??.??.1890 Kuva Pohjois-Espalta. Puistossa "pönöttää" Johan Ludvig Runeberg. Etelä- Espan rakennuskanta on vielä matalaa ja puutalovaltaista. Pohjois-Espan puolella oli jo pääsääntöisesti näihin aikoihin korkeampia kivitaloja. Mm. hotelli Kämpin talo (1887) ja Pohjois-Euroopan suurin yksityistalo ns. Grönqvistin talo, joka rakennettiin vuosina 1882-1883.
| 11.11.2025 23:38 | Hannu Peltola: | Spårassa on vielä vähän alitehoinen 1 hv:n orgaaninen kauramoottori... | |
| 13.11.2025 00:22 | Jouni Halinen: | Aloin miettimään, että onko Suomessa ollut oikean tai vasemman puoleinen liikenne minäkin aikoina. Wikistä asia selvis: "Suomessa oli Venäjän vallan aikanakin Ruotsin vallan perintönä pitkään voimassa sääntö väistämisestä vasemmalle ajoneuvojen kohdatessa, eli vasemmanpuoleinen liikenne. Vuonna 1858 Aleksanteri II:n antamassa julistuksessa sääntöä muutettiin siten, että vastaantulevaa tulikin väistää oikealle". Puhuttiin siis väistämisestä, olivathan varsinkin tiet usein niin kapeita, että ei voitu puhua oikein kaksikaistaisesta tiestä. Ohitettaessa ohitettavan kuului kuitenkin väistää vasemmalle vuoteen 1919 jolloin määrättiin väistö oikealle. | |
| 13.11.2025 10:35 | Erkki Nuutio: | Vaikka tämä asetus ei sinänsä määrännyt veturinkuljettajan puolta veturissa eikä junan kulkupuolta normaalitapauksissa kaksiraiteisen rautatiellä, oli se johtopäätös käytännössä (kuten että vasenkätisiin maihin tuli heidänmukaisensa käytäntö). Kirjoitin kyseisen asetuksen (Keisarillisen Majesteetin Armollinen Julistus, 8.6.1858) taustoistakin, mutta oli pakko antautua täysin ala-arvoisen Lenovon + W11+ tekstiohjelman edessä. Kun kirjoittaa, se tekee vähän päästä tuhoa: Hävittää kappaleittain tekstiä tai muuta vastaavaa. Siinä on epäilemättä "kirjoittamista helpottavia ominaisuuksia" ja varmaan myös "tekoälyä". Kirjoittamisiin ja korjaamisiin W11+Wordin yhteydessä kuluu kolminkertainen aika verrattuna aikaisempaan (Acer + W7). Täydennys: Tämä on VAIN YKSI riesoista, mutta se riesa joka hävittää usein yllättävästi suuria osia teksteistä, joskus tekstin kokonaan. Käytän liukutasoa kohdistamiseen. Acerin liukutaso on asianmukaisesti pinnoitettu ja toimii tarkasti. Lenovossa se on samaa alumiinia kuin kotelokin, eikä toimi lainkaan kuten kuuluisi. Kohdistuksen aktivointi + vahvistusnäppäin toimii holtittomasti. Siksi mikro toimii adhd-ongelmaisen tapaan. Kohdistusta liikutettaessa se yllättävästi "valitsee" jonkun ohittamansa alueen (värittää sen). Jos ei heti satu huomaamaan tällaista usein ja yllättäen tapahtuvaa "valintaa" kirjoittamista jatkaessaan, hävittää uuden tekstin ensinäpäytys tämän "valitun" entisen tekstialueen palautumattomasti bittiavaruuteen. Se on siis pysyvästi menetetty. Kelvottoman Lenovon näppäimissä ei ole myöskään sähköimpulssien vaimennusta, joka estäisi impulssien aiheuttamat virhetoiminnot. Acerissa vaimennus on ja siksi se toimiikin moitteetta. Lenovo ja sitä myyvät kauppurit ovat moraalittomia ketkuja. Älkää joutuko tällaisten hyväksikäyttäjien uhreiksi. Mutta mitä kunnollista olisi tilalle? Lisäksi mitä ala-arvoisen W11:n tilalle - suden joka lisäksi on nykyään ryöstöhinnoiteltu??? |
|
| 14.11.2025 13:17 | Marko Nyby: | Kirjoittamisen haaste voisi ratketa ulkoisella näppis-hiiri-yhdistelmällä. Minulla on näitä eri koneissa kaksi, ja toimivat riittävän hyvin: https://www.verkkokauppa.com/fi/product/653878/Logitech-MK295-nappaimisto-ja-hiiri-valkoinen Omaa kokemusta muista käyttiksistä on varsin vähän, mutta isot pojat tuntuvat suosittelevan joko Linux Mintiä, AnduinOS:ää (Linux, joka näyttää Win11:ltä) tai ChromeOS:ää. Toiminevat, jos koneessa ei ole mitään eksoottista rautaa tai softaa. |