08.07.2000 Rautatieläiselämää radan varrella 1940–1960 vuosikymmenillä. Untamon pysäkin/laiturivaihteen asemamiehen (Irja Kauhanen) VR-asunto pihapiireineen kesällä 2000 radan yli kuvattuna. Rakennukset ovat yksityisomistuksessa. Perhe Kauhanen päätyi Untamoon Karisalmelta vuonna 1937 uuden rataosuuden valmistuessa. Perheeseen kuuluivat Irja ja aviomiehensä Yrjö, joka toimi ratavartijana, sekä kaksi lasta. Kauaa ei uudesta asuinrakennuksesta saatu nauttia kun 21.7.1941 yöllä Irja heräsi läheisen ammusvarikon it-tykin paukkeeseen ja lentokoneen ääneen. Hävittäjä ampui talon tuleen mikä paloi tuhkaksi. Irja ehti maakellarin suojaan, lapset olivat onneksi evakossa ja isä sodassa. Untamon pysäkki jätettiin miehittämättä ja asemamies siirrettiin sodan ajaksi Heinään vastaavaan tehtävään. Untamon pysäkin hoitajalle ja ratavartijalle rakennettiin sodan päätyttyä uusi asuintalo entiseen kivijalkaan. Asunto ei suuri ollut nelilapsiseksi kasvaneelle perheelle; pieni keittiö ja kaksi pientä huonetta. Yläkerta oli jätetty purupohjaiseksi, pukkisänky lankkujen päällä sinne mahtui. Keittiön seinän sarvikossa riippuivat kaksipiippuinen haulikko, ja pyypilli, patruunat ladattiin itse. Metsot, teeret, pyyt ja jänikset olivat saaliina. Ruokatarvikkeiden varastointia varten asuinrakennuksen takana oli VR:n rakennuttama maakellari. Valaistuksena olivat karbidilamppu, öljylyhty ja myöhemmin Aladdin ennen 1-vaihe sähköjä 1956. Piharakennus, mikä poikkeaa hieman nykyisestä, mahdollisti perheelle luontaistalouden, navetassa oli tilaa lehmälle ja lampaalle. Päädyssä ulkohuoneen talvisen kankimestarin virka tuli tutuksi. Rakennuksen takana oli sikolätti. Vuosittain oli possu kasvamassa mikä jouluksi lahdattiin. Ratavartija-isä piti sian nimenä erään ulkovallan ministerin sukunimeä. Oikealla oli/on kertalämmitteinen sauna, sen häkään tutustuin löylyissä, henki oli lähteä. Em. rakennusten välissä oli kaivo, lieneekö kaivoon ajan kanssa valunut kreosoottisia vesiä? Päärakennuksen vieressä oli pieni pelto, mikä mahdollisti monipuolisen viljelyn. Kerran sen viereen oli tuotu hevosvedolla puimakone ja maamoottori viljaa puimaan. Elämä muuttui vaikeaksi sen jälkeen kun perheenisä menehtyi päiviä ennen veturimieslakkoa. Puupalttoo oli hankittava, autoa ei kylällä ollut ja tiet kulkivat Vuoksenniskalle joko Ruokolahden tai Niskapietilän kautta. Sisareni kirjamuiston mukaan Irjalla ei ollut muuta keinoa kuin nostaa putkasta resiina raiteilla ja hakea arkku Vuoksenniskalta? Pidän kertomusta osin epäilyttävänä, ehkä arkku oli saatu Osuuskaupan autokuljetuksella Rautjärvelle, mistä puoliso sen resiinalla haki? Lienee silti ainutkertainen näky naisen veivatessa raiteilla vähintään 70 kg valkoinen arkku pitkittäin kolmipyöräresiinassa. Hankalaa oli vaihteissa isojen pyörien ollessa kaksilaippaisia. Ehkä kävelemään välillä joutui, pölkkyvälit eivät ole askellukselle sopivia. Kova on matka ollut, pelkkä radannousu Rautjärveltä Untamoon oli kuin Härmänmäki pienoiskoossa. Untamon ohittava Karjalan pikatie, nykyinen VT6, valmistui 1956. Uusi liikenneyhteys oli merkittävänä tekijänä pienen kylän agraariyhteiskunnan muutoksessa. Pienviljely ei leveää leipää tuonut ja kun työllistävä Rautjärven saha paloi 1965, alkoi muuttoliike muualle työtä etsimään. Pysäkkirakennus toimi vielä hetken postitoimipaikkana ja reklaamista päätellen postipankin konttorina. Kesällä 1958 perheen tavarat lastattiin umpivaunuun ja purkuun Imatrankosken ratapihalle vastapäätä olleeseen VR:n asuntoon. Sattumoisin kolmeperheisen asunnon toisessa päässä asui asemamies Skyttä, hän osti myöhemmin Untamon pysäkin siirtäen hirsirungon Vekaran lossin (nyk. silta) lähistölle. Untamon asemakyltin saimme muistoksi. Irja Kauhanen, oltuaan hetken Imatran asemalla töissä, siirtyi Tainionkoskelle asemamieheksi. Irja menehtyi 1966 vapaapäivänään saamaansa infarktiin työpisteensä viereisessä olohuoneessaan. Oli nuorimmaisen aika etsiä suuntaa elämälle. Kuinka vorgilaiseksi voi tulla? Takautuvina muistoina mieleen palautuivat matkustajavaunun telien äänet karveissa; ta-tam - ta-tam veturin savujen usein peittäessä harmillisesti näköalaa. Imatran vek Yrjö Torvelainen saattoi veturistaan puhaltaa kukkokiekuut ohittaessaan Untamon. Sinikko (höh), Lättähattu, Lättä, vasta sitten se lopullinen ”Motti”, kyllä kansa tietää. Entä Dm4 kiitojunat, voi sitä ohikiitävää vauhdin hurmaa. Ja ne pakkastalviset VR:n FeCu-puhelinlankojen karseat vonkumiset orsillaan nelikierteiden ollessa tiukoilla. Seurasin Imatran eteläpään vaihteella kun Imatran Kana 667 (nyk. Kotkan) teki mustalaisen velimiehen heittäessä limppua. Ehkä vaihtoliikettä ei vielä silloin ollut kielletty? Äkäisesti Kana kiihtyi. Etv-Rto laatikkoon laskivat Untamossa sisälle, jonkun komennon saatan muistaa. Risto haki Imatrankoskelta sinne tulleen venäläisen vaunuston. Oli liian raskas jääden Linnankosken mäkeen. En oikein tiennyt mihin nurkkaan veturissa piiloudun kun letka jouduttiin katkaisemaan. Kävi veturinkuljettajan kunnialle ja sen kuuli. Imatran ratapihalla olin rekkaamassa ja toppaamassa työnjohtaja Ruususen komentojen mukaan. Viimeinen kontrahti, 15 mk/kk, rautateihin oli Tainionkosken odotushuoneen oven lukitseminen Helsingin yöjunan lähdettyä 22.00 aikoihin. Kiitokset Vorgilaisille, on hieno saitti, mikä asjantuntemus ja kuvien tyylekkyys!
Kommentit
| 12.07.2025 20:19 | Erkki Nuutio: | Suurkiitos elämäntarinan jatkosta! Pienen rautatiepaikan elämästä ei ole liiaksi tarinoita. Olemme kokerneet elämän jota kännykät eivät sotkeneet. Eivätkä monet muutkaan viime vuosikymmenien lieveilmiöt. |
|
| 12.07.2025 23:43 | Reijo Salminen: | Onpas hieno kertomus, kiitos Olli! | |
| 13.07.2025 00:30 | John Lindroth: | Hieno kertomus kiitos! | |
| 13.07.2025 03:19 | Esa J. Rintamäki: | Hieno kertomus, mutkikas ja tapahtumarikas, kuin elämä itse... Kiitos. |