Espoo, Leppävaara
Ajattelin aamulla kotoa lähtiessä ottaa kameran mukaani jotta saisin ikuistettua Vectronin iltapäivällä. Työmatkani keskeytyi kuitenkin...
Välillä Kauklahti asema–Espoo
Aamulla Hangon satamaan saapunut VR:n ensimmäinen Vectron-veturi hinauksessa Helsinkiin.
Hanko, Hanko asema
Vectron kokonaan Suomessa!
Tampere asema
Vaasasta tuli Pendo hinauksella Tampereelle.
Välillä Nokia–Kalkku (uusi)
Tämän aamuinen IC 166 peruttiin väliltä Pori-Tampere ja matkustajat vietiin busseilla Tampereelle, josta vissiin vararungolla Helsinkiin....
Kuopio asema
Mv 10227 toi Siniset vaunut Pieksämäeltä-Ouluun odottamaan Ic-917 johon ne liitetään.Kuljettaja ajoi Veturin tulopäähän ja lähti...
Kuopio tavara
Tälläinen näkymä vain yleistyy Kuopiossakin kun Susi laitetaan Pendolinon eteen että pääastään Ilmalaan huoltoon.Sr 1 3025 oli saanut tehtäväkseen...
Leppävaara
IC:n pysähtyminen Leppävaarassa ei vielä elokuussa ollut kovin yleistä. Eräänä elokuun päivänä IC 963 kuitenkin hyytyi ja apuun pyydettiin Sr2...
Henna
MV 11901 hidastelee Lähdemäellä opastimelle IC 71 tullessa pian ohi Pendon ollessa reilusti hitaassa, noin 20 min.
Välillä Leppälahti–Vaajakoski
Siirtoajo Kanavuoren kanjonissa.
Kuopio asema
Mv 11902 toi Kajaanista lyhyemmän Ic-rungon aamuksi Ic-74 ja otti pidemmän rungon KAjaaniin vietäväksi aamuksi Ic-68 .Edo...
Hyvinkää asema
Dm12 siirtyy Hangosta Tampereelle junana MV 11921
Kuopio asema
Mv 10227 Pieksämäeltä toi Ouluuun menevät vaihtovaunut 3 kpl.Aamulla ei tullutkaan Ic-714 vaihtovaunuja Pieksämäelle.
Tampere asema
Sm3 7011:n ovessa jeesusteippiviritelmä, mitä lienee tapahtunut? Noh, ei mitään. Kyseisellä rungolla ajettiin viikonloppuna (27-29.11)...
Tampere asema
MV 11912 Seinäjoki-Ilmala. Pendo on palaamassa koeajoilta Ilmalaan.
Salminen
Mv 10230 Kuopiosta Pieksämäelle ohitti vauhdilla Salmisen junakohtauspaikan.
Ylivieska
Sr3:n koeajot Suomen talvessa jatkuu ja tänään se oli matkalla Ilmalasta Ouluun junana MV 11901.
Tampere asema
Vectroni ja A17 matkalla Ouluun.
Tampere asema
S80:sen toinen Pendo pimeni Tampereelle. Hinauksella MV 11920 se meni Ilmalaan.
Kuopio tavara
Mv 10229 Pieksämäeltä tuomassa 3 Sinistä vaihtovaunua Ic-715 keulaan liitettäväksi.Esessä 3 Sinistävaihtovaunua jotka Ic-714 toi...
Hakuehdoilla löytyi 962 kuvaa