??.??.1925 Liikennettä Slussenilla, näkymä kohti Skeppsbronia.
25.12.2024 01:17 | Hannu Peltola: | Tukholman sähköraitioteillä oli kolme eri liikennöitsijää 1901-1917: Norra Bolaget pohjoisilla reiteillä (sähköliikennettä vuodesta 1904), Södra Bolaget ja Södra Förstadsbolaget. Vuonna 1917 vasta muodostettu Stockholms Spårvägar otti hallintaansa Norra Bolagetin ja vuonna 1919 yhtiö sai hallintaansa myös Södra Bolagetin ja Södra Förstadsbolagetin. Kuvassa olevat vaunu ovat siis jo Stockholms Spårvägar -yhtiön kalustoa. Vuonna 1922 muutettiin kaikki Söderin raitiovaunulinjat kaksiraiteisiksi. Samana vuonna yhdysliikenne pohjoisten ja eteläisten linjojen välillä tuli mahdolliseksi, kun Slussenin sulkujen yli valmistui tiesillat. Siltojen valmistumisen jälkeen eteläiset ja pohjoiset raitiolinjat yhdistettiin yhtenäiseksi raitiotieverkoksi. Kuvan linja 9 kulki Karlbergin ja Danvikstullin välillä. Linja 16 puolestaan kulki Slussenin ja Mälarhöjdenin välillä. Jälkimmäinen oli ollut aikaisemmin AB Södra Förstadsbananin linja ja se oli yksi Tukholman raitioteiden vilkkaimpia. Vuodesta 1932 linja 16 kulki osittain omalla ratapenkereellään muusta liikenteestä erotettuna. Linjalla kulki 1930-luvulta lähtien vetovaunun ja kahden liitevaunun muodostamia raitiovaunujunia. Linjan liikenne päättyi 1964 metron laajetessa Mälarhöjdeniin. |