajoaisivat Kaliningradissa lyhyessä ajassa heikkokuntoisilla radoilla palasiksi, jos ne eivät ole kestäneet Helsingissäkään.
Aivan järkyttävässä kunnossa olivat raiteet lokakuussa Kaliningradissa. Tuskin siellä kauhean pitkään enää raideliikenne jatkuu, sillä jäljellä on enää vain yhteen suuntaan vartin välein kulkeva linja 5. Esimerkiksi rautatieasemalle ei siis enää Kaliningradissa pääse ratikalla.
Totta kai tiedän, että raiteiden kunto on Kaliningradissa karmea. Mutta niissä erityisolosuhteissa kaikki muutkin vaunutyypit hajoilevat atomeiksi. Varioiden myötä kaupungissa olisi korkealattiaisten hajoilevien vaunujen sijaan matalalattiaisia hajoilevia vaunuja, eli merkittävä parannus nykyiseen nähden.
Saksassa metrin raideleveys ja yksisuuntaiset vaunut ainakin osalla linjoista mahdollistava rataverkko löytyy jo mainitsemani Mainzin ja Markon mainitseman kolmikon ohella Halberstadtista, Gothasta, Schöneichesta, Würzburgista, Mannheimin seudulta, Görlitzistä, Gerasta, Freiburgista, Plauenista, Cottbusista, Zwickausta, Augsburgista, Darmstadtista, Erfurtista, Nordhausenista ja Ulmista. Teoriassa ostajakandidaatteja vaunuille siis kyllä löytyisi. Kaikissa mainituissa ainakin osa kalustosta on kuitenkin jo matalalattiavaunuja tai matalalla väliosalla varustettuja vaunuja, eikä yhdessäkään ole lähitulevaisuudessa tarvetta ainakaan 40 matalan vaunun hankinnalle. Ainoa tapa saada sarja Saksaan olisi yhteisostos, jossa vaunut jaettaisiin ehkä 4-6 eri kaupungin kesken.