Riihimäki asema
Janosta kärsivä Dm 7 4215 saa vielä odottaa vuoroaan.
Riihimäki asema
Ensimmäisenä tankkiinsa saa täytettä Dm 7 4209.
Hyvinkää asema
HMVY:n lätät jättämässä Hyvinkään Rautatiemuseon suojan kotimatkan alkaessa. Museon turvavaihde lienee uusittu, koska uutta sepeliä on tuotu paikalle.
Välillä Heinoo (nykyinen)–Karkku
Lättähattujuna sateisessa maalaismaisemassa. Junassa näytti olevan ihan mukavasti ihmisiä.
Salpausselkä
Heinolan "keikat" ovat onnistuneesti takanapäin tällä kertaa. Kalusto odottelee paluuta viikoksi Hyivnkään rautatiemuseolle huo'ahtamaan...
Mäkelä
Hieman on rauhoittunut asematapahtuma toisen Heinolan matkan jatkaessa matkaansa kohti Heinolaa.
Mytäjäinen, Lahti
Heinolan "keikkojen" välillä on hetki huokaista Lahden entisten veturitallien kupeella.
Lahti
Lauantain ensimmäinen matka Heinolaan on onnistuneesti takana.
Mäkelä
Kyläläiset olivat järjestäneet matkustajien iloksi jonkinlaisen asematapahtuman lättäjunien kunniaksi. Mm. upeita american kaaroja oli näytteillä....
Heinola
Lätät tauolla Heinolan rautatieasemalla sunnuntain yhden vuoroparin lähtöjen välissä. Tikkarit moottorivaunun 4215 katolla kiinnittävät huomion...
Kunnas, välillä Lahti–Vierumäki
Lättäkolmikko matkaa lauantain toisella lähdöllä Lahdesta kohti Heinolaa Kunnaksen maisemissa. Hetken päästä ohitetaan Kulmalankadun tasoristeys.
Välillä Heinola–Jyränkö
Vaunut.org-keskustelusivuilla on haettu kauneinta näkymää junasta. Tässähän se olisi, jos vain kulkisi matkustajajunia.
Heinola, välillä Vierumäki–Myllyoja
Tämä näkymä Myllykylästä voisi olla 1960-luvulta. Tosin Heinolan juna koostui silloin useimmiten yhdestä Dm7:stä liitevaunuineen.
Lahti, välillä Haikula–Mäkelä
Uudet turvalaitteet ovat tuoneet Heinolan radan varteen runsaasti merkkejä. Juna ylittää kohta Siltanen-tasoristeyksen. Siitä menevällä...
Lahti, Joutjärvi
Juna alittaa komean portaalin, joka vartioi saapumista Lahden liikennepaikalle. Ennen tässä oli Joutjärven seisake. Viereinen Mukkulan raide alkaa...
Nikkilä
HMVY:n MUS1921 HKI-PRV Nikkilän rautatiesillalla.
Rautatiemuseo, Hyvinkää asema
Dm7 4215 on hoitanut onnistuneesti ensimmäisen matkansa. Nyt on tauon paikka.
Hyvinkää asema
Siltakadun sillan alta rataa on jouduttu kaivamaan alemmas, jotta tuleva sähköistystyö onnistuu.
Hyvinkää asema
Kaarrettaessa pääradalta kohti Hankoa on melkoisia näkemäesteitä yllättäen kasvanut haittaamaan näkyvyyttä mm. kahdelle kevyen liikenteen...
Toijala
HMVY:n kalusto palaa Hyvinkäälle Toijalan kautta.
Hakuehdoilla löytyi 824 kuvaa