??.02.1963 / Hamina, Summa
??.02.1963 Kuvia 50 vuoden takaa: Uutukainen Hkk 111159 (valm. Pasilan konepajalla 1.1963) on tuonut ensimmäisinä kuorminaan sellulastin Kaukopäästä Summan paperitehtaalle.
Kommentit
| 02.02.2014 00:54 | Jorma Toivonen: | Paaleja ei ole mitenkään sidottu? | |
| 02.02.2014 02:22 | Esa Lehtinen: | Summan paperitehdas oli sanomalehtipaperitehdas. 1960-luvulla sanomalehtipaperi koostui puuhiokkeesta ja pienestä määrästä kemiallista pitkäkuitusellua (männystä ja kuusesta) antamaan paperille tarpeellisen lujuuden. Summan paperin hioke tehtiin Summassa. Kemiallinen ptkäkuituinen sulfaattisellu oli tuotava muualta, esimerkiksi silloisen Enso-Gutzeitin Kaukopään tehtailta jossa taasen ei koskaan ole ollut puuhiokkeen valmistusta. Joten jos kuvan paalit ovat Kaukopäästä ja niiden määränpää on ollut Summan paperitehdas, kuvan paalit ovat kemiallista pitkäkuituista havupuusellua. Paalit on sidottu kolmella sidelangalla kuten kuvasta hyvin käy ilmi. Paalien kuidut on "ylösotettu" Kamyr-koneella, jossa puristimien avulla kuitumassan kuiva-ainepitoisuus saatiin nostettua tasolla 50%. Tämän jälkeen massaraina leikattiin arkeiksi ja paalattiin. Massaa ei kuivattu eikä paaleja pakattu koska Kamyr-koneen paalit oli tarkoitettu oman tehtaan sisäiseen käyttöön tai käytettäväksi kohtuullisen kuljetusmatkan takana jolloin veden kuljettamisesta ei aiheutunut sietämätöntä kustannusta. Kuljetus Kaukopäästä Summaan kuulostaa kohtulliselta matkalta tässä mielessä 1960-luvulla. Summaten: Kuvassa on havupuusellupaaleja 50% kuiva-ainepitoisuudessa menossa Kaukopäästä Summaan lujittamaan sanomalehtipaperia. |
|
| 02.02.2014 09:56 | Tapio Nikula: | Vaunuissa pinkattua sellua:) | |
| 02.02.2014 10:52 | Jouni Hytönen: | Äänekoskelta tuotiin Kankaan paperitehtaalle Jyväskylään sellupaaleja Sim-vaunuissa ainakin vielä 90-luvun lopulla, ehkä myös viime vuosikymmenellä. Muistan tuolloin puhutun, että paalien kosteus aiheutti talvisaikaan jonkinmoisia jäätymisongelmia vaunuille. | |
| 02.02.2014 13:14 | Ilkka Hovi: | Hyvä kuva uudesta Hkk:sta. Vasemmalla oleva Hk vaunu on ilman sivulaitoja. Johtuuko lastin purkaustavasta, ja millälailla purkaus tapahtui ? | |
| 02.02.2014 13:44 | Tapio Muurinen: | Kiitokset Esalle lisäinfosta. Summassa oli oma hiomo ja noihin aikoihin 16 Voith´n hiomakonetta. Ilmeisesti selluakin tarvittiin lisänä, joten jos lähettäjä oli Kaukopää, kuten usein oli, kyseessä on selluloosa. Satamassa "ukot" puhuivat hiokkeesta, joka oli jokseenkin saman näköistä, joko valkoista tai valkaisematonta, ja kosteaa. - Tehtaalla vaunut työnnettiin melko jyrkkää nousua pulpperin raiteelle, josta paalit purettiin trukilla, rautalangat poikki ja talteen, ja sama trukki työsi hajonneet paalit ahnaaseen pulpperin kitaan. Siellä selluloosa jauhautui velliksi ja edelleen paperin raaka-aineeksi. Myöhemmin 1960/-70 -luvulla (?) tällainen rahti muilta tehtailta loppui, tai sitten se muuttui jotenkin "näkymättömäksi". 1964 valmistui uusi iso kuorimo ja 1970-luvun puolivälissä alettiin puhua kuumahierteestä Peittämättömät sellukuormat olivat "Risto"-veturien noki- ja tuhkapilkkujen täplittämiä. Kuivat sellupaalit olivat tavallisesti kääritty suojakääreeseen, ja vahvemmin sidottuja. Tiukat paalit olivat syvemmällä vaunukuormassa lämpimiä talvipakkasellakin, kun niitä satamassa purettiin. Niiden päällä oli mukava istahtaa ja hieman lämmitellä, jos aika salli. - Kuvassa vastaava kuorma http://vaunut.org/kuva/75015 |
|
| 03.02.2014 17:40 | Martin Hillebard: | 1960 -luvun alun tienoilla oli vielä "edellisen vaunusukupolven" Hdk Valtionrautateitten yleisin yleis-avotavaravaunu. Näiden taarapaino oli keskimäärin 8.5 tonnia ja kuorma (kantavuus) 17.0 tonnia. Hkk:lla vastaavat luvut olivat taara 12.2, ja kuorma 27.5 tonnia eli siis kantavuus edeltäjään verrattuna luokkaa 60 % suurempi. Tilastossa 1. tammikuuta 1967, Hdk:ita oli edelleen liikenteessä 4 604 yksikköä. Hkk vaunujen lukumäärä oli ehtinyt nousta tasolle 2 238 yksikköä. Kuusikymmentäluvulla -uusia avovaunuja oli viellä litt. Hk; taara n 10.6 ... 11.3 tonnia ja kuorma 19 t. Lukumäärä samana tilastovuonna 1.1. 4 996 eli olivat ohittaneet Hdk lukumäärän. Eipä niistä tarkkoja havaintoja tullut tehdyksi; tässä hieman toisten laatimaa jos se ketäkin kiinnostaa. |
|
| 04.02.2014 23:16 | Tapio Muurinen: | Martin, totta kai tuollaiset yksikkötiedot kiinnostavat "historian harrastajaa". Tuo 1960-luku oli voimakasta muutosten aikaa. Uutta kalustoa tuli lähes päivittäin, ja vanhaa poistui. Oikeastaan mistään ei saanut tietoja kuin itse havainnoimalla. Mutta se olikin mielenkiintoista. Kaikki mainitut vaunutyypit ja monet muut tulivat tutuiksi niiden parissa temutessa lautatarhalla ja satamassa. Joskus koulupoikana puolisalaa piti käydä "Kulmiksen" (Kulmakirjakauppa) kirjahyllystä selaamassa uutta hienoa kuvateosta "Valtionrautatiet 1862 - 1962". Voi kun tällaisen joskus saisi. - No sainhan sen joskus vuosikymmeniä myöhemmin, kun Rautatiemuseon myymälästä ostin. | |
| 04.02.2014 23:46 | Eljas Pölhö: | Haminassa asuminen oli selvästi erilaista kuin Nurmijärvellä (tai sen yhdessä nurkassa) asuminen tietojen saannin kannalta. Minä hain kirjastosta, Tapio teki havaintoja käytännössä. Äitini sai puhuttua minulle luvan käydä VR:n kirjastossa joskus 1960, jolloin olin 11 vuotias. Joka lomapäivänä koulusta (silloin oli suunnilleen yksi vapaa maanantai joka kuukausi) lähdin klo 6.50 kotoa, ehdin klo 7.10 bussiin ja sillä junaan H 210 Hyvinkäältä klo 7.35. Odotin 10 minuuttia Helsingin asemalla ja sitten VR:n kirjastoon lukemaan lehtiä ja kirjoja. Kun kirjasto meni kiinni, niin klo 16 paikulla Hyvinkäälle ja 17+risat bussilla kohti Noppoa ja kotiin tulin klo 18 jälkeen. Pitempi päivä kuin koulussa ja muistivihkossa varmaan kymmenkertainen määrä täytettyjä sivuja. Silloin aloin käydä koulussa 7 kilometrin päässä yksin bussilla jo 7 vuotiaana, joten pidemmätkään matkat eivät olleet järkyttäviä itselleni tai vanhemmilleni. Aika muuttuu. Siitä lähtien, niin kauan kuin Suomessa asuin, oli VR:n kirjasto minulle yksi maailman tärkeimmistä paikoista. Kirjastonhoitaja insinööri Hilkka Väyrynen opetti minulle paljon, enemmän kuin kukaan muu, miten tietoja etsitään sekä kirjallisuudesta että VR:n sisältä. EDIT. ajatusvirhe. Hesaan junalla H 210. H 209 oli se, jota katselin Hyvinkään asemalla odottaessani junaa kotiin koulun jälkeen. |
|
| 05.02.2014 21:01 | Tapio Muurinen: | Haminassa asumisessa oli puolensa. Paikka oli sopivan vilkas, mutta ei liian iso; varsinkin sataman puoli (Hillo), jossa asuin. Niin koulumatkat, sunnuntaiset lehdenjakokierrokset, kesätyöt lautatarhalla ja satamassa kuin vapaa-aika rientoineen lomittuivat sopivasti mielenkiintoiseen ympäristöön ja päivittäiseen seuraamiseen sellaiselle, ken tähän tautiin oli saanut tartunnan. Sanoisinko, se oli sellaista käytännön läheistä. Varsinkin Summan ratapiha ja Poitsila olivat mielipaikkojani, joissa ei ollut "häiritseviä tekijöitä". Opiskelukaverini, kollegani ja, Eljas, sinun luokkatoverisi Veikko, "Vexi", kertoi sinun laajasta tietämyksestäsi. Pidit jo koulussa sellaisia rautatieaiheisia esitelmiä, että opettajatkin ihmettelivät. Oma tietämykseni perustui lähinnä omiin havaintoihini ja käytännön kokemuksiin. Joskus sopivissa ainekirjoitusaiheissa saatoin näitä kokemuksia hyödyntää - tuntui, että opettaja niistä tykkäsi ja sain hieman plussaa. Piirustustunnilla rautatieläisten lapsetkin antoivat kehuja aikaansaannoksistani. |
|
| 05.02.2014 23:55 | Heikki Kannosto: | Arvatkaa onko jälkeenpäin harmittanut kun alakouluiässä en oivaltanut että Turisteja ja Fleischmannin ja Märklinin luetteloita on käsiteltävä hellästi eikä annettava hajota ja kadota. Enkä teini-iässä oikein vielä osannut ottaa valokuvia systemaattisesti ja harkiten enkä tietenkään merkitä kaikkea kiinnostavaa muistiin. Viinijärvellä näki vielä 1970-luvun alussa joitakin Ristoja tavarajunan edessä enkä tietystikään hoksannut pyytää kameran omistavaa sukulaista ottamaan pari kuvaa. Oltiin kai oppikoulun kolmannella kun kuvaamataidon tunnilla piti harjoitella perspektiiviä itse valituilla aiheilla. Junani ja hassunkuriset taloni olivat yksityiskohtaisia ja perspektiivi oli kohdallaan just eikä melkein kun sen olin kerran oppinut. |