14.05.2016 / Solnhofen, Saksa
14.05.2016 DB Region kyydissä pääsee myös pienemmille asemille, jotka sijaitsevat esim. 1 h 48 min matka-ajan päässä megacity-lähtöasemasta. Milloinkohan tämä on mahdollista Suomessa, (vaikka täällä ei miljoonakaupunkeja olekaan). Kuvan veturi on valmistettu 1976 ja on 227 veturin sarjan alkupäästä 22:s.
Kommentit
| 19.10.2019 16:08 | Hannu Peltola: | Hieno kaarrekuva DB Regiosta! | |
| 19.10.2019 21:25 | Johannes Erra: | Baijerissa noilla vetureilla sentään on vielä edes hiukan tulevaisuutta. Muualta Saksasta 111-sarja on jo kadonnut tai katoaa tämän ja ensi vuoden aikana. | |
| 19.10.2019 21:42 | Jukka Ahtiainen: | Sanotaan, että tuuria on kahdenlaista. Tuon kuvauspaikan jalansijoilla oli ainoastaan erinomaista tuuria, joten taidanpa kertoa. Sain tietoa hyvästä kuvausseudusta, tutkin paikkoja Google Mapsista, pakkasin reppuun päivän eväät ja ostin menolipun varhaiseen DB Regioon Solnhofeniin. Jotkut taitavat muistaa kuvaajana, joka oli paikalla jo tulitikkujen raapimisen aikaan. Etsin parasta kuvauspaikkaa jalkapatikassa ensin Esslingenin suuntaan (ei ole sama Esslingen, missä ensimmäiset teräsvaunut tehtiin). Kyseinen suunta ei tuottanut tulosta ja palasin takaisin. Sain yhden talon omistajalta luvan katsoa kuvakulmaa pihalta, mutta kuvakulma oli liian ahdas. Eräs henkilö tuli vastaan jo kolmatta kertaa ja olin tervehtinyt häntä jo ensimmäisellä suunnalla parin kilometrin päässä. Kysyin häneltä hyvää kuvauspaikkaa. Henkilö osoittautui Suomi-faniksi ja hän neuvoi ystävällisesti suuntaan, joka mielestäni ei kuitenkaan toiminut tässä tarkoituksessa. Aloin huolestua ajan kulusta ja lähdin asemalle. Asemalaiturin veräjät avataan käsin ainoastaan henkilöjunan pysähtyessä. Asemahenkilökuntaan kuuluva kertoi, että koska Ingolstadt - Nürnberg rataosa on suljettu, niin myös kaikki ICE:t ohjataan tätä kautta. Odottamani kuljetus jää pari tuntia myöhään, koska väistää muuta liikennettä. Olin helpottunut - vielä on aikaa. Uusi strategia: korkea ja avoin paikka. Sellainen näkyy, mutta kuinka sinne pääsee. No, ainakin suomalaisella sisulla, jos ei muuten. Loppumatka oli noin 30° nousua rinnettä ylös. Ylhäällä odotti hieno näkymä, rilliradan kiskoista tehty penkki ja käen kukunta. Eväät esille ja muutama kuva odotellessa mukaan lukien tämä kuva. Vilkaisin taakse, 10 m päässä seisoi mies kameran kanssa. "Grüß Gott!" Hän oli samalla asialla ja sanoi minun olevan parhaalla kuvauspaikalla. Verkkaisesti vaihdoimme ajatuksia. Hänellä oli yhteys 103:een. Sitten esitti kysymyksen, jota en ole ajatellut koskaan kuulevani: "Haluatko 103:n kyytiin?" - iso pyörä pyöri pitkään tyhjää. Kun 103 ja Sr3:t olivat ohittaneet, nousin hänen kyytiin ja niin minulla oli kuvausajossa käytettävänä kuski, joka tunsi maaston ja tiesi junan sijainnin. Minulla oli mahdollisuus päästä Ansbachissa 103:een. Sitä ennen otettiin muutama kuva linjalla. Ansbachiin tullessamme huomasin Nohabin. Hän ajoi sen vierelle, jotta sain senkin kuvatuksi. 103 ja Sr3:t olivat myös jo perillä. Sanoin, että minulla ei ole turvaliiviä. Turvaliivi järjestyi heti. Kun kävelimme 103:n vierelle, niin kuljettaja laskeutui juuri alas, pyysi minua nousemaan koneen päälle kun hän käy vielä tarkastamassa rungon. Elämäni pisin hämmästys jatkui 103:ssa, mutta oli sitä huonommassakin paikassa odotettu. Kuljettaja palasi ja sanoi, jos minulla on jotain kysyttävää, niin kysy vaan. Kiitin ja totesin, että taidan keskittyä nauttimaan matkasta Würtzburgiin. Mieleen tuli myös 103:n pienoismalli 60-luvulla Keravalla Irrukassa, johon ei ollut varaa, sekä äidin kommentti: "Veturit kannattaa hakea Saksasta, ne ovat siellä halvempia." Ja niin matka 103:n "Beimannina" alkoi ... http://vaunut.org/kuva/112195?u=2471&kd=14.5.2016&kd2=14.5.2016 http://vaunut.org/sarja/3674 |
|
| 19.10.2019 22:30 | Hannu Peltola: | Aivan loistava tuuri ja mielenkiintoinen tarina! Matka 103:n päällä on varmasti ollut mieliinpainuva! |