23.10.2023 / Jokioinen
23.10.2023 Jokioisten kartano. Vuonna 1896 Jokioisten kartano ja viisi yksityishenkilöä anoi toimilupaa rautatielle, toimilupa Jokioisten rautatielle myönnettiin 1897. Jokioisten rautatien olemassaolon 1898-1974 kartano oli Jokioisten rautatien pääomistaja. 1917 Kartanon silloinen omistaja Alfred Kordelin ammuttiin Mommilassa jonka jälkeen Jokioisten kartano päätyi valtiolle. Itse kuvassa ei näy rautatietä mutta tämän kartanon vaikutus Jokioisten rautatiehen ja sen syntyyn oli merkittävä
Kommentit
| 23.10.2023 19:07 | Rainer Silfverberg: | Kuten varmaan moni luki tänään lehdistä, niin valtio on nyt myymässä kartanoa. | |
| 24.10.2023 16:50 | Tuomo Kärkkäinen: | Jokioisten kartano oli aikanaan Suomen suurin kartano. Vielä vuonna 1918 kartanon maat käsittivät noin 32 000 hehtaaria (Jokioisten museorautatie). | |
| 24.10.2023 19:04 | Erkki Nuutio: | Yrittämisen tyhjästä aloittanut maanviljelysneuvos Alfred Kordelin omisti 1910-luvulla mm. Jokiosten ja Mommilan kartanot - kunnes vuoden 1917 lopun rauhattomana aikana venäläismatruusi tämän ampui Mommilan kartanossa. Kordelin testamenttasi ja säätiöi pääosan omaisuudestaan maamme kulttuurin edistämiseen. Kordelinin surmasta on elokuva vuodelta 1973 : https://www.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_117832 . HKR5 ja Museorautatie Forssa - Humppila esiintyvät siinä. Eivät esitä nimenomaisesti matkustamista Jokioisten rautatiellä. Rataa elokuvassa ei eritellä. Kun elokuva arvosteltiin Hesarissa, arvosteli arvostelija valonheittimiä veturimme nokalla, vaikka nämä ja itse veturikin olivat ajankohtaan (1917) täysin sopivia. Vieläpä niin, että Kordelin sattui omistamaan Jokioisten rautatien. Toisaalta Hesarin elokuva-arvostelija ei Edvin Laineen ja Pohjantähden alla -elokuvan arvostelussaan arvostellut vaikka 1918:n asemakohtauksessa juna sivuutti punaisten asejoukon. Silmien eteen vieri tavaravaunu, josta erottui selvästi korjausmerkintä vuodelta 1964 (tai sinnepäin). |
|
| 24.10.2023 20:25 | Jarno Piltti: | Onko urbaani legenda vai totta mutta kuulemma Pekka ja Pätkä Suezilla elokuvan arvostelijat kovasti paheksui rahojen käyttämistä ulkomailla kuvaamiseen. Totuus: Sorakuopalla kuvattu, palmut pahvia. Ei ole kriitiikko kadehdittava ammatti. | |
| 25.10.2023 11:41 | Jouni Halinen: | Speden "länkkäreitä" ( P Puupäistä ei ole havaintoa) ainakin kuvattiin 60/70-taitteessa Vuosaaressa ns. Saseka Oy:n (SAntaSEmemttiKAlkki) hiekkakuopilla, ne olivat suunnilleen kauppakeskus Columbuksen paikkeilla, itse tehdas näkyy kuopan alapuolella. Kuopat ovat jo vuonna 1956 olleet https://kartta.hel.fi/link/d3yLtD noin 17 hehtaarin kokoiset. Tuskin missään muualla on siihen aikaan ollut vastaavan kokoisia hiekkakuoppia. Muistan itsekin ne hyvin, tuli pikkuklossina (60/70 taitteessa) ajettua usein niiden ohi fillarilla, kun menimme kundien kanssa Kontulasta Kalviikkiin uimaan. Siellä on upea hiekkaranta, ja silloin siellä vielä sai telttailla, nykyjään se ei enää onnistu. Rannalta pystyi myös ajamaan matalan veden aikaan (matkaa kertyi lähes 500 metriä) mopolla (MOottoriPOlkupyörä) tai fillarilla läheiseen saareen!. https://kartta.hel.fi/link/d3zwMk Kuvauspaikan valinta on ollut myös aikamoinen kustannuskysymys, koko kaluston ja näyttelijöiden ym. kaiken muun kuljettaminen jonnekin pidemmälle olisi tullut kalliiksi. Monilla näyttelijällä oli lisäksi vaki työpaikka teatterissa jossa piti tietenkin olla säännöllisesti duunissa, yleensä iltaisin, harjoituksia oli myös päivisin. Kuvauksia sitten ”rytmitettiin” edellä mainitun ehdoilla. Esim. jos 30-luvulla tarvittiin ”rautatiekuvaa”, niin niitä kuvattiin usein edellä mainituista syistä Herttoniemen satamaradan varrella, tämän on mulle kertonut faijavainaa. Salskeat kaverit ylävartalo paljaana ”toppasivat” kiskoa kohdalleen (ns. topparoikka) eli nostivat/laskivat kiskonpintaa oikealle korkeudelle. Tukkilaiskohtaukset olivat sitten vähän monimutkaisempia, sopivia koskia kun ei varmaan löytynyt kovin läheltä? Näissä filmeissä nätit tytöt kaatoivat kundeille kahvia isosta kahvipannusta. Lisäksi syntyi tietenkin romansseja, joita sitten valmiissa filmissä enemmän tai vähemmän rohkeasti näytettiin. Usein rohkein kohtaus oli ”suutelua”, paljas rintakin saattoi vilahtaa, alaston kuvaa vedessä olevasta neidistä kuvattuna 50 metrin päästä ja se että neiti oli tullut raskaaksi, tästä katsoja pystyi päättelemään, että jotain rohkeampaakin on tapahtunut, eli on oltu ”silleen”. |
|
| 25.10.2023 14:54 | Esa J. Rintamäki: | Toinen Edvin Laineen ikiomanvekkuli näkemys oli elokuvassa "Akseli ja Elina". Siinä on kohtaus, jossa molemmat päähenkilöt (A & E) saapuvat rautatieaseman makasiinille eräänä päivänä, talvisodan aikana, kun heidän kaatunut Voitto-poikansa oli tullut kotiin...: Akseli kysyi ja eräs lotista sanoi: - Koskela? Täällä ne on. - Kuinkas ... eikös yks ... - Täällä on kaks Koskelaa ... [ Pentinkulmalta. Voitto ja Eero. Toinen tuli tänään ja toinen eilen. ] Elokuvassa kohtaukseen liittyen näkyy, kuinka asemamies heiluttaa PUNAISTA lippua ylhäällä kaaressa ikäänkuin lähtöopasteeksi junalle. Kuuluu veturista annettu vastausvihellys ja juna alkaa liikkua. Ilmiselvästi käsiopaste "vedä eteenpäin" ei ollut Laineen mielestä tarpeeksi "filmaattis-dramaattinen"? Herra Jouni Ha.: nykytrendinähän taitaa olla se, että eniten tarvittava "puvustusasiantuntija" lienee ihotautilääkäri...? Herra Jarno: Sen jälkeen, kun Jukka Kajava heitti lusikkansa nurkkaan, on kultturellisen arvostelun taso pahasti laskenut. Ei liene ihme, että Seppo Heikinheimo poistui elämästä vapaaehtoisesti, oman käden kautta... |
|
| 25.10.2023 21:01 | Jorma Rauhala: | Jouni: Koskenlaskuelokuvat on useinmiten kuvattu Hesaa lähimmällä eli Mankalankoskella. Se hävitettiin 1950-luvun alussa. Tässä listausta Mankalan filmeistä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Mankalan_kosket | |
| 28.10.2023 11:47 | Jouni Halinen: | Vuosaaren maa/vesialue on erittäin hiekkapitoista. Kun Vuosaaren satamaa rakennettiin, niin isohko lahdenpoukama täytettiin hiekalla. Täytön urakoi Hollantilainen firma erikoislaivan avulla. Laiva kävi imemässä merialueelta ruumansa täyteen hiekkaa jonka se sitten ”suihkutti ” pitkässä kaaressa (40 metriä?) lahden täyttöön. Työtä jatkettiin 24/7, homma taisi silti kestää useamman viikon. Nykyjään lahden paikalla on sataman ratapiha. Toinen ”hiekkajuttu” on se että Helsingin kaupungilla oli 80-luvulla tarvetta hiekasta ja se teki siitä kaupat Lohja Oy:n kanssa. Sopimukseen kuului itse hiekan hinta ja korvaus sen kuljetuksista. Sitten kävi seuraavasti: (netistä poimittuna) ”Helsingissä protestiliikkeet syntyivät reaktiona sitä kunnallispoliittista kulttuuria vastaan, jossa asiat sovittiin yhteisesti kabineteissa. Liisa Kulhia nousi nopeasti yleiseen tietoisuuteen tässä politiikan saranakohdassa”. ”Oman tilitoimiston 1975 perustanut Kulhia huomasi lähes sattumalta uutisen lehdessä. Siinä kerrottiin Oy Lohja Ab:n merihiekan nostosta Helsingin Kallvikin osittain rauhoitetulla rannalla. Kulhia selvitti asiaa kaupungin eri virastoissa. Selvisi, että Oy Lohja Ab myi kaupungille hiekkaa, joka oli jo kaupungin omistamaa. Kallvikin rantojen vakituiseksi käyttäjäsi lukeutuva Kulhia teki kunnallisvalituksen lääninoikeuteen”. Homma taisi mennä vielä niin, että jotkin virkamiehet tiesivät asiantilan, mutta eivät reagoineet asiaan ennen kuin Liisa Kulhia nosti asian esiin. Kaupungin hiekkaa myytiin myös kolmansille osapuolille. Siitä miten homma lopulta päättyi, niin minulla ei ole tietoa. Google mapissa on ominaisuus jolla pystyy laskemaan valitun alueen pinta-alan, homma toimii niin, että rajaa ”mittaa” työkalulla alue jonka pinta-alan haluat tietää. Tämän avulla sain mitattua Sasekan hiekkakuopan kooksi (1956) noin 17 hehtaaria. Taitaa ainoa ”koskenlasku kelpoinen” koski Suomessa olla Kukkolankoski: ”Kukkolankoski on Tornionjoessa Suomen ja Ruotsin rajalla sijaitseva noin 3,5 kilometriä pitkä koski, jonka pudotuskorkeus on 14 metriä. Se on Suomen pisin vapaana virtaava koski”. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kukkolankoski |