12.06.2025 / Vierumäki
12.06.2025 Saksalaiset ovat kahvitelleet lyhyesti Vierumäen asemalla, kun Lättähatut valmistautuvat jatkamaan Heinolaan. Vierumäen punamultaisen asemarakennuksen lisäksi taustalla komeilee punainen Saab 96.
Kommentit
| 13.06.2025 06:37 | Jarno Piltti: | Hieno kuva. Siinäpä on suomalais-ruotsalaista teollisuusyhteistyötä. | |
| 13.06.2025 08:41 | Pasi Seppälä: | Tyylikäs otos, jossa vain uudet merkit ja keltaiset liivit paljastavat aikakauden. Muuten varsin vahvasti 70-80-luvun kuva. | |
| 13.06.2025 10:01 | Samu Saikkonen: | Kiitokset Jarno ja Pasi. | |
| 13.06.2025 20:51 | Jyrki Talvi: | 1978 SAAB 96 taattua kotimaista laatua vahvat pellit joustopuskurit, meillä oli 6 Kpl kyseistä autoa vanha mies luotti merkkiin. | |
| 13.06.2025 21:46 | Eljas Pölhö: | Toka autoni oli -68 Saab 96 (Ruotsissa tehty). Sillä kiersin ympäri Suomea yli 400 tiilitehtaalla ja turvesuolla 1971 gradua varten. Ei kertaakaan mitään ongelmaa. Seuraava auto oli Uudenkaupugin veronanvihreä 96, ei muuta kuin pelkkiä ongelmia. Onneksi sain pian vaihdettua päikseen -65 Jaguariin, jonka jälkeen korjaamolaskut ei enää yllättäneet (tiesi missä summissa liikuttiin). Niin se tämäkin kuva herätti automuistot henkiin. Työelämässäni Ruotsin rautatiealan historiikkejä tehdessä oli aina ehdottoman tärkeää, että asemilla tai tasoristeyksillä näkyi autoja, joita lukijat voivat muistella... | |
| 14.06.2025 19:23 | Petri Nummijoki: | Meilläkin oli lapsuudessani kotimainen 96. Kertaakaan se ei jättänyt tien päälle mutta erilaisia pienempiä vikoja oli usein, öljyä ja jäähdytysnestettä täytyi lisätä huoltojen välilläkin ja lopuksi auto osoittautui suojauksista huolimatta herkäksi ruostumiselle, joka varmaan oli pääsyy merkistä luopumiseen. Isä piti autoa kuitenkin melko hyvänä niin kauan, kuin muut kokemukset olivat kertyneet vanhempiensa kolmesta Volvosta sekä länsiautojen tuontisäännöstelyn aikaisesta Wartburg 311:stä. Volvot olivat kyllä parempia kuin 96 mutta myös hinnakkaampia. Wartburgissa puolestaan vikatiheys oli 96:een verrattunakin 100-kertainen. 80-luvun japanilaiset selvisivät sittemmin määräaikaishuollosta toiseen pääsääntöisesti ilman ylimääräisiä korjaamokäyntejä, nestepinnat pysyivät ylhäällä koko huoltovälin ajan, polttoaineen kulutus oli selvästi vähäisempää eikä talvikäytön kanssakaan ollut ongelmia. Sen jälkeen ei tuntunut enää niinkään uskottavalta, että vain Pohjoismaissa osattaisiin tehdä autoja Pohjolan oloihin. |
|
| 15.06.2025 02:52 | Esa J. Rintamäki: | Herra Petri, uumoilisin "Warppurisi" vikaantumistiheyden johtuneen sen kovin eksoottisesta virranjakajasysteemistä? Kolmet katkojankärjet oli isojen poikien kertoman mukaan täysi kauhistus, ja kun tuli mahdollisuus vaihtaa se kärjettömään, niin jo alkoi kiitos ja ylistys soida Warre 353:ien ratin ja selkänojan välistä. Se vanha värkki aiheutti yli koko laajan Suomenmaamme sen, että perkeleet ja saatanat leikkivät ilmassa keskenään niin tiheässä, että ei edes lentokoulujen Cessnatkaan tahtoneet sekaan mahtua. Mitä Saab 96:een tulee, itselläni on lämpimät muistot tuttavaperheen upouudesta tummansinisestä kaksitahti-96:sta. Ajankohta lienee ollut siinä 1964 - 1965 tienoilla. Aivan mahtava "prötkötes", uuden auton tuoksu ja kaikki. Systerini vaan ei omaa ruskeaa 96-kajakkikaksikkoaan pahemmin kiitellyt: se molopää joka sen hänelle myi, meni salaamaan halkeaman alun moottorissa. Työmatkaa noin 60 km, ja "munankuoreen kätketty Taunus" toppasi siten, että se oli kerralla K A P U T T ! Jaappanian poikien autoista: kahden Honda Civicin (3-d vm. '82 ja Wagon vm. 83) perusteella tiedän nyt, miten Hondan autotehtaassa tuonaikaiset autot maalattiin: [esimerkkinä ovet] maalataan ovipellin toinen puoli. Annetaan maalin kuivua. Käännetään oven toinen puoli näkösälle ja maalataan taas. Sitten, kun maali on kuivunut, otetaan pelti välistä pois. En saata kylliksi kiitellä vm. '90 Tojotan Lite-Ace-pakua. Vaivaton värkki, hlinnasta alkaen. Sopi mainiosti omaan käyttööni, siirtolapuutarhamökkitavarat ja 54-kiloinen berninpaimenkoira kuljetettavana joka viikonloppu. Ainoa mitä kaipasin, oli vakionopeudensäädin, jota Biltema ei tarviketavarana enää pitänyt kaupan vuoden 1989 jälkeen. Niin ja "Ryssäshvili"-Lada 2104, mutta se on jo toinen juttu. Tuo Ryssäshvili-nimi on lähtöisin lokakuun vallankumousta ahkerasti juhlineelta työkaverilta, joka rinta rottingilla aina silloin lauleskeli Stolishnaja-barytonillaan: - "Gruusiannaa, Leninin poika, joka tulee Dzugashvilin (= Stalinin) nimeen". |
|
| 15.06.2025 10:09 | Samu Saikkonen: | Isovaarini omisti ainakin kaksi nappisilmä-Lada 1200:a. Ensimmäisestä lähti rengas keskellä Helsingin ja Espoon välistä isoa tietä, mutta kotiin asti rullaili nätisti. Vaihdekeppi kun lähti irti, vaihteet vaihdettiin jakoavaimella. Toisesta taas leipoi moottori kiinni. Mummoni taas oli S.Kirovin metsäakatemian opiskelukavereidensa kanssa matkalla Krimin seudulla Lada 1200:lla, joka toimi kyllä hyvin matkan Leningradista Krimille, mutta yöpaikalla siitä vietiin kaikenlaista hyödyllistä, mm. tuulilasinpyyhkimet. Eräs venäläinen oli tästä varoittanut, mutta eipä otettu neuvosta vaaria. Lisäksi isovaarini omisti muitakin itäautoja, kuten Wartburg 311-kombin, samanlainen mikä oli Stasi-Saksan Volkspolizeilla, jolla matkailivat Suomessa ja muualla Euroopassa. Jos muistan oikein, Wartburg hajosi sitten Itä-Euroopan matkan jälkeen Italiaan, josta palasivat jollain pienellä Fiatilla. Siihen pakkautui ainakin jonkinkokoinen kööri matkatavaroineen, ei muuta kuin vaihde silmään ja kohti Suomea. |
|
| 15.06.2025 10:56 | Petri Nummijoki: | Ko. Wartburg 311:ssä kerrottiin olleen lukuisia vikoja. Toki virtaongelmat olivat eräs tyypillisimmistä. Virtapuoli vaati korjaustoimenpiteitä noin 100 km:n välein ja autossa kulkikin aina varaosavarasto mukana. Kerran auto sammui tietyömaan yksikaistaiselle osuudelle, joten koko liikenne oli poikki sen aikaa, mitä Wartburgin korjaus kesti. Mutta jo heti ensimmäisellä matkallaan autoliikkeestä kotipihaan putosi Warburgista apukuskin puolelta ikkuna oven sisään, joten ko. auto ei palvellut päivääkää ongelmitta. Seuraavaksi siitä hajosi äänimerkki. Auton vakiovarustukseen kuului radio mutta sieltä ei koskaan saatu kuulumaan pihahdustakaan. Toisaalta radio ei vaikuttanut auton varsinaiseen käyttöön, joten oli tässä mielessä kuitenkin auton paras osa. Kerran autosta katosivat valot juuri, kun oltiin piemeän aikaan laskeutumassa alamäen alla olevalle jokisillalle. Sillan yli tähtääminen jouduttiin tekemään sitten sokkona. Toisaalta toimiessaankin valojen suuntaus oli sellainen, että vastaantulijat räpsyttelivät usein valojaan, kun luulivat Wartburgilla ajettavan kaukovaloilla, vaikka oikeasti ne olivat lähivalot. Toisinaan Wartburgissa ei toiminut pakki ja joskus taas vaihde 1 pysyi päällä vain muutaman sekunnin. Vaihteella 2 auto ei jaksanut lähteä liikkeelle tasaisellakaan, joten lähtö tapahtui silloin niin, että vaihteella 1 auto piti yrittää saada nytkähtämään sen verran, että vaihde 2 ehdittiin saada päälle ennen vauhdin loppumista. Tällöin piti olla tarkkana, ettei autoa pysäytä mihinkään sellaiseen paikkaan, jossa ylämäkeen jouduttaisiin lähtemään ilman vauhdinottoa. Toisaalta jyrkkää mäkeä auto ei välttämättä jaksanut nousta kuorman kanssa edes silloin, vaikka vaihde 1 oli toiminnassa. Joskus esiintyi sitäkin, että matkustajia piti pyytää kävelemään mäen päälle, koska pelkän kuljettajan paino oli maksimi, mitä auto jaksoi mäestä nostaa. Kolmen vuoden taistelun jälkeen Wartburgia lähdettiin vaihtamaan Volvo Amazoniin, kun länsiautojen tuonti oli vapautunut. Vaihdokkia ei kuitenkaan saatu vietyä perille liikkeeseen asti, koska matkalla siitä rikkoutui yksi sivuikkuna sekä kaksi rengasta ja mukana oli vain yksi vararengas. Wartburg täytyi jättää tien varteen ja mennä loppumatka autoliikkeeseen taksilla. |
|
| 15.06.2025 12:36 | Antti Ojala: | Älkää suotta morkatko liikaa itäautoja. Läntiset autonvalmistajat suoltavat edelleen vanhojen tilalle uutta huonompaa. Minulla on monia vaiheikkaita muistoja Peugeot 607-autosta mittarina. Jouduin toimittamaan kumijalan virkaani tällaisella työkalulla vuoden päivät, eikä meillä kulunut viikkoa ilman vikaa. Johtosarja oli autoon sopimaton, poimittu edellisen naamankorotuksen, muutaman sentin lyhyemmästä mallista. Varsin tavanomaisesti työviikko päättyi siihen, että auto vietiin käryävänä autosähköinsinöörin vastaanotolle. Ilman taitavaa korjaushenkilöä, Pösöö olisi luullakseni palanut kymmenesti Porooksi. Myöhemmin kys. liikkeen myyntimatruuna myönsikin, että kyllä nämä ovat ihan kelvollisia yksityiskäyttöön, mutta ammattikäyttöön hän ei enää aio edustustaan suositella. | |
| 15.06.2025 14:16 | Petri Nummijoki: | Itse haen tässä lähinnä sitä, että ajoneuvon hyvyys on voimakkaasti aikakauteen sidoksissa oleva ominaisuus. Esim. Saab 96 saattoi tuntua suorituskykyiseltä ja lujalta autolta silloin, kun säännöstelytalouden ajan kokemukset eivät olleet vielä täysin unohtuneet, vaikka oikeasti se ei liene kovinkaan laadukas (ainakaan Suomessa valmistettujen osalta) niiden näkökulmasta, jotka ovat tottuneet 1980-luvun tai sitä uudemman ajan autoihin. | |
| 15.06.2025 15:00 | Esa J. Rintamäki: | Toden totta, hyvät herrat. Jotkut autot nyt vaan "omistavat" huonon karman ja se tulee esiin siten, että ryhtyvätkin kuin taikaiskusta "vikasimulaattoreiksi"! Silti, en ikinä haluaisi omistukseeni Stephen Kingin kuuluisaksi tekemää "Christineä" eli Plymouth Furyä vm. 1958, 1:1-skaalassa (pari pienoismallia on tosin tuossa kirjahyllyssä, sovussa Saab 99 Turbon, Batmobilen, Letukka El Caminon ja IFA F-9:n kanssa). Siitä tulee vaan ongelmia. Miten selität "itsekorjaantumisen", vaikka Christine vilkkaan mielikuvituksen ja voimakkaasti korostuneen autokulttuurin tuote onkin...? |
|
| 15.06.2025 17:37 | Samu Saikkonen: | Länsiautotkaan ei tosiaan ole mikään laadun tae. Isoäitini ensimmäisen oman auton Volvo 240:n ovet aukesivat jopa haarukalla. |