06.08.2009 Madonnan konsertti Helsingin Jätkäsaaressa aiheutti Länsisataman entiselle ratapihalle sekä koko Hietalahden rannalle melkoisen väentungoksen. Hietalahden lisäksi myös Lauttasaaressa oli yleisöä sen verran, että vastaavaa tuskin hetkeen tullaan näkemään.
| 07.08.2009 09:40 | Joona Kärkkäinen: | radalla käveleminen sakon uhalla kielletty! No eipä tuo rata enään junia tule kantamaan. |
|
| 08.08.2009 12:51 | Valtteri Keski-Säntti: | No eipä tuolla kyllä rataakaan enää ole. Tasoristeyksestä pohjoiseen on jätetty purkamatta kuvassakin näkyvä parin sadan metrin pätkä, mutta muuten radalta on revitty kaikki kiskot pölkkyineen irti. | |
| 09.08.2009 00:13 | Ari Palin: | Jätkäsaaressa saatetaan nähdä paljon väkeä myös to 3.9., kun Hernesaaressa järjestetään ilotulituksen SM-kilpailu. Jätkäsaarihan lienee siihen oiva katselupaikka, ellei satama-alueen valaistus häiritse liikaa. |