Tampere asema
Lähdön odotus. Kuuma kesäaurinko valaisee laiturin melkein lumenkirkkaaksi.
Tampere asema
17 H8-veturia valmistui vuonna 1915. Tämä oli ensimmäinen.
Perkiön varikko, Tampere, Tampere tavara
Wanhaan Hyvään Aikaan joka vuosi syys-lokakuun vaihteessa pidetyt Tampere -päivätkin olivat parempia, tai ainakin aurinko paistoi...
Multisilta
Multisillan tasoristeys noin 1970-1980-lukujen vaihteessa. Tasoristeyksen yhteydessä ollut seisake oli toiminnassa aina Tampereelta...
Sääksjärvi (vanha)
Näkymä Sääksjärven sillalta (sen valmistumisen aikoihin 1970-1980-lukujen vaihteessa) etelään, kohti Kuljua. Radan varsi oli tuolloin...
Sääksjärvi (vanha)
Näkymä Sääksjärven sillalta (sen valmistumisen aikoihin 1970-1980-lukujen vaihteessa) pohjoiseen, kohti Tamperetta ja vanhaa...
Helsinki asema
Martinlaakson rata avattiin tänään neljäkymmentävuotta sitten. Sm-junat lähtivät Vantaalle Töölön puolen lyhyiltä uusilta raiteilta. Itse...
Välillä Hinthaara–Ali-Vekkoski
Puomit alkoivat laskeutua. Ääni- ja valomerkit heräsivät toimintaan. Vaan sillä kertaa eivät ketään häirinneet. Tuohon aikaan junan...
Välillä Hinthaara–Ali-Vekkoski
Juna tuli näkyviin. Kiskojen kolke kuului hyvin, paremmin kuin moottorin ääni.
Välillä Hinthaara–Ali-Vekkoski
Odotus. Vihellys kuului juuri.
Helsinki, Töölönlahti
Tilataide-saunavaunu? Tervapahvilla vuorattu.
Välillä Orivesi–Haapamäki
Sr12 antaa pikajunalle 41 kyytiä jossain Oriveden ja Haapamäen välillä. Meno tuntui vauhdikkaalta sorapohjaisella radalla. Sepelöity pariraide oli...
Puistola
Junakohtaus linjalla Puistolassa. Kuvattu radan korjaustyömaalla.
Puistola
Radankorjausryhmä väistämässä aamujunaa Puistolassa. Yhdellä miehellä on signaalitorvi.
Savonlinna (vanha)
Suoratankkinen halkokana. Ja toomit kiiltävät! Lämmittäjäkin nousee oikeaoppisesti veturiin.
Varkaus
Tehtaiden aiheuttama liikenne oli siksi vilkasta, että Varkauteen oli sijoitettu oma vaihtoveturi.
Kolari
Ohjaamonäkymä Kolarissa
Äänekoski
Routavaurion korjaus päreillä, tässä tapauksessa paremminkin laudanpätkillä. Koska roudan yhä sulaessa tilanne korjaantui, oli tämä vähemmän...
Äänekosken keskusta
H 944 valmiina lähtöön. Näkymä värillisenähttp://vaunut.org/kuva/80443?liikp1=2106 .
Äänekoski
H 943 Äänekosken asemalla juuri ennen Vapunpäivää 1987. Ykkösraiteen "lainehdinta" joka suuntaan johtunee roudan sulamisesta.
Hakuehdoilla löytyi 19141 kuvaa