26.10.2010 / Kassel-Wilhelmshöhe, Saksa
Timo Salminen

26.10.2010 Rautatieläisten pistelakot eri puolilla Saksaa osuivat sekoittamaan liikennettä juuri kotimatkapäivänäni. Junahenkilökunnallakaan ei välttämättä ollut ajantasaista tietoa siitä, mitkä jatkoyhteydet toimivat ja mitkä eivät. Näin esimerkiksi RE-junassa saavuttaessa Marburgin suunnasta Kassel-Wilhelmshöhen asemalle kuulutettiin, että ICE 772 Hampuriin kello 10.22 lähtee normaalisti; edellisen ICE:n samaan suuntaan piti oleman peruttu. Loppujen lopuksi myöskään 772 ei kulkenut, jolloin ei auttanut muu kuin asettua DB:n palvelupisteen jononjatkoksi ja lähteä kyselemään, miten pääsee yksinkertaisimmin illaksi Kööpenhaminaan. Sinne pääsikin itse asiassa hyvin yksinkertaisesti. Kello 10.35 lähti nimittäin ICE:tä korvaava IC-juna, joka pysyi hyvin sille luvatussa ICE-mittojen mukaisessa aikataulussa ja saapui Hampurin päärautatieasemalle lähes täsmälleen ilmoitettuun aikaan eli 13.03. Koska juna Kööpenhaminaan lähti vasta 13.28, vaihtoaikaa oli edelleen riittävästi. - Tämä kuva on otettu ennen kuin oma (peruttu) junani oli tullut näkyviin aseman tauluun. DB:n palvelupiste on kuvassa vasemmalla ja jatkuva vaikkakaan ei mahdottoman pitkä jono kiemurtelee sinne oikealta. Monen junan rivillä taulussa on poikkeustietoja, joko myöhästymisiä (5 - 100 min) tai ehkä jokin peruutuskin.

Kuvan tiedot
Kuvauspaikka: Kassel-Wilhelmshöhe Valtio: Saksa
Muu tunniste
Rautatieinfra: Asemarakennus
Sekalaiset: Matkustaja
Ulkomaat

Kommentit


Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!
<< Kuvalista >>