30.05.1947 / Monroe, WA., Yhdysvallat
30.05.1947 Kesäaurinko ei ole vielä noussut, kun Great Northernin aamun ensimmäinen paikallisjuna odottaa lähtöaikaansa Monroe Industrial Districtillä Washingtonin osavaltiossa. Vaunut ovat yli 60 vuotta vanhoja ja niiden kunto alkaa olla sen mukainen. Veturi B-4 #124 on viimeistä vuottaan käytössä ja ehkä tästä johtuen se on puunattu upeaan kuntoon!
Kommentit
| 30.05.2020 23:16 | Heikki Jalonen: | Osaatko Hannu sanoa, milloin American-veturilla tehtiin viimeinen kaupallinen ajo Yhdysvalloissa? Säännöllisessä liikenteessä, ei siis elokuvat, tilaukset tai nostalgiat tms. Onko asia tiedossa tai yleensäkään selvitettävissä? | |
| 31.05.2020 11:37 | Hannu Peltola: | Nyt Heikki teit niin pahan kysymyksen, että tuosta en uskalla sanoa mitään! Katsoin muutaman sellaisen rautatien kalustoluetteloita, jotka ajoivat höyryillä aina 1960-luvulle, mutta niissä ei tärpännyt. Americanit oli korvattu modernimmilla kalustoilla jo 1930-1940 -luvuilla. CB&Q:lla oli listoilla muutama American vielä 1952, tämä oli viimeisin merkintä, jonka nopealla Googlauksella löysin. Wikipedia antaa tällaisen yleisen lausahduksen: "By 1910, the 4-4-0 was considered obsolete being replaced by Mikados, Pacifics and other larger engines, although they continued to serve to an extent into the 1950s. The last 4-4-0 to be built was a diminutive Baldwin product for the United Railways of Yucatan in 1945. Fewer than forty 4-4-0s survive in preservation in the United States, reproductions excluded." Tietävätkö Ilkka tai Eljas? |
|
| 31.05.2020 11:42 | Hannu Peltola: | Vielä sellainen täsmennys, että Great Northernilla oli muutama American jäljellä vielä sotien jälkeen, mutta niitä käytettiin kevyessä työssä jollain Keski-Lännen lukemattomista GN:n sivuradoista. Lähellekään GN:n päärataa mikään niistä ei eksynyt enää 1940-luvulla, joten tässä kuvassa on otettu muutamia vapauksia... | |
| 31.05.2020 12:50 | Heikki Jalonen: | Asia voi tosiaan olla hyvin vaikea selvitettävä. Yhdysvallat on kuitenkin sen verran laaja alue ja rautatietyhtiöitä paljon. Eri yhtiöillä oli varmasti todella kirjavia käytäntöjä, mitä pienempi yhtiö, sen kirjavampia varmaan. Kuten vaikkapa se, mitä tarkoittaa "säännöllinen liikenne" tai mitä todellisuudessa tarkoittaa "ajossa" tai "ajokuntoinen" tai "reservissä" tai "korjausta odottava". Rautateihin liittyi myös monenlaisia poliittisia ja kaupallisia intressejä, jotka varmasti painottivat tilastoja. Yhtiöitä ostettiin ja myytiin, fuusioitiin ja pilkottiin, tuettiin tai oltiin tukematta. Saattoi olla jopa tarkoituksenmukaista ajaa enemmän kuin oikeastaan oli kysyntää; silloin varmaan vanhempi apukalustokin sopi tilastomailien (=yhtiön laskennallisen arvon) tuottoon. Jos liikennettä hoidettiin täysin puhtaasti teknisin ehdoin, uudempi kalusto varmasti jylläsi. Ehkä jokin aikalaisuutinen, lehtiartikkeli tai vastaava saattaisi löytyä, jossa kerrotaan "viimeinen 4-4-0 viimeisellä vuorollaan" -tyyppisestä tapahtumasta? Olettaisi, että ainakin amerikkalaiset harrastuspiirit tietäisivät jos sellainen on jossain joskus julkaistu? |
|
| 31.05.2020 17:01 | Eljas Pölhö: | Pohjois-Amerikan isoista yhtiöistä (Class 1) viimeinen 4-4-0 käyttäjä oli Canadian Pacific. Se käytti kolmea 4-4-0 veturia vuoteen 1959 asti rataosalla Chipman-Norton (New Brunwick) muutaman sillan painorajoitusten takia. Viimeisenä käytössä oli numero 29, joka veti yhtiön viimeisen höyryvetoisen junan 6.11.1960. Pienemmillä yhtiöillä 4-4-0 käyttö ei oikeastaan koskaan loppunut ja siirtymä liikennekäytöstä museokäyttöön oli joustava. Esim Virginia & Truckee käytti höyryjä filmausten yhteydessä ja osa sen vetureista on nykyisin museokäytössä esim. Carson City, Nevada. |
|
| 31.05.2020 20:09 | Eljas Pölhö: | Jos ajatellaan yksistään Yhdysvaltain Class 1 rautateitä, niin viimeisin 4-4-0 käyttäjä taisi olla Chicago & Illinois Midland (C&IM), 4-4-0 käyttö loppui 8.5.1953. | |
| 31.05.2020 23:15 | Hannu Peltola: | Kiitos Eljas todella tarkoista tiedoista! | |
| 31.05.2020 23:50 | Heikki Jalonen: | Tähänpä löytyi E.P:ltä täsmät tiedot, kiitos. Pitkäääään (100++ vuotta) siis palvelivat nuo Americanit. Muistelisin (lähdeaineisto ei ole nyt käsillä), että veturityyppi ilmestyi Amerikan radoille viimeistään 1840-luvulla, jo yli-iki-muinaisten pallopäisten Bury-kattiloiden aikaan. Copiapo lienee ainoa sitä lajia oleva säilymä, olikohan se rakennettu noin 1850? Eikä se vientikoneena ollut ensimmäinen lajissaan, kyllä se jo oli koettua mallia kun se valmistui. Yhdysvaltojen nopeasti laajentunut rataverkko suosi joustavaa ja kulkuominaisuuksiltaan hyvää veturia. Nopea rakentaminen kun tarkoitti helposti myös huonoa ratageometriaa, heikkoja siltoja ja jyrkkiä kaarteita, tiukkoja nousuja ja laskuja. Ja heikohkoa kunnossapitoa. Olosuhteita, joissa veturin hyvät kulkuominaisuudet ja maltillinen akselipaino tulivat tarpeeseen; molemmat 4-4-0:n vahvuuksia. Sittemmin Amerikan radat suoristuivat, tasoittuivat ja saivat kovinkin paljon lisää kantavuutta. Tuli toisten vetureiden aika. |