Hagfors, Ruotsi
Uddeholm-yhtiön liikenteeseen NKlJ:llä oli myös suuria 4-akselisia tankkivaunuja, joita rakennettiin NKlJ:lle vuodesta 1960 lähtien.
Hagfors, Ruotsi
Sähköistetty lättä "Uddeholmaren" Hagforsin rautatiemuseossa. Junarungossa oli kolme vaunua liitettynä kiinteästi yhteen, joista päissä olevat...
Inkeroinen
Taajamajuna H 355 taittaa taivalta aurinkoisessa syyssäässä. Vuoro on matkalla Kotkasta Kouvolaan. Inkeroisten rautatieasema on jäänyt taakse juuri...
Välillä Koria–Kouvola asema
26-sarjan DeeVeet ovat vallanneet aika hyvin Kouvolan omaksi pelikentäkseen, myös muutaman satunnaisen 25-sarjalaisen lisäksi. Mutta...
Sonkajärvi, Kalliomäki
Kalliomäen asema, Sonkajärvi.
Välillä Kalkku (uusi)–Nokia
Tämä kuva voisi hyvin olla muutaman vuoden takaa jostain pitkänmatkan IC junasta, kun 2kerrosvaunut eivät ole vallanneet junakokoonpanoa. Kuvan...
Haapamäki
Kannattamatonta henkilöjunaliikennettä. Nelosella on pysähtyneenä kolmivaunuinen H 485 Jyväskylästä Seinäjoelle, ja vitosella kaksi vaunua...
Haapamäki
Retkiseurueella on vielä hetki aikaa käkkäröidä liikenteellisesti tärkeällä risteysasemalla, ennen kuin museaalinen makuuvaunujuna lähtee parin...
Seinäjoki asema
Jossain ennen Seinäjokea nostalgiseen museojunaan tuli täysjarrutus. Vempun turvalaite teki tenän. Sitä tässä nyt ilmeisesti ronklataan.
Lapua
Museoyöpikajuna on seisahtunut Lapuan rautatieasemalle.
Lapua
Museoyöpikajuna on seisahtunut Lapuan rautatieasemalle.
Kokkola
Retkijuna seisoi perjantain ja lauantain välisen yön Kokkolan tavaravaunukorjaamolla. Voi sitä kuorsauksen määrää! Mainittu korjaamo näyttää...
Kokkola
Ohjaamoaan vaihtanut Dr16 2811 makaa Kokkolan veturitallin punatiilisten seinien suojissa. Tarkastuskäynnille saapunut Iso Vaalee...
Ykspihlaja väliratapiha
Vemppu ympäriajossa.
Välillä Rastila (metro)–Puotila (metro)
Taukouudiskylästä Parannuskeinokylän tilaan kulkeva HKL/HRT-juna ylittää merta maailman pohjoisimmalle metrolle luonteenomaisesti eli...
Kovjoki
Voivotin konepeitto joutaa sivuun, että saadaan junan alle jääneestä riistasta suolistetut rosvopaistit kypsentymään pakosarjan päälle.
Kovjoki
Kapsua Nyykaapin museorautatiellä.
Seinäjoki asema
Makuuvaunuretkijuna siirtyy ravintolapäivällisen aikaiselta seisontaraiteeltaan lähtöraiteelleen.
Kihniö
Kihniön rautatieasemalla rautatieharrastusväki sai kuulla hyvän, järkevän, asianmukaisen ja nykyaikana harvinaislaatuisen esitelmän paikallisista...
Kihniö
VR Group oli onnistunut ahtamaan Kihniön sivuraiteet siksi täyteen puutavarajunaa, ettei museoyöpikajunan ympäriajo olisi käynyt päinsä. Tästä...
Hakuehdoilla löytyi 131396 kuvaa