15.12.2024 Pitäisikö tietoihin saada uusi liikennepaikan nimi Turun uudelle 'putkiasemalle'? Aika kolkon oloinen oli yleisnäkymä pienessä pakkasviimassa, kun Helsingin junat lähtivät nyt ensimmäistä päivää taas ratapihalta. Ykkösraiteellekaan ei päässyt suoraan maan tasalta vaan kaikille laitureille pitää kiivetä ylös ja taas laskeutua alas tai tietysti voi käyttää pienikorista hissiäkin. Putkessa palveli keltaliivinen opas matkustavaisia. Kolmosraiteelta oli lähdössä IC956 noin parinkymmenen minuutin kuluttua. Kakkosraiteella odotteli S958 lähtöä tunti sen perään.
15.12.2024 20:26 | Simo Virtanen: | Onko putkessa lämmitys? Ei kai sellainen nykyaikaiseen asemarakennukseen kuulu? | |
15.12.2024 21:12 | Miitre Timonen: | Ei tietenkään. Silta on katettu ja sinne sataa silti sisälle, varsinkin lunta tulee kuin pikurin eteiseen konsanaan. Sen jälkeen on liukasta ja siltaa hiekoitetaan. Ja hiekasta syntyy tietenkin kuravelli. | |
15.12.2024 21:48 | Rainer Silfverberg: | Pasilan tilapäinen asema kun Tripla rakennettiin , oli talvisin juuri sellainen. | |
15.12.2024 22:38 | Matti Lehtonen: | Fölin bussiliikenteessä aloitti samalla tänään tätä asemaa palveleva linja 1C, osa vuoroista ajettaneen tunnuksella 1B, joka tulee satamasta. Yksi auto ajaa reittiä tori - Logomon asema (joksi tätä myös ainakin paikallisesti kutsutaan, virallinen osoite Logomon Silta 20100 Turku) - linja-autoasema - tori, kierros neljästi tunnissa joka päivä aamusta iltamyöhään. Pysäkki oikealla putken pään kohdalla Hgin suuntaan, mistä linja-autoasemalle puolisen kilometriä. Näin ensi kesään asti, jolloin runkolinjastojen aloitus laittaa Turun linjastot monilta osin uusiksi. Jos on liikuntahenkinen ja jaloista löytyy poweria, voi kävellä suorinta reittiä torille tai torilta. Putken pään kohdalla on risteys jonka kohdalla näkyy Puolalan mäen päällä Turin taidemuseo. Pysäkointiluolan suun vierestä kohoaa portaisto sitä kohti, jokusten portaiden sarjoissa yhteensä runsaat 90 askelmaa. Museolta on sitten aikaa palautella parin korttelin verran hyvää alamäkeä torille. |
|
15.12.2024 22:41 | Matti Lehtonen: | Paikallisena sanoisin että Pasilan rakennusaikaan vertaaminen on kateellisten panettelua. | |
16.12.2024 00:07 | Rainer Silfverberg: | Tarkoitin että Pasilan putkessa oli lattia kanssa liukas ja hiekka narskui kenkien alla. Muutenhan tämä Turun putki on jonkun verran tyylikkäämpi. | |
16.12.2024 21:56 | Matti Lehtonen: | En ole varma saako tänne laittaa suoria linkkejä lehtien uutisiin. Googlaamalla 'art-2000010897531' löytyy perjantainen Iltiksen juttu, jossa toimittaja mielestäni hyvin monipuolisesti eri näkulmista valaisee tämän hetken tilannetta kuvien kera. Sillehän ei oikeastaan mitään voi, että velttoileville nykysukupolville jo sadan metrin ylimääräinen kävely on liikaa, koska perillä on hengästynyt ja pohkeetkin ehkä kramppaa .... |