08.12.2017 »Junan kissa» Väinö katsoo ikkunasta omenapuun alla nököttävää raideopastinta. Mustaksi maalatun lyhdyn linssit ovat ehtaa lasitavaraa ja runko sulaa patarautaa. Opastimen väritys- ja ilmiasu pyrkii mukailemaan ainakin 70-luvun Riihimäellä nähtyä klassisempaa ja hieman hillitympää tyyliä. Sähkönsäästösyistä olen vaihtanut 15 watin tuplalankahehkulamppujen tilalle 1,2-wattiset peltilehmän lasikantaparkkivalot. Ajatuksissa olisi kuitenkin kokeilla niiden tilalla yhden watin led-pallolamppuja, jotka antaisivat ulos perinteistä kymmenen watin lamppua vastaavan valovuon. Nuo parkkivalot kun ovat kirkkaudeltaan ehkä turhankin haljut. Tämän päivän vetelä ja pruhju LiiTu-veturinkuljettaja ei erottaisi noiden onnetonta hehkua kaikkein pimeimmänkään kaamoksen keskeltä. Sen lisäksi opastimen pylvääseen tulisi vielä kiinnittää legendaarinen »juu-tuu» -kilpi. Sellaisen ripustamisen vaimo on tosin ehdottomasti kieltänyt. Siltikin; täytyisihän tuossa toki sellainen olla. Kun vaan saisi tässä toimeksi senkin väsätä. Kaiken uhallakin. Arvuuttelimme opastimen syksyllä puutarhaan kuokittuani vaimon kanssa, mitähän naapurit mahtavat ajatella moisen laitoksen ilmestymisestä. Olisin melkein voinut luulla »huru-ukkojen» noituvan tykönänsä, miksen saa toimeksi vaihtaa palaneita lamppuja (kaksi neljästä valoaukosta pimeinä!). Kuitenkin jo heti lamppujen syttymistä seuraavana päivänä jouduin työmatkalle lähtöä tehdessäni polkupyörätallilla naapurin eläkeläisukkelin kanssa tällaiseen puhutteluun: ‒ Saako kysyä, että mikä se valo siellä tiedän takapihalla on niinkun alun perin ollut? aloitti naapuri silmin nähden uteliaisuutta tihkuen. ‒ Jaa-nojoo, eikun se on vaan semmonen raideopastin, vastasin vähätellen. ‒ No emmää sit ihan väärässäkään ollut, punnitsi naapuri mietteliään näköisenä. ‒ Juu, sanoin lakonisesti. ‒ Ensin ihmeteltiin sitä, mutta sitten kun siihen tuli ne valot, niin meillä välähti, kertoi naapuri. ‒ Jaa, katsoin edelleenkin parhaaksi myöntää; kuvitellen pääseväni puolella, jos tunnustan heti kaiken. ‒ Jopa vaimokin tiesi, lisäsi ukko. ‒ Oho! huudahdin jo yllättyneenä. ‒ On se hieno, ylisti naapuri vilpittömän oloisena, hyväntahtoisen hymyn kera. ‒ Niin no, on se ainakin …erilainen, yritin kuitenkin yhä selitellen puolustella. Sellainenkin ajatus on ollut mielessä, että joskus tulevaisuudessa saattaisi olla asianmukaista askarrella tähän sellainen kytkentä, jossa lamput palaisivat ilmapuntarin viisarin asennon mukaan magnetoituvien releiden ohjaamina. Matalapaineen vallitessa nähtäisiin opaste »Seis», normaalipaineen tuntumassa opaste »Aja varovasti» ja korkeapaineen aikana »Aja». Sitä voisi sitten ikkunasta ulos silmiä vilkaistessaan ikään kuin päätellä, että kannattaako ulos ensinkään lähteä. Saa nähdä, löytyykö joskus joutilasta aikaa ja inspiraatiota ottaa kolvi käteen…