13.06.1965 / Kouvola, Kouvola
13.06.1965 Vaihteeksi yksi "oikea" höyrykuva. Hr1 1011 hulailee Kouvolan tallikaarella yhdessä lajitovereidensa kanssa. Lämmöt ovat päällä, mutta sunnuntaiehtoopäivänä voi hieman lepuuttaa renkaita ja kankia. Uudet rynnistykset odottavat pian TK:n tai pikajunan edessä Pieksämäelle, Imatralle, Helsinkiin... Veturi kuului 1960-luvulla Kouvolan kalustoon, mutta siirrettiin loppuajaksi jälleen Pasilaan, mistä se oli tullutkin.
Kommentit
| 08.11.2008 12:21 | Tapio Muurinen: | Tämän Pekan vaiheista lisää esim. http://vaunut.org/kuvasivu.php/13819 ja http://vaunut.org/kuvasivu.php/6682 | |
| 08.11.2008 20:43 | Ari Palin: | Kuva saa mietteliääksi: Tässä eletään vielä leppoisaa höyryaikaa, mutta vain kuusi kuukautta myöhemmin muurattiin sähköistyksen ja kiireen aikakauden peruskivi Tuomarilassa... | |
| 08.11.2008 21:05 | Tauno Hermola: | Niin mites näiden lämmöt päällä 'huilaavien' koneiden hoito oli järjestetty, talleillako oli miehiä sitä varten, että kiersi näitä kattomassa? | |
| 08.11.2008 21:23 | [Tunnus poistettu]: | Oli huoltokuljettajia ja huoltolämmittäjiä. Huoltolämmittäjän tehtävänä oli huolehtia tulenhoidosta pesässä ja veden riittämisestä kattilassa. Eipä vettä liiemmin kulunut mutta hiilet tai puut paloivat hiljalleen "mopassa". Moppa tehtiin yleensä veturin saapuessa tallille, muutama lapiollinen hiiliä kasaan luukun alle pesään. Muuten hiiliä ei enää lisätty ja painekin sai hieman laskea ettei varoventtiilit tallilla alkaisi puhaltaa.Puupolttoisissa vetureissa säästettin mahdollisimman paksuja puita tallille, tuli säilyi niissä pitempään. Kattilan vedensyöttöimurin käyttöön piti olla vähintään lämmittäjän koulutus.Veturien siirtoa tallilla sai suorittaa vain kuljettaja. Paineastialaki vaati paineenalaiselle kattilalle jatkuvan vartioinnin. | |
| 09.11.2008 00:03 | Tapio Muurinen: | Isojen veturien välissä ensi kertaa liikkuessa oli samalla sekä hieman pelottava että juhlava oli. Helposti voi yhtyä sanontaan - "Höyryvetureilla oli sielu", kun ne hiljalleen pihisivät, tussahtelivat ja napsuivat. Tallipäivystäjä kierteli joskus veturien ympärillä. Ymmärsi nuoren lukiopojan kiinnostuksen, koska ei poikaan käskenyt; jonkun sanankin vaihdoimme. - Samalla reissulla olen ylöskirjannut: Tr2 (1 kpl), Pr1 (1), Hr1 (2), Hr12 (1), Dm4 (5), Tr1 (9) ja Hr13 (18). Vr3:t olivat mäessä ja Vr1:ä en edes viitsinyt merkata; että olihan noita. | |
| 09.11.2008 13:33 | Joni Lahti: | Olen edelleenkin vakuuttunut siitä, että höyryvetureilla oli sielu! Pikkupoikina niitä kuunneltiin ja hakeuduttiin mahdollisimman lähelle, vaikka pelotti ihmeellinen ääntely ja kipakat höyryt, mutta viereen piti ängetä. Tuoksuistakin otettiin kaikki irti. Onnistuinpa pääsemään kyytiinkin kaksi kertaa. Ensin hetki Vr1 "Kanan" kopissa ja toisen kerran Tv1:n kyydissä. Se oli pelonsekaista juhlaa! - Mikä noiden tynnyrien tehtävä tässä Pekan vieressä on mahtanut olla? Ei kai ihan noin runsaasti voiteluaineita sentään tarvittu? | |
| 09.11.2008 13:44 | Pirkko Alanen: | Eemeli: Niin sähkö-, dieseli- kuin höyryveturit kokeneena voin todeta, että höyryssä on höyrynhenki! Arille sanoisin, että vauhti saattoi olla lepppoisaa, mutta lämmittäjälle se oli kovaa ja raakaa työtä josta leppoisuus oli kaukana. (Käyttäjä muokannut 09.11.2008 13:49) | |
| 09.11.2008 21:20 | Tapio Muurinen: | Jonin kysymykseen, noiden öljytynnyreiden tarkoituksesta en osaa sanoa. Ympäristö oli kyllä välillä hyvin öljyinen. Joskus välejä peitettiin puhtaalla hiekalla, kunnes maanpinta jälleen sotkeentui. Veturithan vaihtuivat tässä vähän väliä, voisiko kuitenkin olla voiteluöljytynnyreitä? | |
| 09.11.2008 21:38 | Tapio Muurinen: | Pia eemmeli: Kyllä varmasti niin oli, että lämmittäjä-riepu oli välillä kovilla varsinkin talvella. Mätät työvuoron aikana kymmeniä kuutiota halkoja tai tonneittain hiiliä heiluvassa veturissa. Voitelut ja alleryömimiset tarvittaessa. Isot eväät sai olla, että jaksoi. Välillä uupumus niin kova, että jalat alta, ja kuljettaja joutui auttamaan. Ei ihme, että apulämmittäjää kovasti yritettiin saada raskaimmille linjoille. | |
| 09.11.2008 21:56 | [Tunnus poistettu]: | Nuo tynnyrit voi olla seuraavaan tarkoitukseen: kun veturia voideltiin niin laakereiden öljykaukaloiden pohjalla oli usein vettä, varsinkin jos kone oli seissyt sateessa jonkin aikaa. Vesi imaistiin kaukalosta ruuttaan ja roiskaitiin jonnekin, ehkä Kouvolassa noihin tynnyreihin.Tulihan sieltä tietysti vähän öljyäkin mukana. Huomattavasti fiksumpaa jos öljyvesi sotku on ruutattu tynnyriin kuin maahan. Monen tallin maaperästä löytyy vieläkin "öljysoraa" noitten rasvausten muistona. | |
| 09.11.2008 22:08 | Joni Lahti: | Antin antama selvitys tynnöreiden käytöstä tuntuu järkevältä. Ainoa seikka, mitä hiukan ihmettelen on se, että täytössä olisi käytetty vain tuota pientä reikää. Ehkä se ruutta meni siitä kivutta:) Osa on voinut mennä sitten hiekoille. | |
| 10.11.2008 09:53 | Tapio Muurinen: | Antin selitys on täysin looginen. Ennen öljyvedet ruuttailtiin ympäristöön maahan, siltä se näyttikin. Ympäristötietoisuus oli lisääntynyt varikoilla. Kuvassa näkyy puhdas hiekkakerros, jolla vanhat jäljet on peitetty, mutta silti oli öljyroiskeita jonkinverran "vanhaan malliin". |