Lahti
T 2860:n Kouvolasta Lahteen kiskoneet Dv12-veturit 2759 ja 2760 odottelevat työtehtäviään Lahden makasiinin edustalla. 2759 lähti seitsemän...
Lahti
Sr1 3080 kiskoo pankkojunaa 2827 kohti Inkeroista aamun sarastaessa.
Pasila asema
Pasilan asemalla oli laituri 5B työmaana. Laituri korotetaan ja uudelta autojuna-asemalta rakennetaan raideyhteys sille, jolloin...
Helsinki asema
Autojuna-aseman kyltti osoittaa edelleen oikeaan suuntaan myös iltaa ajatellen, joskin etäisyys kohteeseen on kasvanut moninkertaiseksi...
Helsinki asema
Henkilökunnan tiloja purettavalla autojuna-asemalla. Aika vaatimaton parakki, vaikka eihän tuo tuossa kauan ehtinyt olla...
Helsinki asema
Päivystäjä vetää autovaunut Linnunlauluun. Taustalla myös entinen liikenteenohjauksen torni.
Helsinki asema
Hieman jo heikossa hapessa oli käytöstä poistuvalle autojuna-asemalle ohjaava kyltti.
Välillä Oulu Nokela–Pikkarala
Aikataulumuutosten vuoksi P704 muuttui IC814:ksi. Siispä ensimmäinen Oulusta savon suuntaan lähtenyt IC vedettiin, tai parhaillaan vedetään,...
Ristiina
Ristiinassa ajettiin koko rahan edestä niin pitkälle päästiin eli UPM:n tehtaan portille asti. Aikataulu oli kuitenkin sen verran tiukilla, että...
Välillä Seinäjoki asema–Ylistaro
Viimeistä kertaa IC tunnuksella kulkeva 57 Helsingistä Vaasaan, lähestyy Varikkokadun tasoristeystä juuri lähdettyään Seinäjoelta, mutta...
Mäntyharju
Mäntyharjun asemarakennus, vaikka eipä tässäkään mitään rautateihin liittyvää taida enää tapahtua.
Hillosensalmi
Hillosensalmella ei junia juuri pysähtele, mutta silloin kun pysähtyy, ovat jonot melkoisia... Rakennus ei juuri sisältä vaikuttanut vanhalta...
Hillosensalmi
Hillosensalmella Lätän pysähdys kiinnosti journalistejakin. Ainakin allekirjoittanutta haastateltiin Valkealan sanomiin, tosin enpä tiedä ylittikö...
Selänpää (vanha)
Asemalla, mutta kuitenkin linjalla. Paikallinen kyläyhteisö oli kunnostamassa Selänpään vanhaa asemaa ja sisällä retkeläisiä odotti ihan oikea...
Välillä Voikkaa–Kuusankoski
Lättä Pessankosken sillalla, joskin matkustajista suurin osa käveli sillan yli... Kouvolaan saavuttaessa olikin sitten reilu lounastauko ennen...
Jokioinen, Minkiö (JR)
Sadepäivän otos Minkiöltä
Välillä Tampere asema–Amuri
Sr1 3074:n ja Hr1 1009:n vetämä sirkusvaunusto ylittää Mustalahden siltaa matkatessaan Raumalta Tampereelle.
Helsinki asema
Helsingin asemalla oli pientä ruuhkaa laiturinpäässä kun kolme henkilöä kuva jalustan kanssa P265:ttä ja itse olin neljäntenä käsivaralta...
Helsinki asema
P265 Sr2 3227 vetoisena odottaa lähtöä Helsingistä.
Strasbourg, Ranska
Eurotram jarruttaa Gallian pysäkille, joka sijaitsee joen ylittävällä sillalla. Kuten kuvasta näkee, kalustossa on ovet molemmilla kyljillä, joten...
Hakuehdoilla löytyi 48345 kuvaa