18.02.2013 Kuljin kolean, keskitalvisen Kainon-päivän koittaessa kaksikerroksisella kaukojunalla Kupittaalta Kirkkonummelle. Kaavailin käyväni kuvailemassa kinosten keskellä kutakuinkin kymmenellä kaupunkiliikenneasemalla. Kehtaankohan kertoakaan kaikelle kansalle ‒ koko kiskoliikenteestä kiinnostuneelle katraalle ‒ kuinka kertakaikkisen kiusallisesti kovakalloiselle kuvaajalle kuitenkin kävi kuvan kulkulaitoksessa… Maattipöntöllä mahassa muljaisi merkillisesti; mahdankohan muistaa maksukorttitunnustani? Mieleni malttaen menin muina miehinä ‒ maanantaiaamuisen melankolian musertamien matkustajien muassa ‒ matalan, metromaisen moottorijunan mukavaan matkustamoon. Muistuuhan moinen mieleeni, mietin ‒ mahdottoman monissa maksutilanteissa muistamani. ‒ Miksei mukamas muistuisi? Monta muuta, monimutkaisempaakin muuttujaa muistan mekaanisesti. ‒ Minuutilleen menimme matkoihimme ‒ mustaan maakuntaan. Matkanteko maistui Marianne-junalle. ‒ Mutta mietipä, millaista matkustamista: muuntajien matalaa murinaa, moottoreiden mietoa mylvintää; massiivisen metallitötterön mutkatonta, melkoisen mallikasta menemistä. Kerroin kiiltävine kenkineen kohdalleni kulkevalle konduktöörille kaipaavani kaksituntista kertalippua. Korttia käytettiin kompaktissa koneessa. Kohteliaan konnarin kehotuksesta kokeilin koodia kerran. Kassakone kuitenkin kieltäytyi kelpuuttamasta kehnoa. ‒ Klunks! Kirottua! Kuinkahan kunnottoman kulkumiehen käy? Kehtaako konduktööri kammeta kelvottoman, kameralaukkua kantavan koijarin Kauklahdessa kylmälle, kurjalle kadulle? Kirjoittaako kiivastuessaan kertaluonteisen, kohtuuttoman kalliin kuritusmaksun? Käykö kulkuni koppalakkisten, kentällä karaistuneiden, kitkerissä keitoksissa kovetettujen komisarioiden kolkkojen kamarien kautta? Käskyttääkö komentohihnainen, katupartiossa kunnostautunut, kovanaamainen konstaapeli kiviseen, kalteroituun koppiin? Kohdellaanko kuin kriminaalia ‒ keljun koettelemuksen katkerana kruununa? Minuutit menivät miettiessämme, miten menettelisimme; museaalinen magneettijuovakaan mallannut millään moderniin masiinaan. Muhkeapoviselle, missimäisen muodokkaalle mimmille maksaisin mieluusti "maastossakin"; mutten maskuliiniselle, myskintuoksuiselle mieskonduktöörille. Mahdollisuuden muutamaan mokaan mylly myönsi. Mankin mutkissa maksukortti muuttui mitättömäksi. Mutta maksu matkalippuun meni, mikä miellytti myyjää ‒ miksei matkustajaakin ‒ moisessa mittelössä. Helsingistä hurautin H-junalla Hyvinkäälle. Happea henkäistyäni hipsin harrastamaan huurteisia hakasia, huonosti hoidettuja hylkyvetureita, hieman hankobaanalaistakin. Hetken hangilla haahuiltuani hilasin harmistuneen hahmoni häpeissäni hyvinkääläispankkiin. Hypisteltyään henkkareitani hentoisissa hyppysissään hameasuinen, hienostuneesti hajustettu heitukka helpotti hätääni hakemalla holvista härskisti hynää. Hänen huolitelluilla huulillaan häilyi hillitty, hyvänsuopea hymyn häivähdys. ‒ Huhhuh, hupaisan hiillostavia hetkiä henkilökohtaisessa historiassa… Raha ratkaisi ruokatavarapulmankin. Rikastuttuani riensin riemuissani ravintolaan ruokailemaan. Ruumistani rahamiehen rehvakkuudella ravittuani rallattelin R-junalla Riihimäelle. Risteysaseman ruuhkaisten ratapihojen raiteilla riitti riistaa rautatieharrastajalle. Roppakaupalla ruutuja räpsittyäni reissasin reviirilleni. Ruosteinen ritsa rytyytti rataansa ‒ rapakuntoista, routavaurioiden rusikoimaa raittia. Reipas, rennon ryhdikäs renki raatoi raskaiden rattaiden ratissa rehdisti, rajoituksia rikkomatta. Radiosta raikasi rautaisia retroballadeita. Raunistulan rintamailla ryntäsin rappukäytävään, rakkaan rouvani ripaa ryskyttämään. Rupattelimme rattoisasti ruttuisesta retkipäivästäni.
Kommentit
| 23.12.2016 13:34 | Ilkka Hovi: | Tuopa turina. Sanaseppo selvisi sujuvasti. |