Lahti, Mukkula
Keitele-Museolta vuokrattu juna tulossa Mukkulasta Lahden kaupukimaisemassa. Kuva otettu Vanhatien sillalta.
Lahti
Ilman ylimääräisiä tapahtumia S 66 saapui Lahteen minuutilleen ajoissa, 623 km, kuvassa häipyen vähin äänin Helsinkiä kohti, jonne myös oli...
Lahti
Lahdessa odotteli Pupu HL 1644 lähtöä Riihimäelle kolmosella ja HSM 327 Kouvolaan kakkosella.
Lahti
Kuuluttaja ilmoitti, että paluujuna S 67 on vartin myöhässä. Tekninen vika. Sitten ilmoitettiin että puoli tuntia myöhässä. Ja kohta S 67 häipyi...
Lahti
Ehdin juuri ja juuri toteamaan Pendon saapumisen. Hennan kohdalla eivät tahtoneet saada kompuraa toimimaan, siitä se tekninen vika. Ehdokkaani...
Mukkula
Mukkulassa ei tämän pidemmälle enää pääse.
Lahti
Lahden liikennepaikka päättyy, tästä jatketaan madellen (Sn 10) kohti Mukkulaa.
Välillä Mukkula–Lahti
Mukkulan radalla on yleensä väljää, mutta välillä puut ahtauttavat ratalinjaa. Uhkea veturi aivan hukkuu metsän syleilyyn.
Välillä Mukkula–Lahti
Museojuna pääsi ongelmitta Lahdesta Mukkulaan, mutta takaisin piti tulla peräyttämällä, mikä kesti lähes tunnin.
Välillä Lahti–Mukkula
Kukkaketojen häviämistä monet surevat, mutta vähäliikenteinen rautatie voi joskus lievittää murhetta. Olisin tähän mielelläni kuvannut junankin,...
Lahti
Lahden rautatieasema matkakeskuksineen.
Lahti
Noin 50 metrin päässä sijaitsevan järven mukaan nimetty tasoristeys ja sen vuosimallia 2019 oleva valo ja äänivaroituslaitos...
Ei kommentteja
25.05.2019
Lahti
Puustellintien tasoristeys ja sen lähes uudenkarhea puolipuomilaitos Lahti-Heinola-rataosuuden ensimmäisellä kilometrillä Lahdessa....
Ei kommentteja
25.05.2019
Lahti
Toisen pääsiäispäivän HL 1644 G valmistautumassa lähtemään Lahdesta kohti Riihimäkeä. Sen vasemmalla puolen näkyy puolestaan HL 9843/9844...
Ei kommentteja
22.04.2019
Lahti
Kiirastorstain kilpilahtelainen tunnuksella T 58054 Vainikkalasta Sköldvikiin ohittamassa Lahden asemaa. Junan vetovoimana toimi Sr1 3077 ja se...
Ei kommentteja
18.04.2019
Lahti
Raukea hetki Lahden varikolla heinäkuun helteessä. Kuvaan on päässyt myös saksalaismallinen vaihteenasetin.
Lahti
Kuvateksti: Uuden rautatieasema sijainti on syrjäinen keskustasta katsottuna. Kuva 30-luvun lopulta.
Lahti
Tarkasta paikasta ja veturin mallista ei ole hajuakaaan?
Lahti
Mariankatu kaupungintalon tornista katseltuna vuonna 1923, rautatie kulkee kuvan oikeassa reunassa.
Lahti
IC1 Joensuuhun lähdössä Lahdesta kohti Kouvolaa.
Hakuehdoilla löytyi 1865 kuvaa