Helsinki, Pukinmäki
AE 35 ohittaa Pukinmäkeä kauniina aurinkoisena kevätpäivänä.
Kouvola asema
Ukko-Pekka lähdössä Kouvolasta Kuusankoskelle, jonne vaunut jäivät säilytykseen. Kouvolasta lähtöä todisti tiivis harrastajien kuvausrintama.
Louhioja, välillä Eno–Kontiolahti
Uimaharjun tavaravirtaa Louhiojan penkereellä. Kevätsateet sulattavat viimeisiä lumikasoja tulevien kasvustojen tieltä.
Seinäjoki asema
Sr2 3228:n johdolla kulkeva T5010 on pysähtynyt suorittamaan kuljettajan vaihdon Seinäjoella. Pohjoisesta oli tarttunut mukaan Dr16 2808.
Oulu Nokela
"Kurpan elämää."
Kiuruvesi
Rautapasutependeli kaartaa kolmen Dv12:n voimin Kiuruvedelle matkallaan Kokkolasta Siilinjärvelle. Yaran Siilinjärven tehtailla rikkihapon...
Kerava, Savio
Aamun eka N-juna Keravalta Helsinkiin.
Vantaa, Koivukylä
Keravaa kohti kulkeva kolmeyksikköinen K kohtaa Kaupunkiin kulkevan kolmeyksikköisen K:n Koivukylässä komeassa kevätsäässä kello kuudentoista...
Helsinki, Valimo
A-junia ajetaan arkiaamuisin myös kahdella yksiköllä ja ihan syystäkin, sillä Leppävaaran suuntaan kulkevasta junasta saattaa poistua...
Lapua
Sr1:selle ominainen ulvonta kaikuu kauan lakeuksien kaupungissa ja kuvaaja saa odotella reilut viisi minuuttia ennen kuin Raaheen matkaava T 3057...
Välillä Kyminlinna–Kymi
1009:n ajokausi käynnistyi reissulla Kotkaan, vaan lyhdyt eivät olleet vielä syttyneet. Kuvassa ollaan paluumatkalla ja ylitetään Kymijoen...
Kuopio asema
Tavarajuna T 4454 tuli normaalisti ratapihan tuloraidetta pitkin,siitä ohjattiin 19 raidetta aseman ohi ja seuraavassa vaihteessa menikin jo1...
Kirkkonummi
"Yhdysliikennettä", Sm1 Helsingistä Kirkkonummelle -> "Lättähattu" Karjaalle.
Kirkkonummi
Henkilöjuna Karjaalle.
Perkiön varikko, Tampere tavara
Uuden veturin hankintaa pohtimaan asetettu VERA-työryhmä sai työnsä päätökseen elokuussa 1982, jonka jälkeen laadittiin tekniset määreet...
Helsinki asema
Saneerattua Sm4:n matkustamoa. Z9843 Lahteen. Pirteä ilme mielestäni. Tummemmat lattiat, tummennetut lasit (ei enää verhoja) ja jo kaukojunista...
Perkiön varikko, Tampere tavara
TOISELLA KOEAJOVAIHEELLA olivat käynnit pääradalla sähköveturin kanssa. Tampereen varikolla oli muutamia kuljettajia koulutettu Dr16:een juuri...
Valmet
Tuolloiseen aikaan veturin edistyksellistä modulaarista rakennetta havainnoivalla kuvalla valmistaja välittää mielikuvaa Non-stop...
Valmet
Dr16 TELI. Vetureihin valittiin voimansiirroksi sähköinen voimansiirto ja sen hankkijaksi tuli Oy Kymi-Strömberg Ab. Perinteisten...
Tuusula, välillä Ristinummi–Kytömaa (vanha)
Kuvaushetkellä tylsääkin tylsempi sinipikuri punakeltaisen Sr1:n vetämänä matkalla Helsinkiin. Aurinko on jo painumassa mailleen, mutta vielä olisi...
Hakuehdoilla löytyi 129835 kuvaa