Onttola
Onttolan liikennepaikka, jossa sijaitsevat Teboilin polttoaine- ja nestekaasuterminaalit. Nestekaasuterminaali on tarkoin suojattu ja...
Kurikka
Risto 1037 on saanut itselleen katoksen, ettei sade ruostuta maalipintaa liikaa ja muutenkin, että veturi pysyy arvolleen sopivassa kunnossa.
Pitäjänmäki
Sr2 3222 on käynyt viherryksessä aika vast ikään, sillä maalipinta on aivan uusi. Tässä 3222 kiskoo IC 965:tta kohti Turkua.
Välillä Viinijärvi–Sysmäjärvi
Eihän siihen mennykkään kun useampi vuosi että itse onnistun kuvaamaan Isohaaleiden parivedon. Johtoveturina Kemiralaisessa häärii vieraileva...
Jokioinen, Minkiö (JR)
Yö kuva minkiön ratapihalta
Jokioinen, Minkiö (JR)
Yö kuva minkiön asemalta
Jokioinen, Minkiö (JR)
Yö kuva minkiön ratapihalta
Mulo, välillä Niittylahti–Joensuu Sulkulahti
Tuntematon RaPu-juna joka odotti Niittylahdessa IC8:n ja T4520:n ja lähti juuri ennen T2724:n lähtöä Joensuuhun. Numerosta ei ole...
Pietarsaari, Alholma
Kuvateksti oli alkujaan tällainen: 80-luvun puolenvälin kuvasatoa, Suomesta varmasti mutta mistä. En siis tiedä. Kuvan pitäisi olla jopa...
Välillä Heinävaara–Tuupovaara
Tyhjä puutavarajuna Tuupovaaran suuntaan ylittämässä Mannilan tasoristeystä, vieressä myös Heinävaaran itäinen rajakyltti, joka sijaitsee n. 2 km...
Välillä Niittylahti–Joensuu Sulkulahti
Pienellä tutkailulla löytyi tutulta Mulon/Niittylahden alueelta käyttämätön kuvauspaikka. T4747 saapuu Niiralasta Dv12-vetoisena...
Välillä Joensuu Sulkulahti–Niittylahti
Aamun T4508 Niiralaan ohittaa Mulon maaseutuinfraa komeasti Dr16-parivetoisena ja mukavan sekalaisella vaunurungolla, sillan taakse jäi...
Jokioinen, Minkiö (JR)
Kaksi loppuopastelyhtyä eri aikakausilta. Oikean puoleinen lyhty on Karhulan rautatieltä
Jokioinen, Minkiö (JR)
VR:n vanha palosanko
Toijala
Komeasti eläkkeellä
Hollola, Herrala
Henkilöjuna Herralassa.
Ii raasakka, välillä Ii–Myllykangas (uusi)
Opastin pysyy tiukasti punaisena vaikka taivaalta tuleekin runsaasti ajon sallivaa väriä Ii:n raasakassa. Harmi että junien liikennöidessä...
Sysmäjärvi
Dr16 2810 on tehnyt paluun, vaikka kuvassa yrittääkin karata pois kuvasta. Lie syksyliukkaat yllättäneet kun tämä kulki taasen sen 10 minuuttia...
Ratapiha, Helsinki asema
Helsingin ratapiha lienee ollut verraten iso työpaikka. Asetinlaitteitakin oli useita, tässä kuvassa on asetinlaite 3, joka oli jossain lähellä...
Laihia
H 456 lähtee Laihialta vihreän Dv12 2626:n johdolla.
Hakuehdoilla löytyi 47915 kuvaa