21.05.2025 Aseman tila vasemmalla ja henkilökunnan asunnot oikealla puolen.
08.07.2025 17:46 | Panu Breilin: | Vuoden 1947 Rautatiehakemisto sanoo Kelloselästä seuraavaa: 2 lk kirjuri y.p:n hoitama pysäkki Sallan radalla, kuuluu Sallan pitäjään, sijaiten harvaan asutussa seudussa. Henkilökuntaan kuuluu toistaiseksi 1 ylimääräinen 2. luokan kirjuri, ja 1 vakinainen asemamies. Molemmilla vain päivävuorot. Pysäkinhoitajan asuntoon kuuluu 2 h ja k ja asemamiehen 1 h ja k. Tarpeellisen ulkosuojat suunnitteilla. Viljelyskelpoista maata ei pysäkin alueella ole. Ei sähkövaloja. Kansakouluun matkaa 2 km. Oppikoulu lähinnä Kemijärvellä, samoin kirkko. Apteekki ja lääkäri Kursussa, johon on myös suunniteltu rakennettavaksi kirkko. Osuusliike Salla sijaitsee n. 1 km:n päässä pysäkiltä. Teollisuuslaitoksia ei toistaiseksi ole paikkakunnalla. Lähtevä tavara talvella pääasiassa puutavaraa ja kesäisin erilaista kappaletavaraa. Tavara- ja matkustajaliikenteestä ei voida vielä antaa mitään numeroja liikenteen ollessa vielä alkuasteellaan. Toistaiseksi on rataosalla kulussa vain 2 sekajunaa, sekä kesäisin lukuisia työjunia. Alaisena liikennepaikkana Märkäjärven laiturivaihde. Postia ei toistaiseksi ole hoidettava. Aatsinjoki sijaitsee 3 km:n päässä, sekä lukuisia lampia 6 km:stä alkaen ja ovat vedet kalarikkaita. Metsästysmahdollisuudet erinomaiset ja lähellä. Varsinkin lintuja on runsaasti. Maamiesseura ja erilaisia työväenyhdistyksiä toimii paikkakunnalla. Lopullista pysäkin paikkaa ei ole vielä määrätty. Mahdollista on, että se siirtyy n. 6 km rajalle päin, jolloin rajalle jäisi matkaa 2 km. Liikennepaikka tulee olemaan raja-asemana, mikä tulevaisuudessa varmasti vilkastuttaa liikennettä huomattavasti, varsinkin yhteyksien parannuttua lähikylään. Vuoden 1963 Rautatiehakemisto puolestaan sanoo seuraavaa: Yhden asemamiehen hoitama laiturivaihde Sallan kunnassa. Vuoro klo 8.00-16.30 välisenä aikana kahdessa osassa. Liikennepaikalla 3 kpl 2 h ja k asuntoja, joissa kaikissa viemäri. Lähteviä lähetyksiä 150, mistä 100 puutavaravaunukuormia, ja saapuvia 20 sekä myytyjä matkalippuja 100 kpl/kk. Henkilöjunia 2 ja tavarajunia 1 pari/vrk sekä PL:n ajama jakelulinja Kemijärvi-Kelloselkä. Paikkakunnalla kansakoulu. VR:n lääkäri Kemijärvellä. Metsästysmahdollisuudet hyvät. Syrjäseutulisä 6 pistettä. Veroäyri 14 p. |
|
08.07.2025 17:51 | Juha Toivonen: | Kannattaisikohan rataosuus Kemijärvi - Salla/ - edelleen mahdollisesti Kelloselkään asti, saneerata liikennöitävään kuntoon? Kelloselän asemalla, tai liikennepaikalla itsessään ei liene juurikaan arvoa, mutta jos siellä olisi raskaankaluston lastaus/purkulaiturit, riittävine sivuraiteineen, niin merkitys olisi kokonaan toisenlainen. |