05.08.2024 / Välillä Juankoski–Kinahmi
Tuomas Pätäri

05.08.2024 Ratatöiden poikkeusjärjestelyjä: North Railin Ruokosuon juna kulkee itäisempää reittiä. Ollaan Vuotlahden lähistöllä Pahkalahden maisemissa ja seitsemättä vaunua vasten piirtyy viivoja, jotka ovat Pahkaniemen tasoristeykseen liittyviä merkkejä. Kuvauspaikasta voisi tällä kertaa tarinoida enemmänkin: Jo 2008 kuvaa http://vaunut.org/kuva/51317 kuvatessani kävi mielessä, että paikka voisi radan varrestakin näyttää nätiltä. Ikinä tätä ennen ei vain ole pohjoisen reissuillani sattunut olemaan järkevää liikennettä järkevään aikaan - tämä osuushan on hyvin vähäliikenteinen. No, kuvauspaikkahan ei lopulta ollut missään tapauksessa ihan 16 vuoden odotuksen (ja vaikeapääsyisenä kaiken rämpimisen) arvoinen, mutta onneksi oli kuitenkin sellainen josta kelvollisen kuvan ylipäätään sai otettua. Tämän lopulta valikoituneen jalansijan takana leikkauksen päällä puusto oli kasvanut liian korkeaksi, ja radan toisella puolella (valopuolella) koivut peittivät näkymää liikaa. Ympäristö pihapiireineen ja vesistöineen on tässä kuitenkin niin komea, että vinkiksi taas dronettajille, että sellaisella vehkeellä tässä voisi olla hyvä kuvauspaikka "juna & maisema -kuvalle".

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Tuomas Pätäri
Lisätty: 18.08.2024 12:13
Junatyyppi
T: 7338
Muu tunniste
Sijainti: Linjalla
Vuodenajat: Kesä

Kommentit


Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!