10.09.2020 Hieno, keskieurooppalaisen vaikutelman antava yksikerrosrunko IC 710:ssa Rovaniemeltä Ouluun syyskuussa 2020. Normaalisti 710 kulki Kuopioon, mutta ilmeisesti koronan takia tuolloin vain Ouluun. Sr2:n kanssa tämä kokoonpano oli erityisesti tyylikkään ja menevän näköinen, kaksikerrosrungot ei oikein hivele ainakaan omaa silmää vaikka onhan se operaattorin kannalta parempi kun yhteen vaunuun saa huomattavasti enemmän porukkaa kyytiin kuin yksikerroksiseen.
| 16.03.2026 20:51 | Rasmus Viirre: | Se on myös matkustajan kannalta huomattavasti parempi. Etenkin sellaisen, joka opiskelee Rovaniemellä, ja käy sitten kotosalla vapailla.. ;) Tai toisin päin. Samaa mieltä kuitenkin, että yksikerroksiset ovat kivemman näköisiä. | |
| 16.03.2026 20:55 | Toni Lassila: | Paremmat penkit ja kulkuominaisuudet näissä oli kuin kaksikerroksisissa, mutta ilmastoinnin puute haittasi kesäkuumalla, etenkään kun ikkunoitakaan ei saanut auki kuten sinisissä vaunuissa. Yksi hyvä puoli yksikerrosvaunuissa sitten oli myös tilavat matkatavarahyllyt ja niiden lisäksi osaston päädyssä oli vielä matkatavarateline. Kaksikerrosvaunujen matkatavarahyllyyn ei kovin isoja laukkuja saa sopimaan etenkään yläkerrassa, mutta on niissä onneksi matkatavaralokeroita. | |
| 16.03.2026 22:18 | Esa J. Rintamäki: | Ja sitten kun suuri taloudellinen viisaus puhkeaa kukkaan ja saneeraa konduktöörit pois näistäkin junista (turhina kuluerinä) työttömyyskortistoon, niin sittenhän se riemuisa onni oikein puhkeaa kukoistukseensa - nimittäin junavarkaille! |