Tampere asema
Kesäinen ohjausvaunu.
Jyväskylä
S 94 odottaa lähtöaikaansa Jyväskylän ilta-auringossa.
Välillä Jyväskylä–Vaajakoski
Päivän viimeinen höyryjuna Vaajakoskelta ratakilometrillä 379.
Välillä Jyväskylä–Vaajakoski
Kuvaaja on joutunut vastavalon uhriksi mutta Vaajakoskelle matkaavasta höyryjunasta saa silti kohtuullisen kuvan Rauhalahden maisemissa.
Lievestuore
IC 928 saapuu Lievestuoreelle. Höyryjuna on lähtenyt hieman yli puoli tuntia sitten joten asemarakennuksen edessä on enää vain kolme junaan...
Lievestuore
Tk3 1136 puuskuttaa Lievestuoreelta kohti Jyväskylää.
Välillä Juurikorpi–Inkeroinen
Aamu on juuri valjennut kun Mussalosta Kuusankoskelle suuntaava 2603 ohittaa Pihthaikulan peltoja.
Välillä Kymi–Kyminlinna
Osolankosken uudessa sillassa on kulkumahdollisuus myös kävelijöille. Toiseen suuntaan mennyt 2689 oli myöhässä, mutta tämä 2686 ehti kuitenkin...
Välillä Kymi–Kyminlinna
H356 ja Korkeakosken voimalaitoksen yläpuolella olevaa allasta ensimmäisenä kesäpäivänä. Penkkaa on vähän raivattu, mutta huomattavasti avoimempaa...
Jyväskylä
Upea savu- ja höyrypilvi verhosi aseman pohjoispään höyryjunan tehdessä lähtöä kohti Lievestuoretta. Ohjausvaunu kuuluu etelään lähtöä...
Jyväskylä
Pikajuna Haapamäeltä on hetki sitten saapunut asemalle.
Haapamäki
Haapamäen Museoveturiyhdistyksen yleisöajoa varten juna lähti aamulla liikkeelle asemalta klo 9.30. Video aamuhetkestä veturitallilla:...
Koria
T2853 kulkee hiukan myöhässä Korian ohi. Oli hakevaunut kuormattu yli normaaliin tapaan, junan jylistessä kohti Kouvolaa Sr1 #3106 johdolla. Onko...
Koria
T2096:n pyttyletka komeudessaan tai jossakin mielissä kauheudessaan. Keskiviikon pyttyt sisältivät vain pelkää raakaöljyä, ja yhtään...
Pihlajavesi
H 485 odottelee Pihlajavedellä vastaantulevaa, myöhässä kulkevaa H 450:ä.
Lievestuore
Piakkoin matkansa Jyväskylään aloittava P 1922 odottelee lähtöajan umpeutumista Lievestuoreen asemalla.
Haapamäki
H 485 ja tunnistamattomaksi H 427 Tampereelta kohtaavat Haapamäellä.
Jyväskylä
Pieksämäen ja Turun välillä kulkeva IC 922 Jyväskylän pysähdyksellään.
Haapamäki
H 485 @ Haapamäki.
Hakuehdoilla löytyi 66646 kuvaa