11.07.2014 / Helsinki asema
11.07.2014 Muina viikonpäivinä Kajaaniin asti tuppautuva S 79 jää lauantaisin Kuopioon. Tällä kertaa lauantai-illan "Lentävä kalakukko" jäi jo lähdössä parikymmentä minuuttia ajastaan Ilmalan varikolla vastaan tulleiden teknisten murheiden johdosta. Kuvassa luotijuna lipuu pienen odottelun jälkeen lähtöraiteelleen, ja S 79:n linjakuljettaja kävelee junaa vastaan. Matkalla myöhästymistä saatiin hiljalleen sulateltua siten, että Kuopioon juna ehti lopulta neljä minuuttia aikataulustaan edellä. Vauhdikkuudestaan huolimatta matka oli mukava.
Kommentit
| 17.07.2014 08:46 | Mikko Nyman: | Jos Haukivuoren pysähdys olisi ollut historiaa jo nyt, yhdessä muiden toimenpiteiden kanssa matka-aikasäästö olisi voinut olla jopa puoli tuntia. Perhanan Haukivuori, kun myöhästytät ohitsesi 120 km/h kiitäviä luotijunia. Ai niin, mutta eihän S79 pysähdy Haukivuorella, mutta ei se mitään. Haukivuori on kuitenkin pysähdyspaikka, joka vaikuttaa koko muun Suomen junaliikenteeseen yhdessä muiden tekijöiden kanssa. |
|
| 18.07.2014 00:32 | Ari-Pekka Lanne: | Jaa – enpä pannut merkille, että Haukivuori olisi olemassaolollaan generoinut sen suurempaa hidastusta matkalle. Eikä minulla sen puoleen ollut turhantärkeää kiirettäkään – kunhan nyt laiskuuttani hiukkasen elättelin toiveita ehtimisestä Kuopion torilta klo 23:30 Savolanniemen suuntaan starttaavaan Kuopion Liikenteen linjan 20 paikallisautoon. Muuten olisin kai joutunut kävelemään sen kuusi kilometriä Rauhalahden leirintäalueelle vuorovälin ollessa siihen aikaan tunti. Vaan mikäpä siinä olisi täysikuun loisteessa ollut kävellessä. Luotijunamatkan huomattavin epäjatkuvuuskohta kohdistui Korian seisakkeelle, missä veturinkuljettaja joutui antamaan äänimerkkejä ja tekemään kipakan äkkihidastuksen rata-alueella temppuilevan nuorisohenkilöjoukkion vuoksi. Hyvä kun ei tullut pyöristä kulmikkaita. Hetken kylmäsi sydäntä, että jäiköhän joku alle, mutta mieli tasaantui, kun juna jatkoi edelleen pysähtymättä kulkuaan sillan yli Kouvolan asemalle. Istumapaikkani takana matkusti Linnanmäen-reissulta maakuntaan palaileva äiti pienen tyttärensä ja poikansa kanssa. Taisivat muksut pari kertaa koittaa rynkyttää istuintanikin, vaikka äiti yritti ohjeistaa, ettei saa häiritä muita matkustajia. Elohopean kaltaisesti ja kikatellen lapset juoksentelivat Pendolino-junaa päästä päähän ja nahistelivat toistensa kurkussa piittaamatta äitinsä uhkauksista viikon, jopa kahden pelikiellon asettamisesta. Mutta eipä tuo haitannut minua. Hyvähän se on, että juniin riittää matkustajia – ihmisiä ja elämää, jotka tuovat myös sitä "pätäkkää", jolla liikennöitsijä voi sitten vaikka maksella palvelun aiheuttamat kustannukset. Oikeastaan matka edistyi niin seesteisissä tunnelmissa, etten siinä kesäisen Suomen nättien maisemien viuhuessa lentokonemaisen ikkunan takana malttanut enää Kouvolan jälkeen olla poikkeamatta ravintolavaunun puolella tuhlaamassa markkoja makoisaan kahvikupposeen. Kuitenkin kaikkein mieluisin näkymä osui silmiin Kalvitsassa, jossa näkyi nököttävän viimeisen päälle restauroitu vanha rautatieasemarakennus – muuten ränsistyvän, rapistuvan ja pusikoituvan rautatiemiljöön joukossa. Matkan ollessa jo voiton puolella aurinko laskeutui puiden latvojen taakse. Olisihan se matka saanut kestää vaikka vähän pidempäänkin. |