24.09.2026 Neljä henkilöjunaa Karjaalla. Oikealla nelosraiteella seisoo syksyn uutuus: iltapäivän suora juna Helsingistä Hankoon Sm5-kalustolla. Suoria junia on ajettu päivittäin toukokuun alusta asti, ja syksyksi aikatauluja muutettiin työmatkalaisia palveleviksi. Junassa oli itseni lisäksi arviolta 64 matkustajaa Siuntion ja Inkoon välillä. Inkoossa pois jäi 0 matkustajaa. Turun junat kohtaavat tavanomaisesti kakkos- ja kolmosraiteella. Kolmoselle saapuva 963 on lähtenyt Helsingistä 12 minuuttia Sm5:n jälkeen, ja Karjaalla junien saapumisaikojen ero on kolme minuuttia. Kaukana ykkösraiteella puolestaan seisoo Hangosta saapunut Sm4, jonka vuoro lähteä Hankoon koittaa normaalia pidemmän kääntöajan jälkeen vasta reilun tunnin päästä, sillä Sm5 hoitaa vaihtoyhteyden tästä puolituntisolmusta.
| 26.09.2026 09:42 | Veikko Hattunen: | Hyvä tilannekuva! |