??.??.1972 / Pasila tavara
??.??.1972 Kun en enää löytänyt kommenttikysymystä VR:n kaasutehtaista, laitan tämän kuvan Etv Rto – 18:sta puskinlyhdystä asiaviitteeksi. RH:n kertomus vuodelta 1925 listaa seuraavat tehtaat tuotantoineen: - Pasila 66337 m³ (kokoon puristamatonta) - Turku 43080 - ” – - Seinäjoki 65482 - ” – - Kouvola 41461 - ” – - Viipuri 102343 - ” – Kaasutehtaan johtajan nimike oli tietysti ”kaasumestari” Ulkoisia palveluita ei näy kustannuksissa. Kaasu tehtiin öljystä, halot ja hiilet on merkitty polttoaineiksi.
Kommentit
| 23.10.2017 08:26 | : | Oliko valokaasu asetyleeniä? Pullojen väri viittaisi siihen. | |
| 23.10.2017 16:32 | Heikki Jalonen: | Öhöm. Tuo kuvan lyhty näyttää olevan AGA-asetyleenilyhty, liekkipolttimella. Lasi on tosin kovin likainen, mutta kyllä se liekkipolttimen keraaminen poltipää siellä kurkistelee eikä hehkukappaletta näy. Asetyleeni (C2H2) kuljetettiin ja säilöttiin tuolloin ja yhä edelleen tosiaankin punaisissa painepulloissa. Pullo on itseasiassa punaruskea RAL 3009, koko pullo samaa väriä. Kyseessä on virallinen varoväri eikä samaa väriä saa muille kaasuille käyttää. Pullossa asetyleeni on liuotettuna asetonin ja ns. AGA-massan seokseen, täyden pullon suurin pullopaine noin 18 bar. Paljaana kaasuna asetyleeni saattaa alkaa kemiallisesti hajota yli 2 bar paineessa, seuraus ikävä. Tyhjentynyt pullo vaihdetaan täyteen, joka yksinkertaisesti liitetään säätimeen ja edelleen jakeluputkistoon ja valaistus on käyttövalmis. Luulisin, että myös VR osti kaasun valmiina pulloissa (toimittaja esim AGA) eikä omia pullottavia kehitysasemia ollut. Valokaasu on eri tavaraa. Sitä nimitettiin joskus myös hiilikaasuksi, valmistuksen tavallisimman lähtöaineen mukaan. Pula-aikoina sitä tosin voitiin valmistaa myös korvikeaineista, kuten puuhiilestä, puupilkkeestä tms; tietysti hyvin vaihtelevin tuloksin ja saannoin. Valokaasua voidaan myös valmistaa öljypohjaisista raaka-aineista, prosessi on silloin helpompi hoitaa, jopa hieman automatisoitavissa. Ainakin Pasilan osalta sopii tätä öljypohjaisten raaka-aineiden käyttöä hieman epäillä, Kuvassa http://vaunut.org/kuva/41880 näkyy laiturilla olevia putkia, joiden poikkileikkaus muistuttaa hieman vaakunakilpeä. Minun mielestäni ne ovat nimenomaan hiiliretortteja, siten Pasilassa olisi kaasua ainakin joskus valmistettu hiilipohjaisesti. Saattavathan ne tietenkin olla öljyttömän pula-ajan jäämistöjä, "varmuuden vuoksi" talteen pantuja... Valokaasua siirrettiin putkistoissa (kaupunkikaasu) ja liikkuviin tarkoituksiin painesäiliöissä. Itse kaasu kestää hyvinkin korkean puristuspaineen, pula-aikoina joissakin autoissa (varsinkin Saksassa ja Ranskassa) käytettiin 150 tai 200 bar säilöpulloja. Rautatiekäytössä kaasu kuitenkin varastoitiin alhaisen paineen säiliöissä, Suomessa suurin säiliöpaine oli 6 bar. Mikä paineessa säästetään, se tilavuudessa menetetään, siten säilötilavuus oli tyypillisesti 2x200 litraa tai 1x 400 litraa. Säiliöt eivät olleet noin vain irrotettavia, vaan ne täytettiin kaasulaitokseen yhteydessä olevasta putkistosta täyttöletkun avulla. Valokaasu on monien kaasujen seos, joista palamiseen (siis varsinaiseen hyötytyöhön) osallistuvia olivat ensisijaisesti hiilimonoksidi (CO), vety (H2) ja metaani (CH4) ja etyleeni (CH2). Tyypillinen valokaasun koostumus (lähtöaineena kivihiili) saattoi olla seuraava: H2 50%, CH4 35%, CO 10% ja CH2 5%. Lisäksi kaasussa oli mukana vaihteleva määrä typpeä, hiilidioksidia, ammoniakkia ja muita epäpuhtauksia, varsinkin tuoksuvaisia rikkiyhdisteitä. Hiilimonoksidikomponentti teki kaasusta melkoisen myrkyllistä. Seoksen koostumus saattoi vaihdella voimakkaasti: kaasutuslaitteiden kunto, ikä ja hoito vaikuttuvat suuresti. Rautateiden valokaasu ja entisten aikojen kaupunkikaasu (tässä tietenkin viitattava erityisesti "Savuisen Sumuinen Viktoriaaninen Lontoo" jossa Aaron Kosminski hiippaili heikosti loimottavassa liekkivalossa hämärillä askareillaan - ja luonnollisesti myös Ingrid Bergman elokuvassa "Gaslight"...) olivat periaatteessa samaa tavaraa, kuitenkin valmistuksen skaala ja puhdistuksen laatu ja muut eri syyt aiheuttivat melkoisikin eroja tuotteisiin eri kaupunkien ja laitosten välillä. Nykyiset kaupunkikaasut on tuotettu aivan toisilla menetelmillä ja ne ovat kemiallisesti täysin eri aineita. Monesti ne ovat öljyjalostuksen tuottamia LPG-kaasuja, propaani-butaani-seoksia. Tai maakaasua, kuten Helsingissäkin vuodesta 1994 lähtien on ollut asian laita. Nykyisin elämän suurimpia ongelmia ei enää voi ratkaista mustavalkoisen elokuvan klassiseen tapaan, työntämällä pää kaasu-uuniin ja kääntämällä kaasu tulemaan. Eikä komisario Palmu voi enää ratkaista rouva Skrofin murhaa kuten ennen... Ei ole kotikaasussa hiilimonoksidia enää. |
|
| 23.10.2017 18:46 | Pave Saarinen: | Pasilan tai (jopa Käpylän) kaasutehtaan ympäristössä oli 1950-luvulla aika kaamea haju, mistä lienee johtunut. Lähimailla sijainnut oja oli öljyinen tms. vastaavaa ainetta, joka myös haisi. Siinä kaasutehtaan lähellä oli kaupunkilaisille jaettuja viljelyspalstoja. Kaikki vapaa alue oli käytetty viljelyyn, ruokapula oli todellista. | |
| 23.10.2017 22:09 | Heikki Jalonen: | Varsinkin hiilipohjaisen kaasun tuotanto oli erinomaisen epäpuhdasta puuhaa. Hajuhaitta johtui enimmäkseen kaasun puhdistusjätöksien sisältämästä rikkivedystä ja ammoniakkiyhdisteistä, kaasunsuodattimiin ja pesurivesiin jääneistä sivutuotteista siis. Nämä jätökset tietysti rivakasti lasketiin lähimpään ojaan, sateiden hoideltaviksi. Ajaan normaaliin tapaan. Hajuhaittaakin pahempia olivat samoissa jätöksissä piileskelleet vielä pahemmat sivutuotteet: monimutkaiset aromaattiset ja muut erittäin hitaasti (tai ei ollenkaan) hajovat yhdisteet, näistä pahimpina furaanit ja dioksiinit, vakavia karsinogeeneja kaikki. Vanhojen kaasulaitosten paikat ovat usein olleet ympäristöpommeja hankalimmasta päästä. Kaikki muistanevat Sanomatalon rakennusvaiheet, jolloin jouduttiin melkoiseen maanvaihtoon; syynä siihen oli Helsingin ensimmäinen kaasulaitos joka paikalla aikanaan sijaitsi. Se lopetti toimintansa vuonna 1910, jolloin toiminta siirtyi Suvilahteen. Saasteet sen sijaan eivät maaperästä siirtyneet minnekään. Monet muistavat myös Myllypuron, jossa olleelle vanhalle kaatopaikalle jo Töölönlahdelta, ja sittemmin Suvilahdelta, oli kärrätty ties miten paljon juuri suodatinjätteitä ja puhdistuslauhteita. Jotta paikka voitiin saneerata, piti siihen päälle rakennetut talot tietenkin ensin purkaa. Ikävä yllätys kymmenien vuosien jälkeen. Suotta ei Evan MacColl sijoittanut tunnetun laulunsa "Dirty Old Town" romanttisen hetken tapahtumapaikaksi nimenomaan kaasulaitoksen muurin vierustaa... |
|
| 25.10.2017 17:20 | Tapio Nikula: | Pari täsmennystä. Asetyleeni ei paineen alaisena hajoa, vaan polymeroituu. Kyseinen reaktio on voimakkaasti eksoterminen. Jos siis polymeraatio pääsee alkuun, niin lämpötila ja samalla paine pullossa kasvaa erittäin nopeasti ja seurauksena yleensä pullon halkeaminen räjähtämällä. Pullopaine asetyleenissä pysyy vakiona, koska asetyleeniä vapautuu sitä mukaa, kun sitä pullosta käytetään. Etyleeni (virallisesti eteeni) on C2H4. Ja kaupunkikaasua voidaan valmistaa mistä tahansa hiililähteestä. Raaka-aineeksi kelpaavat siis esim. hiili, puu, oljet ja vaikka pässin kivekset. Ja kaupunkikaasu tosiaan tehtiin retorteissa. Kaupunkikaasuakaan ei voi puristaa hirveisiin paineisiin, koska hiilimonoksidi ja vety saattavat alkaa reagoida (Fischer-Tropsch-reaktio), jos säiliössä sttuu olemaan sopiva katalyytti. | |
| 25.10.2017 17:32 | Mikko Herpman: | Oliko niin että tuo polymeroituminen voi alkaa esim. Kolauksesta, eli muistuu mieleen ohje nakata kolhun saanut asetyleenipullo järveen tai lumihankeen jäähtymään. Näin siis vaikkapa törmäyksen jälkeen. | |
| 26.10.2017 19:16 | Tapio Nikula: | Olet oikeassa. Kolaus voi aiheuttaa polymeraation käynnistymisen. Asetyleeniä käytettäessä on syytä kokeilla pullon lämpötilaa silloin tällöin. Jos tuntuu lämpimältä, niin kylmää vettä vaan päälle, tai sitten sinne lumihankeen. |