01.07.2024 / Stockholm Central, Ruotsi

01.07.2024 Heinäkuussa 2024 lähdimme kiertämään Eurooppaa kuukaudeksi ensimmäisen luokan Interrail-passin kanssa. Vuotta ennen reissua luin kirjan Interrailin historiasta, jossa perinteisin reitti Eurooppaan kulki Tanskan salmien kautta. Päätimme siis itsekin mennä tuota reittiä ja kokea matkan sen sijaan, että lentäisimme suoraan Euroopan mantereelle. Mielestäni se onkin rikkaampi tapa matkustella, sillä yläilmojen kautta lentäessä jää näkemättä moni asia. Jos vaan aika sen sallii, toki. Tukholman päärautatieasemalle oli runsaasti aikaa päästä Silja Linen terminaalista ja ennen seitsemää keskikesällä kaupunki oli vielä nukuksissa. Muutamia penkeillä nukkujia ja aamun juniin kiirehtiviä työmatkaajia lukuunottamatta asemalla oli hyvin tyhjää ja rauhallista. Jatkoyhteys Malmöön oli alunperin lähdössä hieman ennen yhdeksää, mutta se olikin reilusti myöhässä junan valmistelujen myöhästymisen vuoksi. Ehtipähän kuvata asemalla kuvia saapuvista junista. Tässä kuvassa Vy Tågin yöjuna pohjoisesta saapuu asemalle ilmeisesti tunnin etuajassa, mikäli kyseessä on Narvikista tuleva yöjuna.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Stockholm Central Valtio: Ruotsi
Kuvaaja: Santeri Turunen
Kuvasarja: Interrail 07/2024
Lisätty: 31.12.2024 17:56
Muu tunniste
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Ulkomaat
Vuodenajat: Kesä

Kommentit


Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!