Peipohja, Kokemäki (uusi)
Peipohjaan oli hyvä lähteä ajoissa koska tiedossa oli lyhyeksi valoisaksi ajaksi paljon tapahtumia. Luminen keli näkyy kummassakin junassa klo...
Peipohja, Kokemäki (uusi)
Jo kaukaa näkyy pitkän suoran päässä pimeässä talvipäivässä Hurun kirkas ylälamppu ja H464 saapuu raiteelle 1 klo 11.33 ja muutamat matkustajat...
Peipohja, Kokemäki (uusi)
P141 on jakaantunut nopeasti kahdeksi kellon ollessa 11.44 ja perimmäinen osa muuttunut H551:ksi valmiina lähtöön Raumalle. Junansuorittaja jo...
Peipohja, Kokemäki (uusi)
Lopulta H551 pääsee lähtemään klo 11.48 vain 8 minuuttia myöhässä. Lättä jää odottelemaan vielä vuoroaan n. kolmeksi tunniksi ja lähti klo 14.55...
Helsinki
Viimeinen höyryvetoinen vakiovuoron henkilöjuna lähti Helsingistä kohti Riihimäkeä uudenvuodenaattona 1970. Veturina oli Riihimäen varikon Risto...
Salla, Kelloselkä
Retken viimeinen kuvauspysähdys suoritettiin Kelloselän asemalla. Vielä riitti virtaa hakea vaihtoehtoisia kuvakulmia. Tästä eteenpäin retki...
Salla, Kelloselkä
Retkijuna Kelloselän puskimella. Edemmäksi ei pääse, vaikka kuinka tekisi mieli. Laajempaa näkemystä...
Salla, Salmivaara
Salmivaarassakin oli pysähdys. Retki alkaa lähestyä puolimatkan krouviaan, Hotelli Sallaa. Kuvia täältäkin...
Kemijärvi, Joutsijärvi
Joutsijärven pysähdys alkaa olla ohi. Aika nousta retkijunaan ja jatkaa kohti Kursua. Mutta pakko on vielä yksi kuva napata... Muut kuvat...
Kemijärvi, Isokylä
Kemijärvellä vietetyn ruokatauon jälkeen matka suuntasi kohti Kelloselkää. Isokylässä tehdyn pysähdyksen aikana oli mahdollisuus tutustua myös...
Kemijärvi, Hanhikoski
Muurahaisnäkökulmaa Hanhikosken linjavaihteella säilössä olevien kiskojen päältä. Ruokatauko Kemijärvellä lähestyy... Tavanomaisista kuvakulmista...
Rovaniemi, Misi
Retkijuna kahvitauon mittaisella pysähdyksellä Misin asemalla. Laituripituus vähintäänkin riittävä... Vaihtoehtoiset kuvat...
Rovaniemi, välillä Kulus–Vika
Joskus on napapiiri ollut paremmassakin kunnossa. Retken kuvauspysähdys napapiirillä. Muita kuvakulmia...
Rovaniemi, Kulus
Retkijuna saapunut Kulukseen. Matka jatkuu kohti napapiiriä pikaisen asemaan tutustumisen jälkeen. Ja lisää kuvia taasen täältäkin...
Tervola, Koivu
Retkijuna pysähdyksellä Koivun asemalla. Asemapäällikkö ei tainnut kenellekään näyttäytyä? Tästäkin ympäristöstä lisää kuvia...
Kemi, Kemi asema
Muutama kuva Pohjois-Suomen Rautatieharrastajien syysretkeltä reitiltä Kemi-Kelloselkä-Kemi. Retkijuna Dm7 4142 + EFiab...
Nivala
H 592, Dm7 4070 + 4173 saapumassa Nivalaan 12.5.1979. Suorittaja on jo liikkeellä ja kuvaajankin pitää ehtiä junaan!
Porvoon mlk, Anttila
Dm7 4173 + 4178 H???, saapumassa Anttilaan surkeana alkukevään päivänä 6.5.1981. Oi alakuloa :).
Eurajoki, Vuojoki (vanha)
Lättä Vuojoen aseman kohdalla Eurajoki - Lappi tien tasoristeyksessä.
Oulu Nokela
Dm7 4208 ja Dr12 2237 Oulun veturitallilla.
Hakuehdoilla löytyi 4837 kuvaa