07.04.2012 / Highley, Yhdistynyt kuningaskunta
07.04.2012 Museon terassilta kelpasi nimittäin kuvata ohikulkevaa liikennettä Severn-joen mutkitellessa taustalla. Tässä British Railwaysin Swindonissa 1958 rakentama luokan 42 ("Warship" eli "Sotalaiva") D821 matkalla pohjoiseen.
Kommentit
| 29.04.2026 15:52 | Juha Kutvonen: | Tämä sotalaiva on nimeltään "Greyhound". Sen ura BR:lla kesti vain 12 vuotta (1960-72). Veturi on nykyään sinisessä värityksessä: https://www.svrwiki.com/BR_Class_42_D821_Greyhound Yhdennäköisyys saksalaisen V200-sarjan kanssa ei ole sattumaa. |
|
| 06.05.2026 22:48 | Kimmo T. Lumirae: | Länsi-Saksan rautateiden lippulaiva vuoden 1953 jälkeen oli ilman muuta V 200, 2 x 1100 hv hydraulisella voimansiirrolla. Saksalaiset käyttivät V 12 -nelitahtidieseleitään liki kaikissa dieselvetureissa ja moottorivaunuissa ja V 200:n pellin alta saattoi löytyä MAN:in, Maybachin tai Mersun V 12, ja vaihteistona Mekydro tai Voith. Huomattakoon, että Maybach V 12 oli Hr 11:n Maybachin kanssa saman moottoriperheen jäsen. Briteillä oli kova into dieselöidä heti sodan jälkeen ja sikäläinen kotimainen teollisuus kävi tarmokkaasti toimeen, käyttäen mm. English Electricin ja Sulzerin päämoottoreita ja sähköistä voimansiirtoa, mutta kun nämä 2000 hv ja yli, -teholuokan veturit olivat hyvin painavia, BR keksi hankkia länsisaksalaista veturitekniikkaa. Suora osto olisi ollut varmasti se järkevin peliliike, mutta britit katsoivat, että kun ihan vasta äsken noiden kanssa sodittiin, niin eihän niiltä voida nyt vetureita ostaa. Poliittinen kompromissi oli ostaa lisenssi V 200:aan, kahdella eri moottorivaihtoehdolla. Lisenssivalmistuksessa briteissä tuli ongelmia, kun millimetrimitoitus oli muunnettava tuumiksi ja kun siinä jouduttiin käyttämään mittojen pyöristyksiä, eivät halutut välykset aina oikein toteutuneet. Mutta kaksi sarjaa V 200 -vetureita, brittien kuormaulottumaan ja tyhjiöjarrujärjestelmiin yms. sovitettuna rakennettiin ja sarjojen otsikko oli "Warship"; class 42:ssa oli Maybachin koneet ja Mekydron vaihteistot ja class 43:ssa oli MAN:in koneet ja Voithin vaihteistot. Saksalaiset olivat havainneet MAN:it huonommin raskaaseen ajoon soveltuviksi mäntien öljyjäähdytyksen puuttuessa, ja brititkin kompastelivat saman ongelman kanssa, mutta lopullista ratkaisua tähän ei löytynyt; Länsi-Saksassa asia ratkaistiin sillä, että suosittiin Maybachia ja Mersuja ja jätettiin MAN:it marginaaliin. Eräs Warshipin ehdoton etu brittivetureihin oli paino: Warship painoi vain 80 tonnia, kun 2300-hevosvoimainen "Peak" class 44 samoilta ajoilta painoi 135 tonnia, eli peräti 55 tonnia enemmän: se on melkein kaksi pikajunavaunua enemmän ts. jos Peak veti tietyllä aikataululla 10 vaunua, aavistuksen pienitehoisempi Warship veti 12; toki vetureiden nettotehoissa eri nopeuksilla oli eroja, vaikka nimellisteholtaan nämä olivat keskenään suunnilleen vastaavia. |
|
| 06.05.2026 22:58 | Esa J. Rintamäki: | Niinpä, herra Kimmo T. Hyvin tehty selostus! 1960-luvun puolenvälin kieppeillä M.A.N, Maybach ja Mercedes-Benz yhdistyivät ja tuloksena on Motoren und Turbinen - Union -yhtiö (MTU). Se on nykyisin Rolls - Roycen siipien suojissa. |
|
| 07.05.2026 12:47 | John Lindroth: | Kimmolta hyvä yhteenveto! | |
| 07.05.2026 14:41 | Juha Kutvonen: | Näin on. Sen verran vielä tarkennusta, että dieselhydraulisten vetureiden tilaajana oli ainoastaan British Railwaysin Western Region, eli entinen Great Western Railway, joka oli vuoden 1948 kansallistamisessa sulautettu BR:iin. Siinä missä British Transport Comission (Britannian Rautatiehallitus) otti dieselöinnissä esikuvakseen USA:n sähköisen voimansiirron ratkaisut, katsoi WR itään ja päätti hoitaa dieselöinnin saksalaisen hydraulisen voimansiirron avulla. Tämä ratkaisu tuli lopulta kalliiksi, kun British Rail laittoi omavaltaisen osastonsa kuriin v. 1967 päättämällä standardoida vetokalustonsa siten, että dieselhydrauliset sarjat saivat "epästandardeina" hylkytuomion. Viimeisinä hylättiin D1000/Cl 52 "Westernit" (DB V 300) vuoteeen 1977 mennessä. Viimeiset Warshipit hylättiin jo 1973. Näiden lisäksi lyhyen uran tekivät sarjat 14 (Teddy Bear), 22 (Baby Warship), 35 (Hymek) ja 41 (C-C Warship). | |
| 09.05.2026 02:10 | Kimmo T. Lumirae: | Kiitokset, herrat Esa ja John. Ja kiitos Juhalle täydentävistä kommenteista. Kuten Juhan kirjoituksesta ilmenee, BR oli kovasti tykästynyt saksalaistekniikkaan, ja hankki vielä yksimoottoriseen länsisaksalaiseen V 160-tyyppiin perustuvan class 35 Hymekin, jossa oli nimensä mukaisesti hydraulismekaaninen Mekydron vaihteisto ja Maybachin V 16 -moottori 1700 hv teholla. Näin hydraulinen voimansiirto tuli kokeiltua perusteellisesti useiden eri veturityyppien voimin. Ja sitten BR hankki class 52 Westernin. Tähän Krauss-Maffeilla ja kumppaneilla oli palikkalaatikossaan tarjota kolmiakseliset telit, joita käytettiin parissa muussakin veturityypissä, ja tämä "Warship 2.0" syntyi käyttämällä ahtoilman välijäähdytyksellä varustettuja Maybachin V 12-koneita Voithin vaihteistoilla ja kolmiakselisia telejä ja rakenne mietittiin uusiksi siltäkin osin, että koneisto tavallaan käännettiin ympäri, ja moottorit olivat konehuoneessa lähellä toisiaan, päinvastoin kuin Warshipeissä. 2 x 1350 hv koneilla Westernit tulivat kuitenkin painamaan jo 110 tonnia ja osa tästä Warshipien keveysedusta näin menetettiin. Samoin Westerniin oli valittu hiukan epäonniset välityssuhteet ja veturi ei ollut erityisesti kolmosvaihteella odotetun väkevä vetäjä. Mutta veturiharrastajan kannalta Western oli hieno veturi; siinä missä Warship oli selvästi englanniksi käännetty V 200 niin Western oli selvemmin briteissä suunniteltu. Warshipeistä muuten kerrottiin tarinaa, jonka mukaan tuo saksalaisperäinen koneisto kun oli mitoitettu 140 km/h huippunopeuden mukaan, niin Warshipien ajoalueella oli rata tai ratoja, joissa ei radan suurinta sallittua nopeutta ollut määrätty ehdottoman tarkasti tai määräykselle ei ollut tarvetta, kun kuitenkaan mikään veturi ei kuitenkaan ylittäisi esim. 150 km/h nopeutta, mutta kun sopivissa olosuhteissa Warshipia osaavissa käsissä oikein piiskattiin, kerrotaan teepöydässä valitetun saksalaistekniikan puutteeksi sitä, että veturin kulkuominaisuudet alkavat olla huonot nopeuden ylittäessä 170 km/h....liekö veturitallihuhu vai toteutunutta totta, mutta tosihan on, että briteissä on mielellään ajettu pikajunilla kovaa. Ehkä Warship oli veturi, millä ajettiin sitten yllättävänkin kovaa. Tarinaa jossain mielessä tukee se, että Hr 11:ää pidettiin erittäin kovana kulkijana, "kyllähän se 160 kulki", vaikka nimellisesti Mekydron nelosvaihteella suurin nopeus oli paperilla 144 km/h. Ehkä jostain syystä Mekydron rakenne suosi suuria nopeuksia ja ehkä nämä nopeimmat Warshipit olivat juuri class 42:ia, joissa oli Mekydron vaihteistot. |
|
| 09.05.2026 07:23 | Esa J. Rintamäki: | Mekydrossa vielä vekkulina periaatteena välityssuhteiden rakenne sakarakytkinperiaatteella! Tosin sakaroiden muotoilu oli sellainen että kytkeminen ja irroittaminen vauhdissa oli mahdollista. Tavanomaisina neliskanttisina kytkimet olisivat muuten murentuneet kuin Oululaisen hapankorput alta aikayksikön. Elikkä - meidän Hr11:ssä ja Porkkanoissa voimansiirtolinja oli tyyliin: moottori - momentinmuunnin (luojalle kiitos Herr Doktor Föttingeristä!) - mekaaninen vaihteisto. Periaate on sama kuin autojen automaattivaihteistoissa [mm. General Motorsin Hydramatic - tuoteperheessä (TH 350, TH 700 ym.)] Autopuolella ensiesittely oli vuonna 1940 Oldsmobilella, kaksivaihteisena plus peruutusvaihde. Tosin autokäytössä suosittiin ja yhä suositaan planeettapyörästövaihdelaatikoita [kuten esim. Borg - Warnerin malleissa (esim. Saab 99 vuodesta 1970 tai 1971 alkaen)]. |
|
| 09.05.2026 17:00 | Eljas Pölhö: | Western Region dieselhydraulisten moottorit, vaihteistot sekä teho bhp @ kierr.min olivat seuraavat (1 UIC metric hp = 0.983 British hp): D600-D604 = MAN L12V18/21A, Voith L306r, 2x1000 @ 1445 D6300-D6305 = MAN L12V18/21A, Voith L306r, 1000 @ 1445 D6306-D6357 = MAN L12V18/21B, Voith LT306r, 1100 @ 1530 D800-D802 = Maybach MD650, Mekydro K104U, 2x1035 @ 1400 D803-D829 = Maybach MD650, Mekydro K104U, 2x1135 @ 1530 D830 = Paxman 12YJX, Mekydro K104U, 2x1135 @ 1530 D831-D832 = Maybach MD650, Mekydro K104U, 2x1135 @ 1530 D833-D865 = MAN L12V18/21B, Voith LT306r, 2x1100 @ 1530 D866-D870 = Maybach MD650, Mekydro K104U, 2x1135 @ 1530 D1000-D1073 = Maybach MD655, Voith L630rU, 2x1380 @ 1500 D7000-D7100 = Maybach MD870, Mekydro K184/K184U, 1740 @ 1500 D6300-sarjan suunnittelunopeus (design speed) oli 75 mph (121 km/h), muilla 90 mph (144 km/h), mutta englantilaiseen tapaan nämä nopeudet ylitettiin reilusti normaalissakin liikenteessä. D833-865 ohjeena oli, ettei 7. pykälää saanut pitää päällä pitkiä aikoja. D7000-sarjalla (”Hymek”) oli luotettavuusongelmia, ja monien tehoksi rajattiin 1350 bhp. Lisenssillä valmistetut MD655 ja MD870 kestivät huonommin kuin alkuperäistehtaan moottorit. BR julkaisi huhtikuussa tietoja useiden sarjojen ajokilometreistä. Niiden mukaan D800-833+D866-870 olivat ajaneet keskimäärin 95100 mailia (153000 km) vuodessa valmistumisestaan ja D833-865 n. 80’000 mailia (129000 km) vuodessa. |