Kouvola asema
Kyllä tunnustan, että Riston peruutus vei huomion, ja Hr13 pääsi karkuun Raahen koksijunan edestä. Lokomo, lumiaura, laatikkoaura.
Tampere asema
EN: 1318 köllöttelee hetken tutulla paikalla hiilestyksen jälkeen ennen talleille siirtymistä. Romutettavan Hv4:sen varjo näkyy tenderin vaiheilla.
Tampere Viinikka
Viinikan lähtöraiteella Riihimäen suuntaan. EN kertoo: "Juuri edellä 751:sen vetämä henkilöjuna etelään kulki linjaraiteella ohitse. Ainakin...
Vännäs, Ruotsi
Vännäs postikorttikuvassa, jonka kuvausaika on minulle tuntematon. 1950-luku on varmaan kohtuullisen hyvä arvaus. Parivetoisessa junassa...
Borlänge, Ruotsi
Syksyisen sateisena ja synkkänä päivänä 1968 lähes viisikymppiset 1922 valmistuneet Of 57+56 malmijunan edessä Borlängessä. Viereisellä...
Turku asema
Yksi sisaruksista. Laitan heti, koska vuosi taitaa olla sama kuin 1954:sen kuvassa.
Penttilän saha , Joensuu
Saha perustettiin Pielisensuun kuntaan. V. 1918 se otettiin uudistettuna käyttöön kuvan paikalla, ja sen kerrotaan olleen silloin pohjoismaiden...
Tuntematon
Palojunan kuva "Isosta Tietosanakirjasta". Painettu 1935, eli vuosiluku on viitteellinen. Pumppu on vaunussa jonka ovet ovat auki, letku haaroittuu...
Turku asema
Pimeässä pikkujouluihin menossa syntyi tämä ainoa kuvapahaseni veturista 1954.
Haukivuori
Huru on lähtenyt miehekkäästi asemalta.
Välillä Rukkamäki–Sääksjärvi (vanha)
Vuoden 1973 kasetissa. 1080 nousee kohti Sääksjärveä. Vas. linja Valmetille. Kiireessä otin kuvan vinoon , enkä nyt osannut hyvin korjata vasenta...
Turku, Raunistula, välillä Kupittaa–Turku asema
P125 vaihtaa Raunistulassa Toijalan "tielle", joka vie aseman eteen raiteelle 1B. Viimeisenä vaununa on CEi 2625, paikkoja 32/49.
Turku, Raunistula, välillä Kupittaa–Turku asema
P125 Helsingistä lähestyy määräasemaansa Turkua Raunistulassa. Veturina on Dv12-pari, joista ensimmäisenä on 2611.
Pasila alapiha
70-luvun värimaailmaa.
Helsinki Länsisatama
Vaativa paikka monelle autoilijalle: tasoristeys
Jokioinen, Minkiö (JR)
Luminen minkiön ratapiha mry10827
Jokioinen, Minkiö (JR)
Avotavaravaunu, Moren kori, Retkivaunut ja iso peltihalli ennen laajennusta mry10801
Jokioinen, Minkiö (JR)
Avotavaravaunuja minkiön henkilöratapihalla mry10833
Jokioinen, Minkiö (JR)
Jokioisten rautatien umpitavaravaunu 67 vanhan peltihallin edessä mry10826
Jokioinen, Minkiö (JR)
Kalustoa ulkosäilytyksessä mry10834
Hakuehdoilla löytyi 15142 kuvaa