02.08.2014 Minulla oli kahtena 90-luvun alun ikimuistoisista kesistä mahdollisuus viettää kumpanakin viikko Juojärven rautatieasemalla. Paljonhan on paikka ehtinyt muuttua reilussa kahdessakymmenessä vuodessa, mutta kyllä sen juuri ja juuri vielä samaksi tunnistaa. Ohiajavat junat sen sijaan ovat muuttuneet oikeastaan ällistyttävänkin vähän. Henkilöjunissa on nykyään tyypillisesti Dv12 perässään kolme sinistä pikajunanvaunua, aivan kuten silloinkin. Taitaapa vielä iltaisin kulkea Niiralan kautta tuotua venäläistä koivua kuljettava tavarajuna kahdella Dv12:lla, vaikka muuten liikenne onkin harventunut. Eikä vetureissa toki näe enää koneapulaista kuljettajan kaverina. On kuitenkin sanottava, että kun reilun kahdenkymmenen vuoden mentyä palaa uudelleen – vaikka vain hetkeksi – paikkaan, johon liittyy pelkästään lämpöisiä lapsuusmuistoja, on olo hieman epätodellinen. Sääkin sama kuin silloin. Dv12 2644 + Ein 23213 + EFiti 23653 + Ep 5010 2169 254.
| 06.11.2026 17:17 | Jari Lehtonen: | Juu, aivan niin, on aina jännät tunnelmat kehissä, kun käy jossakin paikassa, johon liittyy esim. lapsuudenmuistoja. Voi tuntua siltä, että aika on ikään kuin pysähtynyt. Myös niinkin sanotaan, että aika ei kulje, ei, aika ei kulje, vaan aika täyttyy. Juojärven seisakkeeseen liittyy myös minulla muistoja, tosin aika lailla itse matkustamiseen, mutta myös hieman muutakin. Voisin tähän kirjoittaa jokusen rivin, sillä se matka on jäänyt hyvin mukavana muistojen helminauhaan, tuttua sanontaa lainaten. Matka oli vuoden 1983 aivan sydäntalvella, varmaakin tammikuussa. Lähdin junalla Kouvolasta ja oli vaihto Pieksämäellä lättäriin, joka meni Joensuun suuntaan. Jäin siis junasta ja myös nousinkin, sitten paluumatkalla, junaan Juojärven seisakkeella. Olin Kouvolasta soittanut Juojärven postiin, että mistähän saisin taksin Juojärven seisakkeelle. Kävikin niin hyvin, että sen seudun taksimies olikin juuri silloin käymässä siinä postissa, ja niinpä se postityttö antoikin luurin sille taksille! Siihen aikaan ei Juojärvellä enää ollut varsinaista asemaa, mutta oli kylläkin vielä siis seisake. Ja lättärit kulkivat, ne entiset ja mukavan nostalgiset siniset lättärit, joita paljon Suomessa liikkui. Niissä saattoi olla ihan käsivalintainen vaihteisto, kuten autoissa, ehkä niin. Lättäri tuli ehkä siinä seiskan tai kasin aikana illalla Juojärvelle. Seisakkeella oli aika himmeä tolppavalo, mutta se pitkän linjan ammattitaksimies olikin ajanut autonsa aivan laiturille asti! Ja valot olivat autossa päällä ja auton kajuutta oli lämmin kuin linnun pesä! Ei siis muuta, kun jannu kajuuttaan ja auto nokka kohti määränpäätä. Tuolta matkalta muistan myös tämän: Kun oli tarkoitus nousta Juojärvellä junaan, paluumatkan Kouvolaan alkaessa, niin silloin oli aika mahtavat ja virkiän raikkaat pakkaset. Mutta silloin olin vielä suht-koht nuori veikko ja niinpä mie kävelin Juojärvelle noin 15 km: n matkan. Paluumatkalla olin tullut Juojärven seisakkeelle melko paljon ennen junan saapumista Joensuun suunnasta. Alkoi siinä vähän tulla kylmäkin...mutta sitten huomasin, että seisakkeen rakennuksessa oli verhoja ikkunassa ja varmaan muutama kukkakin. Siispä menin ja koputin asunnon ulko-oveen. Sieltä tuli hopeahapsinen mummeli avaamaan ovea. Kysyin hältä, että voisinko tulla sisälle, kun junan tuloon on vielä melko lailla aikaa ja tuppaa tässä ihan "nokka" jäätymään. Mummeli näki, että kylmissäänhän se etelän poika-raasu on, ja niinpä hän heti minut, sinisen vilukissan, kutsui sisälle lämpimään tupaan! Miten mukavaa olikaan tuvan aito lämpö! Taisi hellassakin palaa kunnon puuta, jos en aivan väärin muista. Siellä lämpimässä asunnossa sitten haasteltiin mummelin kanssaan ja jotakin hän tarjosikin pitkämatkalaiselle, joka oli hyvin kaukana kotoa. Kun junan tulon aika sitten lähestyi, niin kiitin mummelia lämpimästä tuvasta ja haasteluista ja kaikesta. Ja toivotin hälle vointia ja hyvää elämässään. Sitten nousin lättäriin, jolla kohti Pieksämäkeä, ja sieltä edelleen etelän suuntaan, Kymenlaaksoon. Hyvin mukavia muistoja liittyy siis tuohon hiljaiseen rataan ja sen seutuun. -Ai niin, vielä yksi lisäys: Siinä paluumatkan lättärijunassa oli toinen mummeli, joka luvallisesti myi matkustajille pullaa ja karjalanpiirakoita yms. JA HUH-HEIJAA, kyllä mahtavasti maittoivatkin nuo aidot paakkelssit matkalaisille. Ja minulle toki myös! Aivan varmasti niin! Vielä yksi juttu: En tiennyt, kun vasta vuosien päästä, että olin tuolla matkalla käynyt myös Pohjois-Karjalassa, sillä jossakin vaiheessa tuli eteen tieto siitä, että Juojärven seisake kuuluukin Liperin kuntaan. Terveisin: Jari Lehtonen, Kouvola. |