??.??.1916 / Kylänsaari

??.??.1916 Porin KYLÄ(N)SAAREN ASEMALLA n. 1916. Kuvasta kiitos: Reijo Nordlund!

Kuvan tiedot
Kuvaaja:
Lisätty: 20.03.2023 14:59
Muu tunniste
Rautatieinfra: Asemarakennus
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla

Kommentit

20.03.2023 21:48 Erkki Nuutio: Vaikka maailmansotaa oli käyty jo noin kaksi vuotta, on kuvan tunnelma rauhallinen. Keisarin armeijan etualalla olevat kolme sotilasta kuuluivat ehkä Kylänsaaren vartioon. Saattoivat olla suomeakin osaavia, kuten virolaisia tai inkeriläisiä. Näiden päällystö oli kai Porissa, jossa oli suurempi sotilasosasto. Jos kuva olisi ollut vuodelta 1917, lumien jo sulettua, olisi kai esillä ollut lippuja Svobodan merkiksi.
Taustalla olevat sotilaat olivat kai läpikulussa. Heidät kuvan kehittäjä on ehkä aikanaan tarkoituksellisesti sumentanut.

Pysäkkirakennuksen piti olla vuodelta 1899, mutta kuvassa rakennushirret on kyllä tuoreesti verhottu laudoituksella ja maalattu. Nimikilvet suomeksi ja venäjäksi ovat tiptop-kunnossa. Laiturikin odottaa viimeistelytoimia.
Alakouluikäiset ovat pääosin tyttöjä. Aikuisväkeä taitaa olla varsin suuri osa Kylänsaarelaisista.
Ehkä väki on koottu tervehtimään esimerkiksi tarkastusmatkalla salonkivaunussaan ohi kulkevaa kenraalikuvernööri F.A.Seyniä (jolla oli kai vielä vuoden verran elinaikaa jäljellä).
21.03.2023 01:58 Esa J. Rintamäki: Platformskjul tyyppi III.

Suomenkielisessä kyltissä "Kyläsaari", venäjänkielisessä "Kjulensaari".
21.03.2023 15:31 Erkki Nuutio: Radan varrelta -kirjan mukaan Kylänsaareen 1899 tehtiin Platformskjul I .
Onko kuvan Platformskjul III korvannut tämän alkuperäisen, kun näyttää juuri valmistuneelta?
21.03.2023 15:52 Esa J. Rintamäki: Johtuu siitä, että käyttämissäni Platformskjul - piirustuksissa I - tyypissä oli liikennepaikkaluettelossa mainittu myös Kylänsaari. Mainittu luettelo on tosi pitkä. Toinen vastaava haksahtamiseni sattui Tyrisevän kohdalla. Sekin oli mainittu skjulin luettelossa. Rautatiemuseon kuvakokoelmakaan ei ollut siten niin kattava, kuin olin odottanut.

Menin lautapäänä sitten uskomaan tämän todeksi. Muilta kohdin piirustuksissa olleet luettelot kyllä olivat kohdallaan. Myönnän hämmästyneeni, kun tuo kuva tuli näkösälle.

Aloitteleva tutkija...
21.03.2023 18:50 Erkki Nuutio: Entä jos vuonna 1899 Kylänsaareen tehty Platformskjul todellakin oli tyyppiä I.
Kuvan Platformskjul on tyyppiä III, ja se ei todellakaan vaikuta tehdyltä jo vuonna 1899.
Voisiko siten kuvan katos olla Kylänsaaren järjestyksessä toinen katos, joka tehtiin koska järjestyksessä ensimmäinen katos esimerkiksi sattui palamaan tuhkaksi?

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!