??.??.1930 / Helsinki, Eteläsatama
Tuntematon

??.??.1930 Jarrukopillinen Ga-tyypin (seinissä ulkopuolinen pystylaudoitus) vaunu jo parhaat päivänsä nähneenä ja kalkinkuljetukseen siirrettynä. Kalkinkuljetukseen siirretyt vaunut merkittiin jo varsin varhaisista ajoista alkaen seinien valkeilla kolmioilla. Kolmioiden rinnalle tuli littera Gt vuonna 1901.

Vaunussa on jarrukopin lisäksi ovimerkinnän mukaan myös ilmajarru. Minulla ei ole tietoa, milloin ilmajarruja alettiin asentaa tavaravaunuihin, mutta vuonna 1902 otettiin käyttöön ensimmäinen ilmajarruin varustettu juna välillä Helsinki-Pietari. Osassa junan vaunuja oli vain läpikulkeva ilmajohto ilman ilmajarruja.
Vaunussa on torpedoventtiilit. Ensimmäisen kerran torpedoventtiilejä tavaravaunuissa oli vuonna 1896. Näissä vaunuissa oli hytti (jarrumiehen koppi) ja ruuvijarru.
Vaunussa on sivuseinällä vain yksi ikkuna, joten kovin vanhaa kantaa se ei ole. Vanhan iän puolesta puhuvat kuitenkin tähtipyörät. Toisaalta pyöräkertoja on toki voitu vaihtaa.
Vaunun numerosta on varsin vaikea saada selvää; ehkä 7509? Vuonna 1916 Gt-vaunujen numerosarja oli 31 201-31 600. Ehkä numerointi on uuusittu joko itsenäistymisen aikaan tai 1920-luvulla?

Kuvan ajoitus perustuu alkuperäisessä kuvassa näkyviin vuonna 1929 käyttöön otettuihin vaunumerkintöihin ja osoitelipukkeiden verkkokehyksiin.

Kuva on rajattu samasta suuremmasta kuvasta kuin kuva http://vaunut.org/kuva/129265
https://www.helsinkikuvia.fi/search/reco​rd/?search=G29997&page=1
Helsingin kaupunginmuseo.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Helsinki, Eteläsatama
Kuvaaja: Tuntematon (Lisännyt: Kurt Ristniemi)
Kuvasarja: 1900-luvun alusta
Lisätty: 31.10.2018 15:01
Muu tunniste
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla

Kommentit

31.10.2018 18:41 Tomi Hämäläinen: Koneosaston kiertokirjekokoelmassa, joka on painettu vuonna 1920, kerrotaan että G litteran alle kuuluvien katettujen tavaravaunujen numerosarja on 4000-9900. Vaunuja ei ole sen kummemmin eritelty, vaikka listauksen mukaan G ja Ga vaunut kuuluvatkin samaan numerosarjaan. Sivuhuomautuksessa on mainittu vielä erikseen että kyseisen numerosarjan alle kuuluvat myös Gt vaunut. Ilmeisesti numeroiden muutos on sitten tapahtunut vuosien 1916-1920 välillä?
31.10.2018 20:22 Petri Sallinen: Ilmajarruja ryhdyttiin asentamaan tavaravaunuihin 1900-luvun alussa. Vuodelta 1902 on olemassa asiaa koskevia kiertokirjeitä. Kiertokirje 4.1.1902 sisältää mm. seuraavaa:

”Jotta ilmajarru saataisiin vähitellen käytäntöön myöskin tavarajunissa tulevat kaikki yksityisiltä toiminimiltä nykyään tilatut vaunut, nimittäin katetut tavaravaunut alkaen numerosta 7175 sekä avonaiset tavara- ja lankkuvaunut alkaen numerosta 63965 ylöspäin, niin myös sellaiset vanhat tavaravaunut, jotka rakennetaan kokonaan uudestaan, varustettava sellaisella jarrulla, ja merkitään näiden waunujen osotelevyn yläpuolelle kirjaimet Pb.”

”Puheenalaisia vaunuja on käytettävä etupäässä tavarajunissa Pietarin-Viipurin rataosalla ja sittemmin, kun vaunujen lukumäärä sen myöntää, myöskin Helsingin-Viipurin rataosalla. Kuitenkin tulee näitä vaunuja, jotka soveltuvat matkustajajuniin, käyttää myöskin muilla rataosilla pikatavaralähetyksiin matkustajajunalla, mutta on muuten vaariinotettavaa että vaunut, milloin ne saapuvat muille rataosille, mikäli mahdollista aina palautetaan lastattuina Pietariin päin”. [edit. korvasin w-kirjaimet v-kirjaimilla].

4.2.1902 lähetetty kiertokirje sisältää jo runsaasti ohjeita ilmajarrujen huoltamisesta ja hoitamisesta.

Toukokuun 31. päivätty kiertokirje vuodelta 1902 käsittelee taas tavarajunien ilmajarruja.

”... niin pian kuin mahdollista ja ensi aluksi Helsingin ja Pietarin välillä kulkevat tavarajunat numerot 501 ja 502 ovat varutettavat ilmajarrulla... näihin juniin, joista ensi aluksi, kunnes on saavutettu tarpeellista kokemusta, ei saa olla enempää kuin korkeintaan 25 vaunua, on pantava sellaisia vaunuja, jotka ovat varustetut etupäässä ilmajarrulla tahi putkijohdolla ottamalla varteen että junasta olevien ilmajarrulla varustettujen vaunujen lukumäärän tulee vähintään vastata sitä miehitettyjen jarruvaunujen lukumäärää, jota voimassa olevasta junajärjestyksen ohjesäännöstä on säädetty tavarajunille.”...

...”Jos ilmajarrulla tahi –johdolla varustettuja vaunuja ei ole käytettävissä, saadaan poikkeuksellisesti viimeiseksi näihin juniin panna enintään kaksi sellaista vaunua, joissa ei ole näitä laitoksia.”

Saman vuoden lokakuun 14. päivänä lähetetty kiertokirje sisältää mm. seuraavaa. Kirjeessä mm. kumotaan 31.5. annettu määräys.

...”ilmajarrulla varustettuihin tavarajuniin nro 501 ja 502 saadaan panna koko se määrä vaunuja, minkä junajärjestyksen ohjesääntö myöntää. Sen ohesta ovat muutkin tavarajunat, etupäässä ne, jotka lähtevät Helsingistä, Viipurista ja Pietarista, varustettavat ilmajarrulla sitä myöten kuin sitä varten rakennettuja vaunuja ja saatavana.”

Ilmajarrun tunnuksena käytettiin siis alkuvaiheessa Pb-merkkiä. En tiedä kuinka kauan, mutta määräys Kt. 731/1911 toteaa, että ilmajarrulla varustetun vaunun merkki on ”kaksi kytkinpäätä asetettu vinosti toisiaan vasten jarrutönkkä kummallakin puolella”.

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!
<< Kuvalista >>