04.01.2025 Rautatiemuseon Transit on tainnut joutua "rakettihyökkäyksen"(?) kohteeksi. Pahoin turmeltunut sisätiloiltaan.
06.01.2025 23:36 | John Lindroth: | Tuhoamisvimma saa järjettömät mittasuhteet!Eli näin sisäinen patoutunut viha saa konkreettisen ulkoisen kohteen siirtyäkseen sitten seuraavaan kohteeseen !Ja mikä pahinta meidän Hömppämedia lietsoo vihaa sen ohella aiheuttaa lapsillemme jatkuvalla sotaretoriikallaan ehkä koko elämän aikaisen trauman!Sitä ei voi ikinä korvata edes suurella rahalla!Tiedän ja muistan asian koska meitä 50-luvun nuoria peloteltiin atomipommilla mutta oli niin hieno isä Senior Lindroth John Hjalmar joka sai pienen pojan rauhoitettua! | |
07.01.2025 00:13 | Lasse Holopainen: | Aivan, ja tuo perheen sisällä tapahtuva rauhoittaminen on asia, mikä auttaa ihmistä pitämään jalat maassa ja omistamaan kosketuksen todellisuuteen. Jostakin syystä modernit valtion agendat ajavat ydinperhettä tuhoavaan ihmiskäsitykseen. Sitä mukaa kun se toteutuu, ihmisten pahoinvointi kasvaa ja monesti ahdistus jätetään käsittelemättä ja torjutaan. Silloin se vaikuttaa ihmisen alitajunnasta ns. varjon kautta hallitsemattomasti, jolloin itsenäinen ajattelu on vaakalaudalla, ja valta keskittyy eliitille. | |
07.01.2025 00:24 | John Lindroth: | Lasse Upeaa! Me ei juuri nyt kahdestaan voida tehda paljoa!Mutta ei anneta periksi! Tähän sopii kaunis kappale "In Our Small Way" Michael Jackson. | |
07.01.2025 00:35 | John Lindroth: | Tämän päivän Hesarissa pistetään jarrua rakennusten purkamisvimmalle toteamalla että niiden restaurointi on ekologismpaa kuin purkasminen ja sen jälkeen uudelleen rakentaminen1 | |
07.01.2025 00:39 | Lasse Holopainen: | Monesti vaikealta näyttävä tilanne on kääntynyt paremmaksi jopa muutamien perusihmisten esillä pitämien asioiden kautta, jos asiat ovat olleet oikeita. Näin kävi esimerkiksi vajaat 2000 vuotta sitten, kun alkujaan kalastajat ja tullimiehet rupesivat julistamaan vapautusta kaikille Jeesuksen nimessä. Se sanoma meinaan koskettaa ihmisen psyyken syvimpiä tarpeita ja siinä on voima mukana. Siitä sitten lähti yleinen tasa-arvoajattelu ja ihmisoikeudet. Nyt ne ovat hiipumassa täältä juuri sen vuoksi, kun ihminen torjuu tietoisuudestaan ylemmän tahon olemassaolon. Sen vuoksi se sanoma on edelleenkin ajankohtainen, koska sitä kautta ihminen pystyy kohtaamaan alitajuntansa syvyyksiäkin, kun ihmisen ei tarvitse pelätä rangaistusta. Silloin ihminen voi ajatella oikeasti kriittisesti ja itsenäisesti, ja voi hyväksyä sen ettei ihminen ole täydellinen. | |
07.01.2025 06:41 | Esa J. Rintamäki: | Yeah, herra Lasse. Jeesus nimenomaan omalla toiminnallaan toi esille tasa-arvon, siten että armo ja lähimmäisenrakkaus koskevat tasan ihan kaikkia. Niin itsestä lähtevänä kuin itseen kohdistuvana. Markkinamiehet vihaamalla vihaavat tätä, koska sittenkin voitonkeruulle on olemassa vaihtoehto. - Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. |
|
07.01.2025 08:22 | Simo Virtanen: | Ettei olisi autopalon jälkiä? Pelastuslaitos lyönyt laseja sisään autoa sammuttaessaan? Vai miksi tuossa on tuo pelastuslaitoksen nauha ympärillä? | |
08.01.2025 12:17 | Antti Ojala: | Herra Simo, älä nyt ole yhtään tuollainen. Menee hyvä moraalipaniikki pilalle. |