13.09.2015 / Jyväskylä

13.09.2015 Moottorivaunut Dm12 4401+4412 tauolla, varsin tukkoisella Jyväskylän ratapihalla.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Jarmo Pyytövaara
Lisätty: 14.09.2015 15:51
Muu tunniste
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Syksy

Kommentit

15.09.2015 06:56 Esko Maasalo: Missähän muuten ne tavarajunat mahtavat nykyään luurata, kun lähes ratapihalla kuin ratapihalla ei näy vaunun vaunua? Tämä aika luulisi suosivan energiatehokasta kuljetusta, vai onko tariffeilla jotain tekemistä asian kanssa?
15.09.2015 08:27 Jukka Voudinmäki: Joskus täällä näkee luuraavan Vaajakoskelta ja/tai Petäjävedeltä ajettuja raakapuuvaunuja. Muuten on juuri noin väljää kuin kuvassa, mutta eihän Suomen rataverkolle mahdu VR-yhtymän kilpailijoiden junia. Näihän on taannoin todettu arvovaltaisella suulla.

On ollut puhetta, että Jyväskylän kaupunki tarvitsisi tonttimaata keskustan tuntumasta. Tässä sitä olisi. Tänne riittäisi viiden raiteen ratapiha - kaksi raidetta henkilöliikenteen käyttöön, yksi deevereiden leporaiteeksi, yksi raakapuujunien leporaiteeksi ja yksi ohitusraide ohiajavan tavaraliikenteen tarpeisiin. Kivääritehtaan päässä olevat lastausraiteet voisi jättää sähkövetoisen kaluston lepopaikaksi.
15.09.2015 09:54 Oskari Kvist: Onko täällä aiemmin ollut kuinka paljon enemmän tavaraliikennettä? Äänekosken biotehdas vaatinee muutaman raiteen.
15.09.2015 15:36 : 4412 kävi Vaasassa 8.9
15.09.2015 16:37 Riku Outinen: Oskari: On ollut enemmän.
15.09.2015 21:00 Jarmo Pyytövaara: Aiemmin Jyväskylässä oli myös runsaasti tavaraliikennettä mutta kun se oli kannattamatonta tai huonosti kannattavaa ja siksi se siirrettiin maanteille. Vanhanajan Jyväskylän ratapihaa: http://vaunut.org/kuva/74672?paik=Jyv%C3​%A4skyl%C3%A4
http://vaunut.org/kuva/81054?paik=Jyv%C3​%A4skyl%C3%A4
http://vaunut.org/kuva/39079?u=1499&paik​=Jyv%C3%A4skyl%C3%A4 Kun seuraavan kerran käytte Jyväskylän asemalla, seuratkaapa mitenkä paljon rekkoja meneekään Rantaväylällä, siellä näkee varsin runsaasti jopa VR Transpointin vihreitä rekkoja. Ilmeisesti edustavat VIHREINTÄ kiskoliikennettä nyky suomen maassa.
16.09.2015 10:59 Juhana Konttinen: Jyväskylän ratapiha on tosiaan tyhjentynyt 2010-luvulla. Lähinnä seisomassa näkee vain raakapuurunkoja. Äänekosken-Tampereen välinen liikennekin kulkee usein kokoonpanoaan muuttamatta Jyväskylästä eteenpäin. Aiemmin lajittelua tehtiin paljon enemmän, jolloin myös raiteita tarvittiin enemmän. Kymmenen vuotta sitten tavaravirtoja tuli enemmän Jyväskylästäkin; Kankaan paperitehdas, Rautpohjan Metson tehtaat, Kiväärin raiteiden romu, kontti, sekä teräsputkien kuormaus. Välillä oli vapaat raiteet kortilla. Kivääristäkin lajittelua tehtiin tyylikkäästi tekemällä heittoja ratapihalle.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!