??.??.1950 / Välillä Järvenpää asema–Kytömaa (vanha)
??.??.1950 Ratavartijan mökki, semafoorin asennon siirtoon tarvittavat labgat näkyvät.
Kommentit
| 08.01.2026 10:51 | Keijo Loisti: | Kiitos Jaakolle kuvasta. Kuvassa on eteläpään vaihteita edeltävä opastin (kaksisiipinen? semafori) ja vaihdekoppi. Järvenpään rautatieasema oli semaforista vielä noin 800 metriä pohjoiseen päin. En ole vielä nähnyt ainoatakaan asemasta otettua valokuvaa, jossa olisi ollut sellainen kampiasetinlaite, jolla olisi voitu kääntää tätä semaforia. Asemamiehenä nk. Pikkumakasiinissä 1950-luvulla työskennellyt henkilö muistaa kuitenkin asemalla olleen kampiasetinlaite, jossa oli neljä kampea. Mutta mitä ohjattiin vaijerilla joka tulee semaforin suunnasta ja menee vielä kuvanottajan selän taakse? Voisiko siellä ollut jonkinlainen esiopastin semaforille? Semaforiahan oli vaikea nähdä kaarteen takia junan ollessa tulossa etelästä Kyrölän/Ristinummen suunnasta. Ratavartijan poika muistaa 1950-luvun lopulta, että talon ja radan välissä ollut vaijeri olisi liikkunut etelä-pohjoissuunnassa. Miksi, hänkään ei osaa sanoa. Olisiko vaihdekopilla ollut kampi? Ei ole tiedossa, että vaijeri olisi liittynyt Lustikullan ylikäytävän varoitusjärjestelmään. Olen nähnyt valokuvia, joissa 1930- ja 1940-luvuilla aseman edessä on kampiasetinlaite, jolla on saatu käännettyä pohjoispään tulo-opastimena toiminutta semaforia. |
|
| 08.01.2026 11:03 | Jouni Hytönen: | Kuvittelisi, että pääradalla olisi tällaisella siipiopastimella ollut myös esiopastin, mutta en kyllä tiedä, onko joskus ollut myös kammilla kääntyviä mekaanisia esiopastimia. | |
| 08.01.2026 13:17 | Jarno Piltti: | Vorkissa on Järvenpään vuoden 1923 ratapihakaavio ja ainakin siinä tilanne on juuri tuo mitä Keijo epäilit eli eteläpään semaforilla on levyesiopastin, siis vaijerikäyttöinen, ja eteläpään asetinlaitepukki on nimenomaan tulovaihteiden kohdalla, ei asemalla. Mitenköhän pitkään tämä tilanne on säilynyt? Releasetinlaitteen tuloon asti? Sitä en tiedä toimiko vaijerikäyttöinen levyesiopastin samalla kammella pääopastimensa kanssa vai oliko molemmille oma veivi? |
|
| 08.01.2026 13:38 | Jouni Hytönen: | Kohtalaisen järeät puhelinlinjat molemmin puolin rataa, tällä puolella 10 ortta eli 40 lankaa ja vasemmalla peräti 12 ortta. Onkohan täällä joku kuulolla, joka osaisi selittää, miten puhelinliikenne näitä eri lankoja hyödynsi? Ja oliko vieläpä niin, että tällä radan oikealla puolella on VR:n oma puhelinlinja ja vasemmalla yleisen verkon linja? | |
| 08.01.2026 17:43 | Jorma Kattelus: | Historiallisesti rautatien varren puhelin- ja lennätinlinjat oli jaettu selkeästi niiden käyttötarkoituksen mukaan. Tyypillisesti linjat sijaitsivat eri puolilla rataa seuraavasti: Rautatien omat linjat (VR): Nämä sijaitsivat yleensä radan itä- tai pohjoispuolella (tai muuten lähempänä ratapohjaa). Ne olivat Valtionrautateiden hallinnassa ja niitä käytettiin junaliikenteen ohjaamiseen, opastimiin ja asemien väliseen viestintään. Yleiset linjat (Tele/Lennätinlaitos): Posti- ja lennätinlaitoksen (myöhemmin Telen) ylläpitämät kaukopuhelin- ja lennätinlinjat sijaitsivat tyypillisesti radan länsi- tai eteläpuolella. Nämä linjat palvelivat yleistä viestintää ja yhdistivät kaupunkeja toisiinsa hyödyntäen rautatien valmista väylää. Tunnistaminen: VR:n tolpat: Usein rautaisia tai sirompia, ja niissä saattoi olla useita poikkipienoja opastin- ja merkinantolankoja varten. Telen tolpat: Usein järeämpiä puupylväitä, joissa oli suuri määrä eristimiä kaukopuheluliikennettä varten. |
|
| 08.01.2026 18:23 | Erkki Nuutio: | Tämä on myös puhelinyhteyksiä käytännön tasolla valottava kuva! Sitä aihepiiriä käsittelee ainakin Moisala - Rahko - Turpeinen Puhelin ja puhelinlaitokset Suomessa 1877-1977 , toimittanut Eino Jutikkala (Puhelinlaitosten liitto ry (1977, 496 s.). Piirros kaukoverkosta 1926 (s. 302) ja kaukopuhelinverkosta 1955 (s. 306) valaisevat kaukoverkon tilannetta. Edellisessä linjat Helsingistä pohjoissuuntaan kulkivat Hämeenlinnaan Riihimäen (ja Järvenpään) kautta - mitenkä muuten kuin ratapenkan laitaa seuraten. Hämeenlinnasta ne jatkuivat mm. Tampereelle varmaankin edelleen ainakin osaksi ratapenkan laitaa seuraten, ja koska Parkanon rataa ei vielä ollut, melko suoraan pohjoiseen omaa reittiään.¨ Jälkimmäisessä on paksuin viiva piirretty Tampereelle samankaltaisesti. Eli on mahdollista, että oheisessa vuoden 1950 valokuvassa nämä suurimmalla käytöllä olleet kaukopuhelinlinjat Riihimäen kautta Tampereelle ja edelleen pohjoiseen kulkivat Järvenpään kohdalla vielä yksinomaan ratapenkereen sivua pikin. Esimerkiksi nämä linjat radan vasemmalla puolella. 1955:n suttuisesti piirretyssä kartassa on pienempiä haarautumia, ilmeisesti yksi Järvenpäänkin kohdalla. Kaukopuhelut olivat erikseen tilattavia pitkään ja vielä 1970-luvulla monile liian kallista ylellisyyttä. |
|
| 08.01.2026 22:02 | Hannu Peltola: | Ja vanhaan aikaan yhdellä johtoparilla sai aikaan yhden puhelin- tai lennätinyhteyden, peräti 20 yhtäaikaista kaukopuhelua Helsingistä pohjoiseen! Varmaankin 1950-luvulla oli jo joitain alkeellisia kanavointilaitteita, joilla yhdelle lankaparille sai mahdutettua useampia puheluita. Tämä tosin on niin arkaaista teknologiaa, etten sitä oikein tunne. | |
| 09.01.2026 10:03 | Antti Ojala: | Käsittääkseni suurin ansio puhelinjohtoviidakoiden poistumisesta kuuluu Televan DX200-puhelinkeskukselle. Tavallaan onnekkaasti, puhelinverkon kehittäminen oli jäänyt muun jälleenrakennustyön vuoksi ajastaan jälkeen. Sentraalisantrat yhdistelivät puheluita manuaalisesti viimeisissä keskuksissa vielä 70-luvun lopulle asti. Niinpä puhelinverkko saatettiin digitalisoida yhdellä loikalla. Sinänsä äänen digitoimisessa ja multipleksaamisessa ei ollut enää mitään uutta, ensimmäinen PCM-puhelinlinja otettiin käyttöön jo ennen toista maailmansotaa. DX200 on edelleen jatkuvan kehitystyön alainen laite ja sitä voi sanoa Nokia Networksin taloudelliseksi syömähampaaksi. | |
| 09.01.2026 11:41 | Keijo Loisti: | Jos joku haluaa katsoa liikkuvaa kuvaa vuodelta 1964 valokuvan kohdasta ja nähdä tapahtuneet muutokset, niin se onnistuu, sillä Elonet.finna.fi -sivustolla on Mika Waltarin romaanin perustuva elokuva nimeltä "Jäinen saari" vapaasti katsottavissa. Siinä kohdassa 1:12:45 alkaa lyhyt pätkä, jossa HR12 junaa vetäen tulee Järvenpään suunnasta ja ajaa ohi Lustikullan tasoristeyksen, jossa yllä olevan valokuvan ottaja on aikanaan seissyt. |
|
| 09.01.2026 12:02 | Petri Nummijoki: | Filmillä olevassa junassa varmaankin 4 kpl puuvaunuja sekä 4 SNTL:n vaunua eli P10 matkalla Kouvolasta Helsinkiin. Suomalaiset vaunut ovat tulleet Savon radan postijunassa H772 Pieksämäeltä ja SNTL:n matkustaja- ja postivaunut Moskovasta. Tuohon aikaan saattoi olla vielä Helsingin ja Kouvolan välillä kulussa kahvilavaunu junaparissa H15/P10 eli mahdollisesti yksi suomalaisista vaunuista on lisätty vasta Kouvolassa mutta ainakaan oma vaununtunnistustaitoni ei riitä poimimaan ko. filmiltä vaunutyyppejä. |
|
| 09.01.2026 15:03 | Erkki Nuutio: | Antin kommenttiin viitaten syömähampaat Nokialle tulivat luovilta ja kyvykkäiltä ihmisiltä, eli Televalta (esim. DX200 ja kännyköiden kehitys) ja Salora-Hollmingilta (kännyköiden kehitys). Nokiaa olivat kumisaappaat, renkaat, vessapaperi ja pankki (PYP). Kumisaappaatkin tulivat paljolti Kumiteollisuus Oy:n oston kautta. Muistan Nokian Silk -vessapaperin, joka ei ollut mitään pehmopaperia. Se oli rautakoukkuun ripustettu lehtinippu. Ei tiennyt kumpaa puolta lehdistä sopi käyttää, kun kumpikin puoli oli kehno tarkoitukseensa. |
|
| 09.01.2026 16:06 | Reijo Salminen: | Ja Suomella oli varaa jelpata naapuriakin, lopputuloksena AXE-puhelinkeskus. Göran Hemdal on kotoisin jostain Porvoon lähettyviltä. https://www.yumpu.com/en/document/read/8316033/axe-10-the-history-of-ericsson |
|
| 09.01.2026 16:53 | Antti Ojala: | Erkki-herra on tietenkin oikeassa, organisaatiokaaviot eivät synnytä keksintöjä, vaan luovat ja taitavat ihmiset niiden sisällä. Byrokratiaa tarvitaan ehkä, asioiden viimeistelemiseksi kaupallisesti valmiiseen kuntoon. Sanotaan, että Edison ei ollut kummoinenkaan keksijä, mutta hän osasi ostaa nimiinsä ja kaupallistaa lupaavia muiden keksimiä asioita. | |
| 09.01.2026 20:04 | Anders Järvenpää: | Mekaanisten turvalalaitteiden johdoissa ei suorilla osuuksilla käytetty useista ohuista langoista tehtyjä taipuisia köysiä vaan suhteellisen paksua ja taipumatonta galvanoitua teräslankaa. Jos siipiopastimella oli levyesiopastin, molempia opastimia ohjattiin samalla kammella tai kangella asetinlaitteesta käsin. Jos jollain on tietoa muunlaisesta menettelystä Suomessa, olen asiasta kiinnostunut. Sen tiedän, että brittiläisessä turvalaiteperinteessä esi- ja pääopastinta saatetaan ohjata erillisillä kangilla. Kuva jossa on avojohtolinjat radan molemmilla puolilla on upea. Kaksoispylväslinja kuului Posti- ja lennätinlaitokselle. Kirjassa "Tele Etelä-Suomi 1941-1991" kerrotaan sivulla 66, että Helsingin-Riihimäen radanvartta seurailevalla avojohtolinjalla oli 1950-luvun alkupuolella 27 nelikierrettä, eli neljän langan muodostamaa lankaryhmää. Nelikierteen avulla on mahdollista muodostaa johtomuuntajien avulla kahden kantajohdon avulla lisäksi kolmas, niin sanottu keinojohto. Jokaisessa johdossa (eli puheyhteydessä) on kaksi lankaa. Keinojohdon johtomuuntajan keskipisteestä muodostettiin tarvittaessa vielä neljäs johto, jota yleensä käytettiin lennätinyhteyksiin. Kantoaaltotekniikan avulla on mahdollista muodostaa yhdelle johdolle useampi puheyhteys siten, että fysikaalisen yhteyden vaatiman taajuuskaistan (yleensä 0,3 - 3,4 kHz) yläpuolelle sijoitetaan yksi tai useampi yhteys. Ensimmäiset kantoaaltoyhteydet otettiin Suomessa käyttöön jo 1920-luvulla, mutta kun aletaan käyttää korkeampia taajuuksia (jotta samalle johdolle saataisiin mahtumaan useampi puheyhteys) pitää ylikuulumisen vaimentamiseksi siirtyä niin kutsuttuun suurtaajuusvuorotteluun, jolloin päästään avojohdoilla 150 KHz:iin saakka, mutta siitä ylöspäin mentäessä on siirryttävä koaxiaalikaapeleihin, jollaisia otettiin Suomessa käyttöön 1950-luvulta alkaen. Kuvan avojohdoilla ei näy suurtaajuusvuorottelua, mikä on ymmärrettävää, sillä kuvan ottamisen aikoihin oli jo tehty päätös siirtyä koaxiaalikaapelitekniikkaan, joka otettiin käyttöön vuodesta 1957 alkaen. Ensimmäisenä välinä oli nimenomaan Helsinki-Hämeenlinna. Suurikanavaisimmat kantoaaltosiirtojärjestelmät Suomessa olivat 10800-kanavaisia (60 MHz:n järjestelmä, vuodesta 1976). DX200-keskusjärjestelmän edeltäjä oli nimenomaan kaukokeskuksina käytetty tietokoneohjattu digitaalikeskus DX100, joka oli tuontitavaraa Ranskasta, mutta kunnia Antin mainitsemien puhelinjohtoviidakoiden katoamiseen kuuluu nimenomaan kantoaaltotekniikalle eikä keskustekniikalle. Kanavointilaitteiden avulla monikanavaisten siirtojärjestelmien yksittäiset kanavat (yhteydet) liitettiin puhelinkeskuksiin, jotka pitkälle 1980-luvulle asti olivat huomattavilta osin Posti- ja lennätinlaitoksen (sittemmin Telen) kaukoverkossa sähkömekaanisia L M Ericssonin toimittamia koordinaattivalitsijatekniikan ARM20-kauttakulkukeskuksia. AXE:n kehitys alkoi viimeistään 1970-luvun alussa ja kauan ennen kun DX200:ää oli alettu miettiä. AXE-järjestelmässä näkyy selvästi AKE-järjestelmästä perittyjä rakenteita lähinnä ohjelmiston osalta. Pitänee paikkansa, että AXE:n kehityksestä lähti henkilöitä DX:n kehitykseen, joten siinä siirtyi vahvaa osaamista lännestä itään. AXE ja DX poikkeavat rakenteensa osalta huomattavasti toisistaan. Olen ollut kuluvana vuonna 40 vuotta tekemisissä AXE-keskustekniikan kanssa ja perehtynyt keskimääräistä syvemmin sen rakenteeseen ja taustoihin. DX:ää ei kovatavaramielessä enää ole olemassa sen enempää kuin AXE:kaan joitain yksittäisiä keskuksia lukuun ottamatta. On toki mahdollista, että Nokia edelleen käyttää joitain DX:stä periytyviä ohjelmistokomponentteja nykyisissä järjestelmissään, vaikka pidän sitä kohtuullisen epätodennäköisenä. Puhelinkeskuksiksi miellettäviä verkkoelementtejä ei nykyaikaisessa välitystekniikassa enää ole. |