Itkonniemi, Kuopio tavara
Laitetaas kuvia pienen tauon jälkeen. Kysytään että missäs tällainen rappiorautatieromanttinen paikka löytyy. 1/2. Tämä on siis entisen UPM:n...
Karhula
Mistä löytyy tälläinen näkymä?
Voltti
Minkä asemarakennuksen lippuluukku näkyy kuvassa?
Kokkola
Mistä löytyy kuvan, höyryveturin nokikaapin luukku?
Kokkola
Eilen 18.5. Kokkolassa käydessäni kolme deeveriä järjesti kunnon kömynäytöksen siirtyessään tallilta ratapihalle. Enpä ole ennen tuollaista kömyä...
Koria
Tämä bongausretki alkoi Korian silloilta. Hassu juttu, täälläkään en ole koskaan ollut aikaisemmin kuvaamassa junia, vaikka paikka on aivan...
Välillä Kausala–Uusikylä
Nostalgiarunko nousemassa Mankalan mäkeä. Olin tällä kohtaa ensimmäistä kertaa kuvaamassa ja huomasin, että tämähän on loistava paikka -...
Heinola
Ukko-Pekka saapumassa Heinolaan ja parhaillaan ylitetään Jyrängön hienoa siltaa. Tyypit sillalla näyttivät notkuvan enemmän tai vähemmän...
Heinola
Nostalgiajuna lähtemässä Heinolasta, tällä kertaa kuvattuna toiselta puolelta Jyrängön siltaa.
Myllyoja
Ukko-Pekka ylittämässä Lahden moottoritietä Myllyojan kohdalla. Kuva on heittolaukaus auton tuulilasin läpi, mutta ihan kohtuullinenhan...
Välillä Vierumäki–Ahtiala
Ukko-Pekka linjalla Vierumäen ja Ahtialan välillä. Täällä on näköjään vaihdettu ratapölkkyjä hiljattain...
Uusikylä
Uusikylässä Ukko-Pekka jäi hankalasti raiteelle 2. Matkustajat pomppivat molempiin suuntiin radan yli, onneksi juuri silloin ei tullut...
Koria
Paluumatkalla tuli kiire ehtiä Korian silloille. Taisin tehdä oman henkilökohtaisen 400 m ennätykseni juostessani sillan toiselta puolelta tähän...
Harju
Odotin Harjun silloilla n. 2 tuntia Ukko-Pekkaa. Kahden tunnin odotuksen jälkeen tutkin kännykällä Höyryveturimatkojen nettisivua ja...
Harju
Tässä toinen IC-juna, jonka kuvasin odotellessani Harjussa Ukko-Pekkaa. Paikka on hieno ja löysin sen aivan sattumalta.
Kuopio, välillä Kurkimäki–Kuopio asema
Vanha kunnon aurausmerkki, tuo meidän syrjäraidefanien ystävä, turva ja tuki, vihjaa paikalla sijainneen vaneritehtaan liittymävaihteen Savon...
Vantaa, Myyrmäki
Myyrmäen aseman kakkoslaiturille johtavat portaat ennen remonttia. Vasemmalla näkyvään koloon tullaan tänä kesänä alkavien uudistustöiden...
Kokkola
Myöhässä ollut S 52 on suorittanut Kokkolan pysähdyksensä ja deeveritrio saa kiihdytellä kömytellen kohti Ykspihlajaa.
Vantaa, Myyrmäki
Torstaina muutama M-junan aamuvuoro ajettiin poikkeuksellisemmalla kalustolla eli kaksiyksikköisellä Sm4:lla. Iltapäivällä näitä ei enää...
Helsinki, välillä Pohjois-Haaga–Huopalahti
Vantaankosken radan metsäisempää osuutta.
Hakuehdoilla löytyi 48837 kuvaa