Kaakkuri, Oulu, välillä Pikkarala–Oulu Nokela
Sen verran tuhdit jyrinät kantautui korviin, että kolme deeveriähän sitä keulilla taas oli. Nyt vetojuhdan töitä tekivät Dv12 2504, 2537 ja 2528....
Oulu tavara
Vilkkaasti käytetty oikotie Oulun rautatieaseman eteläpuolla Lyötyssä. Kaikkea se ihminen tekee oikaistakseen vaikka vain muutaman metrin.
Iinatintie, Oulu, välillä Pikkarala–Oulu Nokela
Dr16 2802 vetää P971:stä Iinatintien tasoristeyksen kohdalla. Aamulla protovaalee vei P80:n Iisalmeen. Tämä on meikäläisen eka kuva protosta linjalla.
Oulu tavara
?Vaununkuljetusvaunu? eli tämmöinen kuljetus oli Oulussa lauantaina. Kuvan otti Pietu Tuovinen 8v, joka myös huomasi vaunun.
Oulu asema
Ein 23200 sisältä. P972:ssa taitaa olla aika vakiovaunusto, sillä tämä(kin) on ollut samassa junassa melko usein.
Oulu asema
Sr1 3093 vetoinen T5111 menee pohjoiseen. Oikealla veturia odottava P972.
Oulu, Oulu asema
P973:n tuonut Dv12 2651 siirtyy työnsä tehtyään Nokelaan.
Oulu asema
Dr16 2806 vetämä P81:n on matka vähissä ennen kuin se loppuu, kauniin keväisenä aamuna. (olipa imelästi sanottu)
Oulu asema
Autovaunujen tyhjennystä autonkuljetusrekkoihin näkee Oulussa nykyään viikottain, joskus pari kolme kertaa viikossa. Nyt oli vain yksi Gfot.
Oulu asema
Kolme juustovaunua (Edm 28506, 28504, 28502) pikajunassa 68
Oulu asema
Lumisista oloista huolimatta P973 kuitenkin pysyi aikataulussa. Vetovuorossa Dv12 2522.
Oulu asema
Odotellessani P973:n tuloa takaa rupesi kuulumaan örinää, ja ennen kuin ehdin ottamaan kameran taskusta, nippu deevereitä huokui ohi perässä...
Oulu asema
Laiturinäyttö koekäytössä.
Oulu, Oulu asema
Tunteekohan Ein olonsa turvalliseksi isomman vieressä? Ei niin lähisukulaiset Hccmqqr+Ein 23190 alkuillan hämärtyessä.
Oulu asema
Tavarajuna 5104 vetäjänään Sr1 3004 saapuu Ouluun.
Oulu asema
Joku veturi on pyöräyttänyt kolon 3 raiteelle. Kyseessä lienee ympärilyönti.
Oulu, Oulu asema
P54 saapuu ouluun keulassaan Sr2 3201.
Oulu asema
EFit 23550 odottaa matkustajia P972:n toisena vaununa.
Kaakkuri, Oulu, välillä Pikkarala–Oulu
Aikani odotettua saapui P81 Dr16 2810:n vetämänä. Ja lopuksi hirvittävällä kiireellä pyörällä polkien Hiirosen kautta työpaikalle lähelle...
Kaakkuri, Oulu, välillä Pikkarala–Oulu
Lumen pölinä jäi vain P80:n jälkeen.
Hakuehdoilla löytyi 2622 kuvaa