01.08.2018 / Laurel, Mt., Yhdysvallat
Hannu Peltola

01.08.2018 Alkuyön näkymä MRL:n Laurel Yardille. Laurel on tänä päivänä MRL:n tärkein ratapiha, mutta ratapiha on ollut merkittävä aina Northern Pacificin pääradan valmistumisesta 1883. Colorado & Southern saavutti Laurelin etelästä 1890-luvulla ja vaiheittain tästä yhteydestä muodostui suorin reitti Pacific Northwestistä Teksasiin, tässä vaiheessa tosin Chicago, Burlington & Quincy –rautatien sateenvarjon alla. CB&Q osti C&S:n 1908, mutta tätä ennen vuonna 1900 CB&Q oli joutunut NP:n ja Great Northern Railwayn yhdessä omistamaksi. Great Northern rakensi Laurelista ratalinjan Great Fallsiin Montanassa, josta puolestaan oli yhteys GN:n pääradalle. Laurelista muodostui merkittävä Pacific Northwestin ja Teksasin välisen rautatieliikenteen solmukohta ja sitä kaupunki on vielä tänä päivänäkin. Risteävän liikenteen lisäksi Laurelissa on useita varsin paljon liikennettä tuottavia teollisuuslaitoksia, mm. suuri öljynjalostamo. Kuvassa erottuvat mm. ratapihan vaihtovetureina toimineet SD40-2R:t #256 ja #260 sekä ES44DC #7455:n vetämä BNSF:n kauttakulkujuna.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Laurel, Mt. Valtio: Yhdysvallat Koordinaatit: 45.68191 -108.71886 [Google Maps]
Kuvaaja: Hannu Peltola
Kuvasarja: Montana Rail Link
Lisätty: 13.08.2018 23:39
Muu tunniste
Rautatieinfra: Vaihdekoppi
Sekalaiset: Henkilökunta, Muu ajoneuvo
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Ulkomaat
Vuodenajat: Kesä

Kommentit


Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!